eukriitikko

Matteo Salvini vs Jean-Claude Juncker - sanansäilä lentää

EU:ssa ei kaikki ole aina miltä äkkiseltään ulospäin näyttää. Noin voitanee todeta, kun hiukkasen tutustutaan tarkemmin mitä on tapahtunut mm. komission ja Italian välillä Italian talousarvion hyväksymisen tiimoilla.

 

Italian sisäministerinä ja varapääministerinä 1. kesäkuuta 2018 lähtien toiminut Matteo Salvini on tuohtunut EU:n toimista kurittaa jäsenyysaikana taloudellisesti Italiaa ja aiheuttanut omalta osaltaan talousvaikeuksia budjetin alijäämän ja siten velan kasvun vuosi vuodelta suuremmaksi kuin mitä eu-sopimus edellyttää. Salvinin mukaan EU on tehnyt Italiasta köyhän.

Erityisesti viime vuosien aikana käyhyyden lisääjina hän syyttää EU: n suuria jäsenmaita, mukaan lukien Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin ja talousasioista vastaavan komission jäsen Pierre Moscovicin.

 

Salvini itse kertoo haluavansa puolueensa "yrittävän muuttaa Eurooppaa sisältä".  Suurimman erimielisyyden aiheuttajana komission ja Italian hallituksen, lähinnä sisäministeri Salvinin, kanssa on maahanmuuttopolitiikka, johon Italia on pannut stopin. Maa ei päästä enää pelastusaluksia rantautumaan maan satamiin. Niinpä Bryssel ja Rooma ovat ajautuneet ristiriitaan maahanmuuttopolitiikassa ja Italian talousarvion käsittelyn kanssa. Moscovici on kutsunut Italian hallitusta "muukalaisvihamieliseksi", jolla lausumalla haastoi Salvinin vastaamaan komissaarille omalla vastapallolla "puhui läpiä päähänsä".

Salvinin mukaan "Italiassa ei ole rasismia tai muukalaisvihaa, mutta lopulta kansalaisten valitsema hallitus, joka on estänyt maahanmuuttajien salakuljettajat ja sulkenut satamat".

 

Sanasota komission puheenjohtaja Junckerin ja sisäministeri Salvinin välillä näyttää käyneen varsin kummana. Junckerin kerrotaan sanoneen Wienin vierailun aikana itävaltalaiselle uutistoimistolle APA:lle: "Toivon, ettei hänen tarvitse koskaan poistaa raunioita." Tuohon Salvini on sitten vastannut jokseenkin yhtä terävin sanakääntein "Brysselistä ja Euroopan byrokraateista päivittäin saapuvat ukaasit ja uhat ovat uskomattomia ja mahdotonta hyväksyä" ja edelleen lisäsi ironiasävyisesti "Ainoat rauniot, joita minun täytyy kuroa umpeen, ovat kauhistuttavia kauniista eurooppalaisesta unelmasta, Junckerin kaltaisten ihmisten tuhoamia" .

 

Siinäpä sitä aate- ja arvomaailman eroavuutta sanansäilää käyttäen yksin Italian ja komission välillä. Mahdollista on muistakin maista käytyjä yhteenottoja monissa eri tilanteissa.  Kaikista ei vain uutisoida. Ehäpä eivät tule suljetuista kammareista edes julki.

 

Johtopäätelmääni

Se mikä tuosta Salvinin ja Junckerin/komission keskinäisestä sanailusta tulee mieleen, niin ajattelen Salvinin tarkoittavan sitä kuinka maa on joutunut nettomaksajamaana maksamaan huomattavia määriä muille nettosaajamaille ja tällä tavalla tuhonnut oman maansa hyvinvoinnin rakentamista sekä joutunut pakosta myös kasvattamaan velkataakkaansa. Aivan sama muuten koskee Suomen jäsenyyttä ja maamme velkataakan kasvua. Jotta velkataakka ei aivan mahdottomiin kasva, niin sitten on pakko leikata budjetinmenoista. Keitä nuo leikkaukset sitten koskettaa? Siinäpä sitä pohtimista itse kullekin samalla, kun miettii jäsenyyden tuomia etuja.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Nyt kun EU:n vuotuinen budjetti kasvatetaan brexitin johdosta, niin voi hyvin kysyä tämäkö sitten on hyväksi nettomaksajajäsenmaille? Lisää joutuu maksamaan nettosaajamaiden hyväksi ja näin edelleen köyhdytetään omaa maata. Mikä järjenvalo tässä oikein on? En ymmärrä, että vapaaehtoisesti tehdään näitä liikkuja.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Korrektisti ja maltillisen myönteisesti EU:hun yleensä suhtautuvat suomalaiset eivät ehkä ymmärrrä, kuinka kitkerästi unioniin suhtaudutaan monissa keskeisissä jäsenmaissa. Erityisesti kurjistuspolitiikka aiheuttaa närää, mutta yhdistettynä hallitsemattomaan maahanmuuttoon kansalaisten katkeruus kasvaa sietämättömäksi.

Tämä ei lupaa hyvää EU:lle ja altistaa sen käyttämään yhä rajumpia keinoja vastahankaisten äänenpainojen taltuttamiseksi. Uusi tiedustelulakipaketti valitettavasti näyttäytyy myös tällaisen toiminnan apuvälineenä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouni, todellakin EU:hun kielteisesti suhtautuminen on kasvanut ja kasvaa varmaan edelleen. Mikäli EU:n ja komission keinot lähinnä tät´stä vielä kovenevat, niin äänenpainot tulevat kovenemaan EU:ta kohtaan. Tosin meilläkin luulisi olevan ilmassa enemmän kriittisiä puheenvuoroja, sillä ilmiselvästi maamme kurjistuminen johtuu EU:sta ja harjoitetusta politiikasta.

Mielenkiintoista onkin nähdä miten eri jäsenmaissa seuraavat vaalit tuovat muutosta puolueiden kannatuksiin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Salvini kuuluu Italian parlamentin "Putinin ystävät"-ryhmään. Surkea rauhanhäiritsijä ja provokaattori.

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1781...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Salvini tulee nöyrtymään markkinavoimien edessä. Tapahtuuko se liian myöhään - jää nähtäväksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouni, ilman muuta on tuota mitä sanot, jos kerran oman maan puolustaminen EU:n toimien suhteen katsotaan sellaiseksi. :D

Risto Koivula

Puhuu myös totta, sellaistakin, mitä muut eivät uskalla:

http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2595...

" Pääministeri Salvini syyllistää EU:ta Genovan siltaturmasta

16.8.2018 06:32 Risto Koivula

Genovan siltaturma Rakennusstatiikka

Hän ei ole tässä asiassa välttämättä pelkästään väärässä.

En tarkoita pelkästään varojen ohjaamista liikennyhteyksiin, vaan myös EU:n "tiedepoli- tiikkaa" - ei kusiis INNOVAATIOPOLITIIKKAA/_JÄRJESTELMÄÄ, ns. "eurotiedettä" yleisemminkin, ja miten se on omiaan johtamaan juuri tällaisiin ongelmiin, mm. virheiden pysymiseen piilossa, kunnes pamahtaa.

https://www.rt.com/news/436020-genoa-collapse-salv...

Italy’s Deputy Prime Minister Matteo Salvini has laid the blame for the Genoa bridge collapse on the European Union, saying that spending restrictions has limited the country’s investment in its infrastructure.

Salvini, the leader of the eurosceptic Northern League, told reporters in Sicily that the fall of the 100-meter-long stretch of the A10 motorway in the port city on Tuesday showed that budgetary strictures imposed by the EU are putting lives of Italians at risk.

READ MORE: ‘It was a miracle’: Survivor of Genoa bridge collapse shares his story (VIDEO)

“If external constraints prevent us from spending to have safe roads and schools, then it really calls into question whether it makes sense to follow these rules,” said Salvini, accor- ding to Reuters. “There can be no tradeoff between fiscal rules and the safety of Italians.”

... "

Risto Koivula

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/eun...

" 15.9.2017 kirjoittanut Risto Koivula

EU:n ”myrkyttömyystarkastusraportti” oli koottu valmistaja Monsaton mainoksista

Suomalainen meedia lensi päätä pahkaa lankaan: mitä ”tieteellisempi” sitä ”komeammin” (”TIEDE”-hölynpölylehden ex-päätoimittaja tyylinäyte):

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005366244...

Pääkirjoitus | Kolumni

Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

Turha kinaaminen ja kemikaaleilla pelottelu aiheuttavat sen, että poliitikoilta jäävät oikeat ongelmat hoitamatta.

Jukka Ruukki

Maailman paras iltapäivälehti ”Kaartilainen” tietää, ja myös tarkistaa:

https://www.theguardian.com/environment/2017/sep/1...

EU report on weedkiller safety copied text from Monsanto study

Exclusive: EU’s food safety watchdog recommended that glyphosate was safe but pages of report were identical to application from pesticide maker Glyphosate is the core ingredient in Monsanto’s $4.75bn a year RoundUp weedkiller brand.

... "

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Mielenkiintoista tuo Junckerin toiminta ja kommentointi kyllä. Masters Voice on siis puhunut, mutta 60 miljoonaa italialaista on valintansa tehnyt, samoin kuin myös

Unkari 10 milj.
Puola 38 milj.
Slovakia 5 milj.
Tsekki 10 mil.
Itävalta 8 milj.
Balttia 6 milj.

+ GB 66 milj.

Voivatko nämä kaikki edellä mainitut kansalaiset valinnoissaan olla kenties ihan oikealla tiellä, kun ovat havainneet ettei kaikki ruskea olekaan suklaata, eikä kaikkin hullutuksiin kannata nokka edellä haksahtaa ?

EU, itsevaltaisine johtajineen onnistunee omilla toimillaan tuohoamaan hyvin toimivan kauppaliiton, veikkaan. No, muutoksen kautta syntyy sitten kenties uusi ja parempi kauppaliitto. Ei mikään ole pysyvää, etenkään tyhjäpäiden ja vetelysten EU.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja kaikissa luettelemissasi maissa 100 % äänestäneistä?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Voihan sitä käyttä omaa ajatustaan, jotta pystyy vetämään asukasmäärästä jonkinlainen osviitan äänimääräisten joukkoon. Kuitenkin viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan hallituspuolueiden kannatus on jopa lisääntynyt vaaleista, ollen nyt 33,8%+28,5% eli reippaasti yli 50%. Vaaleissa tulos oli 32,7%+17,4% eli hiukkasen yli 50%. Ei ole luottamus kansalaisten keskuudessa himmennyt.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #8

"Voihan sitä käyttä omaa ajatustaan, jotta pystyy vetämään asukasmäärästä jonkinlainen osviitan äänimääräisten joukkoon."

? Eihän siitä vielä lähimainkaan selviä miten eri maissa on äänestetty mitäkin puolueita.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Toimii molempiin suuntiin, myös eu myönteisissä maissa on paljon toisinajattelioita.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren
Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouko, odotan mielenkiinnolla sitä mitä tulee jatkossa tapahtumaan niin Italian, Unkarin, Puolan ja mahdollisesti vielä muidenkin keskisen Euroopan maiden suunnalta. Kummankin johtajamaan Saksan Merkelin ja Ranskan Macronin kannatukset ovat hiipuneet alimmilleen maassaan. Tuo jo kertonee aika paljon EU:hunkin suhtautumisessa jatkossa. Ei ihan kaikki enää käy jäsenmaiden kansalaisille.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Odotan myös tulevia vaaleja. Muutoksen raikkaat tuulet puhaltavat läpi tyhjäpäiden hallintorakenteiden. Liittovaltiohaaveet näyttävät ajautuvan sivuraiteelle ja unohtuvan sinne.

Mitä tuohon äänestyskäyttäytymisen tulee, niin olisihan se muuten mukava tietää ovatko kaikki 500 miljoonaa EU kansalaista äänestäneet aikanaan EU n liittymisen puolesta ? Ovatko kaikki EU kansalaiset kiltisti äänestäneet myös EUn miljardien pankkitukien ja Kreikan rahoittamisen puolesta ? Entäpä avoimien rajojen puolesta ?

Eivät tietenkään ole. Ei sentään olla ihan vielä totalitaarisessa yhteiskunnassa,jossa istuva komissio pylvään nokasta sanelee, mitä, missä ja kuinka tehdään. Sellainen hallinnollinen itsemäärääminenhän olisi kuin jossain NL n diktatuurissa.

EU kansalaiset ovat tainneet vihdoinkin laajassa mitassa hoksata, että terve asioihin vaikuttaminen käytännössä lähtee omasta kylästä, ja omasta hallinnosta t. parlamentista.

EU n johdon tekemien päätösten lukuun ja toimivuuteen kun ei nähtävästi kannata kauheasti luottaa. Vaikka se ilmeisesti onkin sellaista parempaa demokratiaa :)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

#7. Sellaista se demokratia on. Aikas hassua, vai mitä ?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mullakun ei oo oikein koskaan ollu mitään ihmeellisiä intohimoja tätä EU-kysymystä kohtaan, ei ole ollenkaan asia vaivannut.

Kaikkea kannattaa kokeilla, ja jos sitä sitten ympäri Euroopan kansata haluavat, niin hajotkoon sitten koko järjestelmä, sittenpähän sen näkisi oliko se hyvä vai huono.

Mua kiinnostaisi tietää, miten tapahtuisi sitten suomalaisille, onko sitä joku miettinyt.

Miten kävisi asuntolainojen korkojen, miten verotus, miten kävisi ulkomaankauppa, halpenisiko bensa, leipä ja maito, olisivatko palkat paljon korkeammat, vähenisikö työttömyys, ja olisivatko maanviljelijät paljon onnellisempia.

Mukava olisi tietä miten noiden asioiden kävisi, ja olisimmeko paljon onnellisimpia ilman EU:ta

Mä oon kyllä onnellinen nytkin, mutta olisihan se paljon kivampi olla vielä onnellisempi. :)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Mua kiinnostaisi tietää, miten tapahtuisi sitten suomalaisille, onko sitä joku miettinyt."

No se ainakin olisi varmaa, että ne rahat jotka menevät eu:n kautta nettosaajamaille jäisivät oman maan kansalaisten hyvinvoinnin eteen käytettäväksi. Nyt seuraava suuri uudistusremontti on jo asiantuntijalausunnoilla menossa koskien sosiaaliturvauudistusta. Katsotaanpa vain minkälainen mekkala tuostakin uudistuksesta syntyy. Se kun on aivan pakko tehdä, sillä rahat eivät enää riitä kaikkiin tukimaksuihin.

Onko nyt lupauksista huolimatta halvennut elintarvikkeet? Ei ole vaan kallistuneet. Samoin kaikki asumiseen ja kulkemiseen liittyvät kustannukset. Toki suuri syy tuohon on omilla päättäjillä, mutta sekin käytännössä johtuu eu:ssa tehdyistä päätöksistä budjetin tasapainotekijöiden aikaansaamiseksi. Kun maksat ulos maasta enemmän, niin maassa olevien kansalaisten kustannuksia on nostettava veroina tai sitten lisälainoina.

EU voisi olla vain vapaakauppaliitto ja ehkä turvallisuuspolitiikan saralla. Kaikki muu on tarpeetonta, sillä jokainen maa voi hyvin päättää maansa tarpeen ja kyvyn mukaan.

Petteri kerrot olevasi nyt onnellinen ja odotat olevasi vielä onnellisempi. Ajattelet siis vain itseäsi. Minä ajattelen laajemmin ja varsinkin yhteiskunnan vähäosaisempia.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu mä oon tällainen itsekäs paskiainen :)

Mutta hyväntekeväisyyteen ja avustuksia vähäosaisille olen antanut vuosittain n. 200e verran, lisäksi vielä sairaille lapsille olen järjestänyt lukemista ilmaiseksi. Pikkupennosia, mutta siitä tulee parempi mieli. :)

Enkä kyllä usko, että köyhyys ja vähäosaiset ovat millään lailla kytköksissä EU-asioihin, sellainen puhe on kuin poliitikkojen vaalilupaukset, paljon puhetta vähän villoja.

Niin eli ei ole mitään tutkimuksia miten asioiden kävisi, kaikki ovat vain sellaista, että musta tuntuu, että näin ehkä kävisi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #18

Ai niin onhan mulla yks kummilaps Perussa, kasvamista ja kehittymistä on mukava seurata.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #19

Hienoa, osallistut kolmannen maailman hyvinvointiin omalla tavallasi.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tilastokeskuksen taulukon mukaan ruoan osuus EU:n aikana on perheen käyttömenoista laskenut n.4%. Ajanjaksolla 1975-17 on ruoan osuus kotitalouksien käyttömenoista puolittunut.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

En tiedä minkä lähteen mukaan tuota kerrot (lähdelinkki puuttuu).

Tässäpä on sitten tilastokeskuksen tietoihin perustuva kirjoitus vuodelta 2016. Siis 2 vuotta sitten. Tuon mukaan jo tuolloin oli ruuan hinta noussut Suomessa 41% EU-aikana – maanviljelijän tuntipalkka laskenut 3 euroon tunnissa. Eikä varmasti tuosta ole hintataso laskenut kokonaisuutena.

Myös kuluttajahinnat ovat nousseet noin 37 prosentilla. Samalla maatilojen yrittäjätukia on supistettu huomattavasti.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-200000...

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Ukraina ja Turkki eivät kuulu EU:hun. Sirpan logiikan mukaan heillä pitäisi mennä todella lujaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Miten perustelet minun logiikkaa? Olen puhunut ja ottanut kantaa vain EU:sta ja jäsenmaista, joita Ukraina ja Turkki eivät ole.

Ukraina ainakin saa tukea EU:lta (assosiaatiosopimukseen perustuen) ja Turkkikin on saanut tukea, joka nyttemmin on katkaistu kun maan liittyminen jäseneksi on toistaiseksi torpattu. Kaiketi noilla tuilla jonkinlainen vaikutus on maalle? EU on maksanut jopa Ukrainan kaasulaskun 1,5 miljardia.

https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/easter...
https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-rel...
https://yle.fi/uutiset/3-7119936

"EU myös vahvisti tukensa Ukrainan uudistusohjelmalle ja lupasi lisätä toimiaan useilla aloilla, joihin kuuluvat

osaamisen kehittäminen
energiatehokkuus
kyberturvallisuus
disinformaatio
Neuvosto hyväksyi toukokuussa 2018 uuden toimenpidepaketin 1 mrd. €:n makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Ukrainalle. Maksamiselle on asetettu poliittisia ehtoja, joista on sovittava EU:n ja Ukrainan viranomaisten välillä."
https://www.consilium.europa.eu/fi/meetings/intern...

Ilman noitakin tukia olisi Ukrainan tilanne nykyistä synkempi.

https://eurooppatiedotus.fi/perustietoa-eusta/laaj...

Turkille on maksettu tuon liittymissopimuksen perusteella vuosittain ja sen lisäksi pakolaisleirien kunnospitoon ja huoltoon muutamia mrd:ja.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Matteo Salvini ja ranskalainen populisti Marine Le Pen ilmoittivat tänään Roomassa tekevänsä yhteistyötä ensi vuoden eurovaaleja varten, "taistelussa maahanmuuttoa vastaan." Noihin vankkureihin yrittää varmaankin myös Jussi Halla-ahon persupuolue jossain vaiheessa hypätä.

https://derstandard.at/2000088908521/Salvini-und-L...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouni, eihän tuo ole uusi asia tai uutinen, sillä johan Halla-aho on aiemmin kertonut jäsenmaiden samanmielisten ryhtyvän kokoamaan parlamenttiin yhtä suurta ryhmää. Tuskin tuo yhteistyö koskee yksinomaan maahanmuuttoa vaan yleisimmin eu-politiikkaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

EU haluaa kieltää disinformaation eli käytännössä kielletään kritiikki ja ainoastaan positiivisia uutisia EU:sta saa julkaista. EU on huomannut että kansalaiset helposti äänestävät väärin ja on päättänyt ohjata äänestyskäyttäytymistä manipuloimalla äänestäjiä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jarmo, pitäisiköhän minunkin lopettaa eu:n arvosteleminen, ennenkuin...... ;)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Salvini, joka on myös oikeistolaisen puolueen Legan johtaja, on sanonut, että hänen ja Le Penin visio Euroopasta perustuu kansalliseen suvereniteettiin verrattuna EU:hun, joka nykyisessä muodossaan perustuu "kansojen kieltoon".

Fabian Massimo Castaldo, 5Star MEP ja yksi Euroopan parlamentin 14 varapuheenjohtajasta on todennut "Aiemmin budjetit asettivat julkisen talouden etusijalle kansalaisten hyvinvoinnin edelle, kun taas tänään voimme antaa resursseja ja ihmisarvoa takaisin kansalaisille, keskittymällä maan kasvuun ja työpaikkoihin".
Tuon lisäksi hän on todennut "Euroopan komission olisi oltava puolueeton, mutta sen sijaan se soveltaa tiettyihin jäsenvaltioihin eri tavalla sääntöjä ja "tulkitsee vapaasti" niitä periaatteessa muille etuoikeutetuksi. Ranska ei ole noudattanut budjettitavoitetta yhdeksään peräkkäiseen vuoteen, Saksa jättää makrotaloudelliset parametrit valtavan ylijäämänsä huomiotta, mutta Italia on kaikkien keskittymä".

Ihan lopuksi politicon mukaan hänen toteamuksensa "Olkaamme rehellisiä, EU on ohi kuuden kuukauden kuluttua". "Samoin kuin Italiassa tänä vuonna on tapahtunut poliittinen maanjäristys, EU:n tasolla toukokuussa."

https://www.politico.eu/article/for-italian-populi...

Kuten olen todennut, niin nyt EU:n hampaissa näyttää olevan Italia ja mitä ilmeisimmin syystä, että maassa äänestettiin väärin.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Macron taitaa olla presidentti vielä 4-vuotta, mutta miten mahtaa käydä Merkelin? Kauanko kanslerin koalitio kestää? Kun britit lähtee, Saksa ja Ranska uskoo edelleen hillotolppaan.
Italia, Unkari, Puola, Tsekki, Slovakia ja Itävalta, olisikohan siinä keikuttajat? Minkäs unohdin? Slovenian? Veikkaan vahvasti, että keikkuu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Martti, Macron taitaa istua kautensa loppuun, sillä ei kai häntä mistään rötöksestä tultane saamaan kiinni kesken kauden. Uutta kautta ei tule nykyisillä kannatuslukemilla.

Merkelillä on vaikea pysyä koko kauttakaan liittokanslerina, sillä niin paljon näyttää kansalaiset muuttaneen mielipiteitään hänen politiikkaansa kohtaan. Varsinkin maahanmuuttopolitiikka on keskiössä.

Monissa jäsenmaissa olevat kansalliset vaalit sekä eu-vaalit saavat aikaan järistyksen, jota eivät eu-johtajat ole osanneet odottaa. Taitaa valta vaihtua parlementissa oleellisesti. Keikuttajamaita tullee lisää hiljalleen, sillä kansalaiset alkavat huomaamaan kuinka eu:lla on tarkoituksena häivyttää kaikki kansallisvaltiot. Päätökset tultaisiin tekemään pienen elistipiirin johdolla, eikä kansalaisille jää sananvaltaa. Vapaa mielipiteen ilmaisukin taidetaan viedä tällä menolla?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kyllähän se ero unionista antaisi maallemme täydellisen suvereeniteetin päättää omista asioistaan tarkoittaa käytännössä sitä että poliitikoillamme olisi rajaton valta päättää kansalaistensa puolesta niistäkin asioista joista itse kukin voi päättää haluamallaan tavalla nyt.

Ennen unionia poliitikoilla ja virkamiehillä oli paljon suurempi mahdollisuus vaikuttaa ja kieltää hallintoalamaistensa päivittäisiä valintoja.

Nykyisin vallankiimaisia poliitikkoja taatusti sapettaa että ne eivät voi kieltää, kontrolloida, verottaa tai rajoittaa sellaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia joita unionin ansiosta kansalaisilla nyt on. Miksi ihmeessä haluaisin siirtää mahdollisuutta rajoittaa itsenäistä päätösvaltaani sellaisille epärehellisille helppoheikeille?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tomi, asia ymmärretty siten, että kannatat itsenäisten jäsenmaiden menettävän kaiken päätösvaltansa. Tuo kaiketi on sanomasi ydintä. Sitä paitsi tuo on juurikin eu:ssa oleva tähtäin. Uskon vain vakaasti, että jäsenmaista suurin osa ei tuohon ole valmiita. Ei ainakaan jos kansalaisilta kysytään, mutta jos mennään silmät ummessa maiden vallassa olevien keskeisten päättäjien aatteen mukaan, niin voisi olla hyvinkin mahdollista. Myös Suomen kohdalla, sillä meillähän päättäjät tekevät päätökset silmät ummessa kuten Merkel haluaa. No, Merkelin "palli" kyllä heiluu pahasti, joten nähtäväksi jää kuka on seuraaja ja minkälaista eu-politiikkaa ajaa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Helpompi on elää tuttujen kärpästen kanssa, kuin sekä tuttujen ja vieraiden kärpästen kanssa. Päätösvallan siirtäminen horisontin taakse lisää epäluotettavuutta suorassa suheessa matkaan. eiköhän tämä ole jo kantapään kautta hoksattu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu aiheesta päättynyt, kommentointi suljettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset