eukriitikko

Somekuplat ja maan kahtiajakautuminen selviö

Sitran asiantuntija Hannu-Pekka Ikäheimo on analisoinut kirjoittaja Cass Sunsteinin menestysteosta (kirja; #Republic: Divided Democracy in the Age of Social Media) , jossa kritisoidaan sosiaalista mediaa yhteiskunnallisen eritymisen kiihdyttämisestä.

 

Ikäheimo ottaa parina esimerkkinä somen käyttäytymisestä näyttelijä Krista Kososen vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen esittämän kommentin ”Vaalitulos ei edusta minun Suomeani, en tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.” Tuo kommentti johti somessa Kososen leimaamisen todellisuudesta vieraantumiseen ja punavihreän kuplan malliesimerkiksi.

Toisena esimerkkinä maan kahtiajakautumiseen nousi somessa kirjailija Pirkko Saision HS:ien haastattelussa toteamuksen kahtiajakautumisen olevan yksi Suomen suurimmista ongelmista. Saisio korosti nimenomaan dialogin merkitystä ja etenkin sitä, että myös siellä punavihreässä kuplassa hyväksyttäisiin ne tosiasiat, jotka perustuvat toisenlaisiin jatuksiin eli mielipiteisiin.

 

Nyt viimeisin esimerkki, jonka voin itse hyvin lisätä kuplaantumisen esiintymisestä ja kahtiajaon edelleen näkyvän somessa mitä näkyvimmällä tavalla, on ps-kansanedustaja Laura Huhtasaaren esille nostaman mahdollisen peruskoulun poliittisen ohjauksen opetuksen yhteydessä koululaisille. Tämä somekeskustelu aiheesta on vellonut mitä ihmellisimpien käsitysten ja mielipiteiden ympärillä. Itse asian keskeinen merkitys/sisältö näyttäisi jääneen sivuseikaksi.

Kuten asiantuntija Ikäheimo kirjoittaa, on mahdotonta estää kuplaantumista. Itse seuratessani vain Puheenvuorossa käytäviä keskusteluja, olen voinut todeta kuplaantumisen olevan päivänselvää jo pidemmältä ajalta. On selvästi havaittavissa samanmielisten kerääntyvän puolustamaan ja joskus jopa jotkut solvaamaan ja nimittelemään vastapuolella olevia ilman minkäänlaisia perusteluja. Omanlaiset kuppikunnat ovat olemassa ja jopa lisääntyneet viimeisten vuosien aikana. Se mistä kuplaantuminen ja kahtiajakautuminen johtuu, siihen ei voine olla muuta syytä kuin someympäristö yhdessä uutiskanavien kanssa. Monenlaista tietoa on saatavilla tiedonjanoisille. Sitten kun me kansalaiset vielä ajattelemme kukin omalla tavallamme eri asioista ja pyrimme tuomaan kukin omalla tavallamme nuo erimielisetkin mielipiteet esille, niin se voi ja johtaa usein kuplien syntyminen samanmiellisille on selviö. Vielä kun ottaa huomioon kuinka usein ymmärretään kirjoitettu teksti väärin joko tahallisesti tai tahattomasti.

Asiantuntija Ikäheimo toteaa kirjoituksessaan ”Suntein vyöryttää #Republic-kirjassaan esiin merkittävän määrän tutkimusaineistoa niistä vaaroista, jotka seuraavat, jos ihmiset käpertyvät massoittain kommunikoimaan lähinnä omiin porukoihinsa ja suodattamaan silmiensä eteen vain omia mieltymyksiään vastaavaa sisältöä. Useat näistä vaaroista ovat myös jo realisoituneet. ”

Somekeskusteluissa on parantamiseen varaa esittää enemmän ja parempaa tietoa argumentoiden. Hyvin usein esitetään vain pelkkää huulenheittoa ja nälvimistä. Muista epäkorrekteimmista kommenteista puhumattakaan. Ilmeistä tarvetta olisi myös eri alustojen valvonnalla asiallisen keskustelun säilymiseksi.

 

Lähde; https://www.sitra.fi/blogit/kiihdyttaako-sosiaalinen-media-yhteiskunnan-...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jopa kutsunnoissa on havaittavissa maan kahtiajakautuminen. Tästä Ilkka-lehdessä kirjoitus.
"Pahimmillaan Suomessa on syrjäytyneitä jo kolmannessa polvessa. Viimeinen etappi, jossa koko ikäluokka on yhdessä arvioitavissa, on armeijan kutsuntatilaisuus. Se paljastaa vuosi vuodelta yhä karummaksi käyvän totuuden: huono-osaisuus periytyy."

https://www.ilkka.fi/mielipide/paakirjoitus/yhteis...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Juuri valvonta on mielestäni epäonnistunut tässä asiassa. Toki kannatan ettei valvontaa tarvittaisi missään,mutta aina löytyy ne jotka tahtovat hieman mennä rajojen yli.

Monelle vanhemmalle (syntyneet ennen 75) nettikommentointi tarkoittaa anonyymiteettiä minkä takaa voidaan huudella sellaista mitä ei livenä keskusteluissa koskaan sanoisi.

Sitten on taas siitä nuoremmat jotka ottavat osaa keskusteluihin netissä livekeskustelun jatkeena ja heille netti on muutenkin osa normaalia elämää eikä niinkään erillinen todellisuus kuin vanhemmilla.

Tämä tietty on kovin mutkia oikovaa yleistystä,mutta siltä se näin sivusta seuraavana vaikuttaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Vellu, sanot kommenttisi sisältävän mutkia oikoen. Samaa mieltä. Ei voi täsmälleen ilmaista keskustelijoiden ikäluokkien kirjoitusten luonnetta eikä sävyjäkään. Sanotaan näin, että meitä on moneksi. Kovin helppoa ei tule olemaan käytäntöjen muuttaminen opitusta monenkaan kohdalla. Noin uskon.

Tuosta valvonnasta sen verran, että sitä todellakin pitäisi kehittää, eikä hyväksyä kaikenlaista purkautumista asiallisen keskustelun lomassa. Tämän pitää tapahtua puolueettomista näkökulmista.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tähän voisi kirjoittaa peräjälkeen kymmenen vanhaa aksioomaa ja toiset kymmenen 'uutta' muotitermiä tapahtumalla joka on päivänselvänä kaikkien meidän edesssä, yhteiskunta nyt vaan tuntuu näin toimivan, sata vuotta sitten oli kammottava sisällissota eri leirien välillä, toinen maailmansota yhdisti kansan ja taas yhteiskunta jakaantuu monella eri tasolla ja tavalla joista eräs näkökulma on somekuplat ja niiden syveneminen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Niinpä Mikko. Voi vain mietiskellä mihin tämä nykyinen meno oikein johtaakaan, kun pitäisi olla vain yhtä mieltä kaikista asioista, eikä erimieltä ollen voi asiallisesti keskustella perustelemalla eriävää mielipidettä vaan vastauksena tulee jos jonkinmoista palautetta. Ja niitähän löytyy joka lähtöön.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Hyvin usein esitetään vain pelkkää huulenheittoa ja nälvimistä"

Näin tämä on, Huhtasaarelle esitetty kritiikki on pelkkää räksytystä ilman yritystäkään asiapitoisuuteen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Näin tämä on, Huhtasaarelle esitetty kritiikki on pelkkää räksytystä ilman yritystäkään asiapitoisuuteen."

Niinkö?

Tampereen ylin johto vastaa Laura Huhtasaarelle – Pormestari ja konsernijohtaja: "Opetus on aina puoluepoliittisesti sitoutumatonta"

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/708985-tamp...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Enpä ole lukenut läheskään kaikkia aiheesta olleisiin kirjoitukseen. Kaikki fb:n kirjoitukset ovat lukematta. Vain tämän saitin eli Puheenvuoroissa olleista jonkin verran, ei läheskään kaikkea. Sillä silmäilyllä jota ole tehnyt, niin suurin osa on sivusta puhuttua, eikä ole keskittynyt siihen mistä perimmäisesti on ollut kyse.
Tyypillistä kuplasta puhumista ja eri mieltä olevien yritystä saattaa hiljaiseksi. Toki joukkoon näytti mahtuvan muutama itse asiasisältöä argumentoitu kommentti.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Huhtasaari, Luukkanen ja muutama muu esittävät itsestäänselvänä ja annettuna että kouluissa on menossa laajmittainen perussuomalaisvastainen aivopesukampanja ja oppilaita manipuloidaan. Jos tätä mitenkään perustellaan, perusteina ovat yksi juliste ja Huhtasaaren kertomat muutama meili. Mukaan tuodaan luonnolliseti jokin suomettuneisuuden ajan "kokeilu".

Tätä tehdessään Huhtasaari on luonut tilanteen, jossa koululle on väitetysti lähetetty uhkaavia ja solvaavia viestejä ja paikalle on hommattu vartija.

Tällöin keskustelun fokus on luonnostaan näiden kertomusten todenperäisyys tai absurdius, ei se onko tälläistä kampanjaa olemassa tai pitäisikö sitä selvittää. Persujen esiiintyminen ja väitteet nimenomaan ovat se, mistä perimmäisesti tässä on kyse.

Kuplista puheenollen, tämän keskustelun rintamat näyttävät menevän muutama kuplastaan huuteleva perussuomalainen vs kaikki muut puoluekannasta riippumatta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #12

Tarkoitatko sitä, että sinulle pitäisi osoittaa näyttö oppilaitoksen tai -laitoksien politisoitumisesta? Eikös tullut esille vaatimus puolueettoman tutkimisen suorittamisesta?

Kuplat kuin kuplat. Kuitenkin niitä on erilaisia tarkoitusperiä varten, joista yksi on hyvinkin ps vs muut aktiivit somettajat. Tuosta ei liene epäselvyyttä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #14

En minä ole vaatinut mitään näyttöä.
Se vaatimus tuli esille persujen toimesta.

Kahtiajakoa ei ole se, että muutama perussuomalainen yrittää saada itseään framille kun vaalit lähestyvät ja muut eivät lähde mukaan. Se on pienen marginaalin huutelua jota kukaan muu ei ota tosissaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #15

Janne, kovinpas näyttää kiinnostaneen kuplassa olevia esittämään omia näkemyksiään monin erilaisin vivahtein. Joten tosissaan ovat ottaneet, sillä muutoinhan ei "yhteenottaminen" olisi ollut noin vilkasta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #16

Teille on naureskeltu koska olette helppo maali ja teette sen itse. Sitten loukkaannutte kun teille naureskellaan.

En tiedä oikein ketään joka ottaisi teidän tosissaan. Kansa on aika yhtenäinen tuossa, ei kahtiajakautunut vaikka ymärrän että sellaisena sen yritätte esittää. Itse odotan huvittuneena että kun tämä proggis meni reisille, mitä seuraavaksi. Vaalithan ovat tulossa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #19

Joo, uskon sinun ja monen muun naureskelevan minullekin. Siinäpä naureskelet, jos se tuo sinulle hyvää mieltä, sillä sitähän ei koskaan ole liikaa.

Suomen ovat todenneet monet tahot kahtijakautuneeksi. Ei yksin perussuomalaiset kuten näytät kursaillen nimittelevän.

Tässä pari esimerkkiä muilta tahoilta kuin persuilta.
https://yle.fi/uutiset/3-8663388

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-200000251815...

Lisää löytyy googlaamalla vaikka kuinka paljon. Kansa ei siis ole yhtenäinen kuten oletat. Mutta ei se mitään. Oleta lisää.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #19

”perusteina ovat yksi juliste ja Huhtasaaren kertomat muutama meili.”

-> On kyllä esitetty paljon laajemminkin perustelua kuin vain yksi juliste ja Huhtasaaren kertomat muutamat meilit. Kuten olen aiemminkin sanonut, ongelma on puuttuva kyky ottaa vastaan sellaista tietoa, joka ei ole oman maailmankatsomuksen mukaista.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #14

Satun tuntemaan sen verran opettajia, että tiedän Huhtasaaren väitteen olevan virheellinen. Siihen ei mitään tutkimusta tarvita. Sen kummemmin puolueetonta kuin puolueellistakaan.

Tietenkin opettajienkin joukkoon mahtuu heitä, jotka eivät ymmärrä tehtävänsä rajoitteita, mutta he ovat vain pieni osuus. En tiedä, miten Huhtasaari itse on selvinnyt, jos on pitänyt opettaa biologiaa ja evoluutiota. Jos joku on täysin opetussuunnitelmien ulkopuolella, niin se on kreationismi. Sillä ei ole mitään tekemistä biologiassa eikä muissakaan luonnontieteissä. Ei edes sananvapauden perusteella.

Ajat ovat onneksi muuttuneet siitä, kun itse kävin koulua. Siihen aikaan (kristin)uskonnollinen tuputus aamuhartauden mielessä oli arkipäivää. Ja senkin vaikutus taisi olla juuri päinvastainen. Se oli yleisesti kaikkein vastenmielisin ja turhin osa koulupäivää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #17

Juho, olen itsekin aiemmin jo todennut, että myös opettajakuntaan jokseenkin varmasti mahtuu erilaisia yksilöitä ajatusmaailmaltaan kuten kaikkiin ammattiryhmiin, joten ei liene poissuljettua etteikö ohjailua poliittisesti ajatellen olisi jossain määrin tapahtunut. Kuinka laajaa se mahdollisesti on ja on ollut, niin se ei selvinne mutoin kuin tutkimalla.

Kukaan ei voi väittää tuntevansa niin laajassa mittakaavassa opettajien toimintaa, että voi vakuuttaa kaiken olevan kunnossa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #20

Tunnen sen verran eri-ikäisiä ja erilaisin poliittisin ja uskonnollisin näkemyksin, että väittäisin, että mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Yhtäkään tuntemaani en pysty laskemaan ongelmaopettajiin.

Se ei sulje tietenkään sitä, etteikö sellaisiakin olisi, joilla opetuksen ja vaikuttamisen raja on hämärtynyt. He ovat kuitenkin pieni vähemmistö ja yleensä he myös jossain vaiheessa onnistuvat suututtamaan jotkut vanhemmat. Joten kyllä ne ongelmatapaukset tulevat esille ennemmin tai myöhemmin.

Ihan sama kuin vaikka poliisi. Vaikka poliisin joukossakin on varmasti mätämunia, niin keskimäärin ottaen suomalainen poliisi on luotettava ja kaiken lisäksi moni on myös aika fiksu ja sosiaalisesti taitava. Ilmeisesti siinäkin hommassa tilannesilmä kehittyy. Sen verran 'monikulttuurista' 'asiakaskunta' on.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #14

"Tarkoitatko sitä, että sinulle pitäisi osoittaa näyttö oppilaitoksen tai -laitoksien politisoitumisesta? Eikös tullut esille vaatimus puolueettoman tutkimisen suorittamisesta?"

Tämä alkoi siitä, että kouluissa olisi yleisesti persuvastainen ilmapiiri.

Se että asiaa tutkitaan on täysin validi. Ja asiaa on nyt somessa pureskeltu eri ihmisten toimesta.

Tosiasiassa mitään todistetta laajamittaisesta persuvastaisesta politisoinnista kouluissa ei ole. Se että joku perussuomalainen Laura H kopioi anonyymisti toisen osapuolen näkökulmaa mitä väitetysti hänelle lähetetty, ei todista mitään.

Se, että kouluissa on käytäntöjä ja opetusta siihen, että monikulttuuriympäristössä lapset tulevat toimeen keskenään, ei myöskään ole mitään persuvastaista poliittisuutta.

Jotain omituista kuitenkin on havaittavissa ja se liittyy lähinnä uskonnon tuputtamiseen ja ruotsin kielen opetukseen alueilla missä ei ruotsia puhuta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #26

"Tosiasiassa mitään todistetta laajamittaisesta persuvastaisesta politisoinnista kouluissa ei ole."

Tuosta minulla ei ole mitään näyttöä suuntaan tai toiseen. Tuskinpa sinullakaan vaan pelkkää arvelua?

Kuplissa avaudutaan eri asioista, eikä niistä näytetä aina osata keskustella asiaan kuuluvalla tavalla. Tämä kaiketi on se perusasia some ympäristössä. Eiköhän tuostakin opetustavasta kouluympäristöstä tulle suoritetuksi jonkintasoinen tutkimus. Noin olen ymmärtävinäni. Toki se tulee suoritettua somemaailman ulkopuolella. Onneksi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #28

"Tuosta minulla ei ole mitään näyttöä suuntaan tai toiseen. Tuskinpa sinullakaan vaan pelkkää arvelua?"

Löytyy kiistatonta näyttöä siitä, että oppilaitosten ulkopuolelta vaikutetaan: http://aitoavioliitto.fi/uutiset/kotimaa/tarkea-ti...

Oppilaitosten sisäisestä vaikuttamisesta löytyy jotain kertomuksia ihmisiltä uskonnollisesta vaikuttamisesta: https://www.tiede.fi/keskustelu/55998/ketju/kreati...

Ehkä vasemmistolaisuutta yliopistossa? http://jukkahankamaki.blogspot.com/2012/12/videobl...

Tosin kuulematta toista osapuolta, ei voi sanoa mitään varmaa mutta pidän mahdollisena.

Voiko raamattu vaikuttaa tieteen opetukseen? http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-201...

Persuvastaista vaikuttamista? Saa esittää näyttöä, luen mielellään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #12

"Huhtasaari, Luukkanen ja muutama muu esittävät itsestäänselvänä ja annettuna että kouluissa on menossa laajmittainen perussuomalaisvastainen aivopesukampanja ja oppilaita manipuloidaan."

Ei tätä mustamaalausta ole pelkästään kouluissa vaan myös somessa ja valtamediassa. Sinä itse osoitat räävittömillä kirjoituksillasi samaa. Propagandaa jauhetaan maahanmuutosta, maailmanlopusta, feminismistä, sukupuolettomuudesta sekä EU:sta ja eurosta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #22

Huhtasaari kirjoitti blogin jonka mukaan kouluissa on laajamittaista aivopesua.
Mikä sen toteamisessa on mustamaalaamista, Makkonen?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #23

Turha tähän vastata on, mutta jos jollekin on epäselvää, niin kyse on siitä, että toisen mustamaalaaminen on toisen faktojen luettelua. Balanssin saavuttaminen on tietysti jokseenkin mahdotonta, mutta koska kouluja ja opettajia on aika monta, niin esim. Salossa päin pahin koulujen 'mokutus' on esim. koulujen spr - kävely päivä joka sekin on jonkun mielestä hienosti käytetty koulupäivä kun taas esim. minun mielestäni kammottavaa veronmaksajien rahanhaaskuta, 'aivopesua', spr:n mafioosojen vokkibisneksiin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #24

Miten koulujen puhdistus pitäisi toteuttaa? Pannaanko opettajat jonnekin uudelleenajattelun kurssille vai annetaanko vain potkut?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #24

SPR-kävely mitään mokutusta. SPR tekee hyvää työtä niin kotona kuin maailmallakin tarvittaessa. Joten on ihan hyvä, että sen toiminta tulee tutuksi jo kouluaikana, vaikkapa sitten kävelemällä. Kyllä täälläkin monet bileet jäisivät pitämättä, ellei SPR:n kouluttamat vapaaehtoiset olisi paikkaamassa vaurioita. Ihan noin alkajaisiksi.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #32

Jokainen saa lahjoittaa SPR:ään ja tukea sen toimintaa miten haluaa tässä laitetaan lapset ja koululaiset asialle 'työaikana', koulupäiväksi (tai sen puolikkaaksi vaihdellut vuosittain). Toinen tapa on, että lippaat pyörivät luokassa joka on yhtä arveluttava eivät ne sinne ainakaan kuulu (vanhemmat antavat rahaa periaattella 'kun muutkin varmaan antaa niin kai pakko')

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #33

Siitä vain sitten kieltämään. Eiköhän sille riittävät perusteet löydy…
JK. Turha sitä täällä on itkeä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #22

Ja edelleen todisteet loistavat poissaolollan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #27

Heh. Matti pyysit todistetta Makkoselta, mutta ihan huvikseni läpsäytän vanhan kannaoton PS:n sihteeriltä. Tuo on jo Soinin johtajuuden aikaan tapahtunutta mustamaalausta, joka tosin on jatkunut monin tavoin ja monissa ympyröissä. Kaikkein eniten ehkäpä kuitenkin eduskuntapuolueiden kohdalla rkp:stä sali puheissa johtuen ehkäpä juuri mainitsemastasi kielipolitiikasta sekä myös maahanmuuttopolitiikasta. Tuosta viimeksi mainitusta politiikan alueesta mustamalausta tai sen tapaista tulee näkyviin myös sieltä vihervasemmiston suunnalta. Niin ja ei sovi unohtaa kokoomuksen ministeri Orpon arvopohja-puheita, joilla myös on tarkoitus mustamaalata puoluetta.

https://www.verkkouutiset.fi/perussuomalaiset-tork...

Kaikkinensa kyse on kuitenkin suhtautumisesta kotimaan PS:llä taitanee olla politiikkaan eri tavalla ajateltu kuin mitä enemmistö eduskunnassa näyttää ajattelevan. Tällä tahdon sanoa sitä, että kumpi on etusijalla, oma maa vai eu monine jäsenmaineen.

PS. Googlaamalla löytyy jokseenkin varmasti lisää "kamaa".

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #29

"Kaikkinensa kyse on kuitenkin suhtautumisesta kotimaan PS:llä taitanee olla politiikkaan eri tavalla ajateltu kuin mitä enemmistö eduskunnassa näyttää ajattelevan. Tällä tahdon sanoa sitä, että kumpi on etusijalla, oma maa vai eu monine jäsenmaineen."

Euroopan unionissa harjoitetaan peliteorian mukaisesti yhteistyöpeliä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peliteoria

Tarkoittaa sitä, että jäsenvaltiossa ei käydä kusemaan muiden asioita ja että tiedostetaan se, että yritetään maksimoida hyöty yhteistyössä muut huomioiden. Siinä yhteistyötoiminnassa toki sitten pitää sietää haittojakin.

Ja syy miksi näin on myös ilmeinen, kun idässä on ydinasevalta joka haluaa lisätä vaikutusvaltaansa. Euroopan unionin romahdus johtaisi sitten hajota & hallitse toimintaan idästä päin: https://en.wikipedia.org/wiki/Divide_and_rule

Suomen kansa äänesti tämän yhteistyön puolesta joten siinä ei siis ole mitään epäselvää.

Isompi juttu tuntuu olevan perussuomalaisten tapa harjoittaa politiikkaa kun ilmenee demagogiaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Demagogue

Demokratia tiedetään haavoittuvaiseksi demagogialle joten se kuuluu sitten ihan demokratian suojelemiseen ja ei ole mikään ihme jos siihen reagoidaan jyrkästi.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Jep, täälläkin on muutama kommentoija/blogisti, joilta asiasisältö rajoittuu vain yksinomaan esim. persujen haukkumiseen/trollaamiseen?, ja joiden kommentit omasta kuplasta johtuen yleensä rullaa vain ohi. Onneksi esim. vihreällä puolellakin on joitain ei niin näkemyksiltään rajoittuneita, kuten Jyrki Kasvi. Häntä vielä taisin jossain vaiheessa jopa äänestää.

Sittemmin vihreiden koko muu politiikka ja näkemykset erosi niin paljon siitä, mikä on realistista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mika, kuten eräässä sanonnassa sanotaan; meitä riittää joka junaan ja vielä jää asemallekin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Maa ei ole jakautun kahtia millään lailla, se on kyllä jakautunut, mutta suhteessa n.90%-10% :)

Eli ei tässä mitään ihmeellistä ole, ennenkin on ollut radikaaleja heittoja, ja ei se maa silti mihinkään jakaudu.

Aina normaali jakautuminen on ollut ikiaikaista, eli vasemmisto vs. oikeisto.

Se on hyvä asia, että on erilaisia vaihtoehtoja, joiden mukaan ainakin tulee äänestäjille selviöksi toisen puolen linjat.

Kamalampaa olisi, jos kaikki olisi tasapaksua.

Lisää vain heittoja ja kohuja, niin kansa kiinnostuu asioista, sitten jokainen voi kohdallaan miettiä onko näissä heitoissa mitään todellisuuspohjaa vai ei.

Yleensähän nämä heitot ovat täysin mitättömiä, yhteen pieneen asiaan kohdistuneita oman asian ajamiseksi tehtyjä kärjistyksiä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

On ollut erimielisiä mielipiteitä, mutta sitten on niitäkin kirjoituksia, joissa on aina sama sävellaji ja korkein painotuksin.

Maa on jakautunut kupliin. Se on ollut nähtävissä piddemmän aikaa. Kannattaisi tutkiskellöa niitä omiakin ainaisia mielipiteitä ja saatuja palautteita.

Kansan kiihottaminen ei ole suinkaan hyvä asia, kuten itsekin taidat harrastella. Tehdyillä kärjistyksillä saattaa olla koviakin kielteisiä vaikutuksia.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä olen saanut erittäin hyvää palautetta n.90% verran, tietysti niitä paskapostejakin tulee, mutta vain pieneltä piiriltä.

Se ,jos joku toimii alhaisesti ja ihmisoikeuksia vähätellen, minusta sitä pitää silloin ankarasti arvostella.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #18

Entäpä se oma toiminnan alhaisuus ja ihmisoikeuksien vähätteleminen? Eikö voi olla eri mieltä kanssasi?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jaahas, keskustelut tästä kirjoitukset on käyty, joten suljen kommentoinnin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset