*

sirpaabdallah

Kaikki blogit puheenaiheesta Islamilainen terrorismi

Väkivaltaa ei tule hyväksyä - lakia on kunnioitettava

Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu mm. kansalaistottelemattomuudesta ja sen hyväksymisestä. Toisaalta yleistä turvallisuutta koskevat huolet lisääntyvät ymmärrettävistä syistä.

Syyskuun alussa annettiin kaikkien eduskuntapuolueiden sekä Sininen Tulevaisuus -ryhmän puheenjohtajien yhteinen julkilausuma koskien kansallista turvallisuuttamme.

Sisäministeri kansalaisten turvallisuutta ja avointa yhteiskuntaa vastaan

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) lausunnot ovat kaikessa ristiriitaisuudessaan ja epäloogisuudessaan huolestuttavia.

Ministeri Risikolla ei Ylen TV 1:n Ykkösaamussa ollut esittää mitään olennaisesti uutta muslimiterrorismin torjumiseksi. Käytännössä ei ole keinoja seurata sen enempään maassa olevia kuin tänne tuleviakaan ISIS-terroristijärjestön taistelijoita. Suomen rajoja ei näet valvota (itärajaa lukuun ottamatta).

Sotilaspuvussa liikkuminen pimeällä kielletty!

Sotilaspuvussa liikkuminen pimeällä kielletty!

 

Hyvä kehotus ja laittaa ajattelemaan, mikä on järkevää.

 

Hallituksen pitää parantaa suomalaisten turvallisuutta kun sotilaidenkaan turvallisuutta yöaikaan ei voida taata!

 

Hallituksen ryhdyttävä toimiin, vihapuheesta höpiseminen ja ei anna pelolle valtaa,  ei riitä vaan nyt on hallituksen viimeistään herätättävä!

 

Rajatarkatustukset  ja matkustusasiakirjat oltava mukana.

 

Terroristien suut tukittava hakkereitten avulla

Ääri-islamilainen ISIS-järjestö käyttää tehokkaasti sosiaalista mediaa osoittaakseen valtaansa ja rekrytoidakseen uutta väkeä. Sosiaalinen media on olennainen osa Isis-terrorijärjestön toimintaa. Terrorijärjestön viestintä on hyvin ammattitaitoista. Isis on hyvin aktiivinen mm. Facebookissa ja Twitterissä. Muut jihadistijärjestöt ovat alkaneet myös kopioida Isisin oppeja omaksi hyödykseen. Esimerkiksi Nigeriaa terrorisoivat islamistit eli Boko Haram on mennyt sosiaaliseen mediaan.

Poliittinen impotenssi ja alistuminen islamin vihaideologialle

Länsi-Eurooppaa viimekuukaudet verisesti ravistellut muslimiterrorismi ulottui elokuussa Suomeen. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut laiton maahanmuuttaja puukotti Turussa kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli.

Yle analyysiin kommenteja/maahanmuutto/terrorismi

Jokaiselle maalle on tärkeää neutraali uutisointi ilman mielipidevaikuttamista, mihin valitettavasti media sortuu.

Vapaa neutraali uutistoiminta ilman mielipidevaikuttamista on arvo mihin pitää pyrkiä. On tärkeää tietää tosiasiat.

 

Yle ”analyysin” kohtiin kommentteja:

 

1. Kaikki puolueet on vihapuhetta vastaan. Tietenkin on hyvä ensin kertoa mitä vihapuheella tarkoitetaan. Vihapuhe ei kuitenkaan ole se ongelma.

Eurooppa sodassa

Eurooppaan on kuluvan vuoden aikana kohdistunut 35 terrori-iskua tai sellaisen yritystä. Niitä on ollut keskimäärin viikon välein. Iskuissa on menehtynyt 72 ihmistä ja yli 430 on saanut vammoja. Vain yksi kuolleista ja 10 vammautuneista ei liittynyt maahanmuuttoon tai islamiin.

Eurooppa on kuitenkin jakaantunut. Ei ole sattuma, että terrori-iskut kohdentuvat Länsi-Euroopan maihin. Ne ovat harjoittaneet avointen ovien politiikkaa ja suosineet monikulttuurisuusideologiaa.

Onko Suomi-neito antautunut?

Valtaeliitiltä näyttävät unohtuneen valtiovallan päätehtävät. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että muslimiterroristeja "pyritään auttamaan normaaliin elämään"?

Samoin näyttää hämärtyneen moraalinen arviointikyky siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

– Suomeen palaaville Isis-taistelijoille esitetty ”ohituskaistaa” sosiaalipalveluihin, uutisoi Ilta-Sanomat keskiviikkona.

Koska on maahantulijoiden KIKY?

Meillä ei ole varaa elättää kaikkia, jotka haluavat tulla tänne. Me emme ole maailman sossu. Viime vuonna meni yli miljardi maahantulijoihin, sille rahalle olisi parempaakin käyttöä.

 

Koska on maahantulijoiden KIKY? Tasa-arvon kannattajat: Ei voi olla oikein että yhdellä ryhmällä piikki auki. Lisätään menoja laittomille maassaolijoille ja maahantulijoille.

Missä järki?

 

Meillä ei voi olla piikki auki samaan aikaan kun Suomi velkaantuu ja kansalaisilta säästetään.

 

Ihmisinä synnyimme ja koirina kuolemme

Halusimme tai emme, yhdysvaltojen lanseeraama "sota terrorismia vastaan" on laajentunut myös suomeen. Mitään erityistä Suomi-versiota ei tietenkään voida julkaista sillä me kiellämme tosiasiat niin tehokkasti että lopulta ei mitään terrorismia ole olemassakaan. Ei ainakaan suomessa. Olen jo usean some-tuttunikin päivityksistä saanut lukea kuinka "tekijä ei todellisuudessa ollut terroristi" ja kuinka puukkomiehen pahuus olisi ikäänkuin kumoutunut sillä että sivullisten auttajien joukossa oli myös maahanmuuttajia. Logiikka on täysin järjetön.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä