eukriitikko

Luotatko Sipilän hallituksen toimintaan?

EU parlamentissa on käsitelty ja hyväksytty Brexitin johdosta Britannialta poistuvien meppien määrästä jaettavaksi 27 meppipaikkaa neljälletoista jäsenmaalle, josta Suomelle yksi lisäpaikka. Ranska ja Espanja saisivat kumpikin viisi meppiä lisää. Tässä alustava esitys meppipaikkojen jaosta jäsenmaittain.

Sipilän hallitus on aiemmin hallituspuolueiden kesken sopinut ettei Britannialta jääviä meppipaikkoja täytetä vaan ne jäisivät ”varastoon” mahdollisille uusille jäsenmaille.

Tästä täyttämättä jättämisestä on kirjoitettu monissa lehdissä. Suomenmaassa on kirjoitettu SUO­MI oli­si ha­lun­nut jät­tää Bri­tan­ni­al­ta va­pau­tu­vat pai­kat ko­ko­naan täyt­tä­mät­tä.

Pää­tös par­la­men­tin paik­ka­lu­vus­ta vaa­tii kaik­kien mai­den yk­si­mie­li­sen pää­tök­sen, ja ha­lu­tes­saan Suo­mi voi­si es­tää so­vun.”

 

Myös HS:ssa on kirjoitus jossa sanotaan ”Sipilän hallitus halusi alun perin, että Britannian meppipaikkoja ei täytetä lainkaan. Hallituksessa valmistauduttiin kuitenkin jo huippukokouksen alla nöyrtymään EU-parlamentin ja jäsenmaiden enemmistön näkemykseen, jonka mukaan 27 meppipaikkaa jaetaan uusiksi.”

 

Valtioneuvoston EU-vaikuttamisstrategiassa todetaan demokraatin kirjoituksen mukaan seuraavaa:

Ei ole säännöksiä, joista seuraisi, että Ison-Britannian EP-paikat tai osa niistä tulisi jakaa muille jäsenvaltioille. Paikkojen käyttämättä jättäminen olisi signaali EU-kansalaisille: pienempi EU, pienemmät toimielimet. Suomen lähtökohta on, että Ison-Britannian ero huomioidaan täysimääräisesti rahoituskehyksen kokonaistasossa. Säästökohteita on löydettävä. Myös tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvien laajentumisten varalle on jätettävä riittävästi paikkoja. Edellä mainituin perustein Suomi ei kannata Ison-Britannian EP-paikkojen tai osan niistä jakamista muille jäsenvaltioille.

Mitä Sipilän hallituksessa keskusta ja kokoomus haluaa viestittää tällaisella poukkoilevalla menettelyillä EU:n suuntaan? Onko taustalla ”uusien hillotolppien” saaminen eliittiporukalle vai mikä, sillä Suomi kyllä voi estää parlamentin lisäpaikkajaon halutessaan?  Mahdollistaako EU:n perussopimus paikkajaon ilman perussopimuksen avaamista, kun edellä on todettu ettei ole säännöksiä yhden jäsenmaan EP-paikkojen jakamisesta muille jäsenmaille?

YLEn analyysikirjoituksessa kirjoitetaan myös poukkoilevasta hallituspolitiikasta ”Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Orpolla on kuitenkin vielä paimentamista. Hallituksen niukka enemmistö ei kestä isoja repeämiä, ja Orpo korostaa nyt luottamusta: sopimuksista on pidettävä kiinni ja kokoomukseen sopimuskumppanina on voitava luottaa.”

Sipilälle ja Orpolle ei siis näytä merkitesevän mitään hallituspuolueiden kesken sovittu vaan poukkoilu EU:n suuntaan on hyväksyttävää.

Kansalaisten olisi ryhdistäydyttävä paimentamaan hallituksen ja eduskunnan tekemisiä paljon nykyistä paremmin ja rivakammin. Kaikkea ei pidä hyväksyä. Tästä olkoon hyvänä osoituksen on edellisen hallituksen ja eduskunnan aikana 2/2011 lainsäädännöllä kansanedustajien itselleen hyväksymät etuudet (sopeutumiseläke ja -raha) ilman perustuslaillista käsittelyä ao. valiokunnassa.

Eikö perustuslaki koskekaan kansanedustajia ja yhdenvertaisuusperiaatteita (6§) lain edessä? Onhan perustuslain vaadittu koskevan myös laittomasti maassa olevia, joten missä tasavertainen ja yhdenvertainen kohtelu lain edessä kun puhutaan lainsäätäjistä itsestään?

 

Muita lähteitä;

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.223592

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3880289/Hallitus+ajautui+sanaharkkaan+EUparlamentin+paikkajaosta

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/huippukokous-paattaa-suomen-lisapaikasta-kokoomukselle-tarjolla-yksi-meppi-lisaa/785812/

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Sipilän hallitus on aiemmin hallituspuolueiden kesken sopinut ettei Britannialta jääviä meppipaikkoja täytetä vaan ne jäisivät ”varastoon” mahdollisille uusille jäsenmaille."

On se nyt kumma ettei EU-parlamentti kunnioita edes tätä sopimusta!

Valikoit Suomenmaasta pari kappaletta mutta tämä taisi unohtua:
"Paik­ko­jen uus­ja­koa vas­tus­ta­nut Suo­mi ot­taa li­sä­pai­kan vas­taan, jos sel­lai­sen saa."

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Miksi EU parlamentin pitäisi kunnioittaa Suomen hallituspuolueiden keskenään sopimaa EP-paikkajakoa? Eikö Sipilän hallitus tee eduskunnan kanssa yhdessä päätökset, joita viedään EU:ssa eteenpäin?

Tuo viimeinen kommenttisi lause vain todistaa sen, että aiemmin hallituksella oli erilainen kanta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämä on sellainen tapa, josta ei taideta oikein millään eroon päästä.

Ihmiset äänestävät edelleen kokoomusta ja ja demareita, vaikka viime hallituskaudeltakin on paljon karmaisevia esimerkkejä.

Jotenkin sitä ei ymmärrää, me taidetaan olla hyväuskoisia, ja aina uskotaan, että neljässä vuodessa on kaikki paha kadonnut oppositiossa.

Enemmän pitäisi kansan vaihdella puolueita, hallitukset eivät saisi olla niin pyhiä, ettei oikein millään saa nurin, mutta pahalta taas vaan näyttää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Enemmän ainakin pitäisi vaaleissa vaihdella kansanedustajia, jolloin hallituksen ministerit saattaisivat vaalikausittain vaihtua. Pahaa ei tee puolueiden vaihtuminen tai ainakin kannatuksen suurikin vaihtelu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Hallituspuolue Sininen tulevaisuus osoittaa erimielisyytensa keskustan ja kokoomuksen hallituspolitiikkaan vain sillä, että tekee hallituskysymyksen erimielisyydestä aiemmin sovitusta poikkeamiseen. Näin myös tässä kirjoituksessa esiin nostetussa EP-paikkajaosta olisi sinisten osoitettava kaapin paikka hallitustyöskentelyn jatkumiselle. Vai onko siniset kuitenkin halunneet paimennettaviksi ilman vaikutusta hallituksen päätöksiin saadessaan säilyttää minsteripaikkansa? Nyt sitten vain muodon vuoksi kirjoitellaan ja uutisoidaan erimielisyydestä kahden muun hallituspuolueen kanssa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Politiikka on sellaista, kompromissien tekemistä. Siitä onko se hyvä vai huono asia voidaan olla montaa mieltä mutta olisi aika hullua kaataa hallitus tällaiseen, kun paljon tärkeämpiäkin asioita on menossa. Saatikka sitten tosissaan vaatia, että Suomi ainoana pyrkisi kaatamaan esitetyn paikkajaon.

Aikaisemmin perussuomalaisina tunnettu nykyinen sinisten ministeriryhmä on taipunut kaarelle paljon isompienkin asioiden edessä, kuten Kreikan tukipaketin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Niin, tämä EP-paikkajako onkin vain yksi tapaus, jossa Sipilän hallitus on kääntänyt kelkkansa täysin toiseen suuntaan. Vireillähän on todella suuri sote- ja maakuntauudistus, johon saamme hallituspuolueiden edustajien kannanotot sitten myöhemmin eduskunnan päätöksen yhteydessä.

Tässä linkki ylen kokoamaan listaan Sipilän hallituksen joulukuuhun 2017 mennessä tekemät täyskäännökset eri asioiden käsittelyissä.

https://yle.fi/uutiset/3-9970403

Komeaa luettavaa. Varmaan jatkoa seuraa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #9

Kertakaikkiaan komea lista ja tuo soutaminen ja huopaaminen on ollut tämän hallituksen merkittävin "saavutus". En tosin olisi pahoillani vielä yhdestä takinkäännöstä sote- ja maakuntauudistuksen suhteen mutta taitaa olla turha toivo että järjen valo paistaisi hallituksen sisälle.

En ymmärrä miksi siniset eivät profiloituisi siinä asiassa ja kaataisi koko roskaa. Ei heidän hallituskauttaan muutenkaan enää ole kauaa jäljellä ja sillä voisi saada jopa jokusen äänen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Kyllä profiloitumista olisi kaivattu todellakin jo aiemmin. Nyt taitaa olla jo liian myöhäistä sinisille hallituksen kaataminen. Entäpä ne mahdolliset annetut lupaukset Sipilälle ja Orpolle kesällä 2017?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Siispä ääni sinisille.....

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Perustelut puuttuvat! Itse en näe mitään syytä äänestää sinisiä nykyisellä toiminnalla hallitupuolueena.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Hyviä perusteluja löytyy jo plokistasi...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #10

Olet käsittänyt luonnollisesti omalla puoluetta tukevalla tavallasi. Minun käsityksen mukaan perusteluja ei ole ollut ensimmäistäkään. Ei nyt eikä aiemmin.

Pekka Iiskonmaki

''Luotatko Sipilän hallituksen toimintaan?''

Olen aina pitänyt esim. lahkolaisia ääriaineksina ja en luota heihin.

Siihen vielä pekkarointi, niin ollaan syvällä maan tavassa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Pekka hoi! Nyt puhutaan politiikasta, ei uskonnosta. ;)

Toki luottausta voi syntyä tai olla syntymättä monin eri tavoin.

Pekka Iiskonmaki

#13
Uskonto jos mikä on politiikkaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #15

Osittain olet oikeassa. Joihinkin uskontoihin liittyy kiinteästi politiikka.Suomessa kuitenkaan nähdäkseni politiikan tekeminen ei pääsääntöisesti ole uskontopohjaista.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen Vastaus kommenttiin #15

Sekava sote- ja maakuntamalli ovat uskovaisen pääministerin kansalaisille syöttämä uskonasia. Tai paremminkin vertailuna sutkin automyyjän hyväuskoiselle tyrkyttämä ylihintainen moniviallinen rämä. Jos kauppa tulisi, seurauksena olisi hyväuskoisen piikkiin jäänyt kallis korjausruljanssi. Joskus ei kannattaisi kaikkea uskoa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Valitettavasti en luota. [Soten] Asiakasmaksuja koskeva lakikin on vielä säätämättä, kirjoittaa Varhila:

"Asiakasmaksujen enimmäismääristä säädettäisiin uudessa asiakasmaksulaissa, joka annetaan ensi syksynä eduskunnalle. Tulevassa asiakasmaksulaissa lähdetään siitä, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuihin tule kohtuuttomia korotuksia. Asiakkaan taloudellinen asema ei saa olla esteenä palvelujen saamiselle, kirjoittaa Varhila."

Nyt pitäisi siis määrittää sana "kohtuuton":

Asiaa kannattaa kysyä reilut 500 euroa kuukaudessa työmarkkinatukea nettona saavalta työttömältä, jota aktiivimallilla piiskataan saaden hänen tulonsa vielä lähes 5 % pienemmäksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Olet oikeassa monen muun lailla asiakasmaksujen kohdalla siitä miten siitä ole uuteen sotelakiin otettu säädöstä vaan sitäkin tehdään jälkijunassa. Mennään tavallaan peräpää edellä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siniset lähti puheenjohtajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajansa säestämänä räksyttämään julkisuuteen, eivät ole pistäneet muita hallituspuolueita tiukille hallituksessa tästä. On erikoinen tapa tehdä hallitustyötä median kautta.

Myös Soini toimii samalla tavoin kiukuttelemalla kotiäitivihasta julkisuudessa.

Tämä kertoo miten huonosti hallitustyö toimii. Jos ei muuten onnistuta, niin sitten julkisuuden kautta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kommentissani 9 löytyy tietoa missä käsitellyissä asioissa siniset (ex-ps) olisi hallituksessa voinut toimia toisin kuin ovat toimineet. Sinisille ministereille ei ole tärkeää se mitä hallitusohjelmassa on sovittu tai sen jälkeen sovittu, joita sitten rikotaan.

Voinee päätellä millä perusteilla siniset hallituksessa toimivat. Onko se oma etu kuitenkin se tärkein, eikä maan etu?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soinin hillotolppa taitaa olla paalutettu Soten ja maakuntaiuudistuksen läpiviemiseen huolimatta siitä minkälaisia niistä tulee, siinä Sinisten harjoittama hallituksen selkään puukotus pienemmissä asioissa ei taida haitata. Soini saa jonkun hyvän viran ja jättää puolueensa kuin uppoavan laivan. Tuskin laskee tulevaisuuttansa pelkästään avokätisen sopeutumiseläkkeen varaan, tai tyytyy tavalliseen kansanedustajan työhön, kun sekään ei ole varma.

En usko, että lähtee enää ehdokkaaksi. Epävarma rivikansanedustajan työ ei houkuttele.

Juha Hämäläinen

Suomen asiat ovat täysin muiden EU-maiden käsissä. EUn päätökset tekevät sen suuret valtiot. Meillä on 13 parlamenttipaikkaa kaikkiaan 751 paikasta. Äänivaltamme parlamentissa on 1,99% eli ei mitään. Äänivalta säilyy ennallaan briteiltä vapautuvien paikkojen osittaisen jaon jälkeenkin.

On huvittavaa havaita, että mm Luxemburgilla on kuusi MEP- paikkaa, vaikka maan väestö on 11% Suomen väestöstä.

Kyllä meidän olomme Euroopan ytimessä on hienosti kuvakielellä visioitu valhe, jolla peitetään totuus eli Suomen suvereniteetin menetys.

Mitä tulee kysymykseesi Sipilän hallitukseen luottamisesta niin eihän siihen luota kukaan täysjärkinen. Näytöt ja teot puhuvat vahvasti luottamusta vastaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Niin on miltä näyttää. EU:ssa oikeastaan Ranska ja Saksa päättävät etukäteen mitä uutta EU:ssa "sorvataan" ja varsinkin pienet maat nöyristellen seuraavat perässä kuin hai laivaa. Näin näyttää käyvän taas kerran tässäkin EP-paikkajaossa. Ranska saa 5 uutta paikkaa. Siis suurena EU suunnannäyttäjänä. Voi vain miettiä minkälainen vaikutus tuolla tulee olemaan päätösten tekemiseen ja ohjailuun.

Suomen meppimäärällä ei ole mitään merkitystä EU:ssa, ei yhdessäkään elimessä. Eikä varsinkaan kun päättäjämme (pääministeri, vvm ja kansanedustajat) eivät pidä maamme puolia oikeastaan missään kohdin.

Juha Hämäläinen

EU on nyt lähinnä turvatyöpaikka poliittiselle johdolle. EUssa on runsaasti työpaikkoja sen eri organisaatioissa, joiden johtoon pääsee poliittisin perustein. Nämä ovat niitä korruptiopaikkoja, joita myös hillotolpiksi kutsumme aiheesta.

Näihin virkoihin liittyvät hyvät edut ja eläkkeet, eikä niissä tyypillisesti edes vaadita organisaation toimialan asiantuntemusta ja koulutusta. Tehtävät ovat korkeita yleisjohdon paikkoja.

Nyt Suomen tullessa pian NATO-maaksi saadaan hyvinkin parisataa komennushillotolppaa Suomen kantaupseereille Euroopassa ja USAssa. Näitä kieli pitkällä kuolataan jo nyt. Kaikenlaista koordinaattoria lähetetään sitten maailmalle kansainvälistymään.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Minusta toiminta on täysin johdonmukaista ja luotettavaa.
1. Kokoomus pyrkii siirtämään yhteiskunnan omaisuuden kapitalistikavereille
2. Keskusta pyrkii siirtämään verovaroja ja valtaa omalle kannatusalueelle mahdollisimman paljon ja pysyvin rakentein
3. Siniset elävät hetkessä ja nuolevat loppuun saakka joka tolppaa, joka maistuu makealta

En minä siitä itse tykkää mutta 38% suomalaisista on edelleen hallituksen linjoilla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ytimekäs yhteenveto hallituspuolueista ja päämääristä. :D

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Kommentistasi voisi ajatella että vastustat lääkäri yms. palveluiden saamista myös maakunnissa. Varmaan pitää maakuntien koulutkin lopettaa? Noihin ne verovarat maakunnissa menevät.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Me olemme hallitusohjelmassa selkeästi linjanneet Eurooppa-politiikan, ja yhdessä on sovittu, että sitä jatketaan ja sen kirjauksia kunnioitetaan, Sipilä sanoi Brysselissä."

"Keskusta ja kokoomus kiistävät, että hallituksen EU-politiikka muuttuu, kun perussuomalaisten Sampo Terho nousee eurooppaministeriksi."

Selkeästi linjattu, yhdessä on sovittu, eikä EU-politiikka muutu. Mitä nää Siniset oikein säätää näiden asioiden kanssa? Ovat ne sopineet jo.

 https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/hallituskumppanit-terhon-nimityksesta-eu-linja-ei-muutu-16003990/

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

No niin, uskokoon ken tahtoo hallituspuolueiden toimintaan. Minä en usko enää pätkääkään.

Kyllä sinisistä huolimatta hallituspolitiikkaa EU:n suhteen muuttuu oli yhdessä aiemmin sovittu mitä hyvänsä. Eiköhän perussyy ollut PS:n hallituksesta poispotkimisessa puheenjohtajan vaihdoksen jälkee juurikin EU politiikan syventäminen integraation suuntaan eli liittovaltionmuodon vahvistamiseen lähi vuosina. Pikku hiljaa hivuttamalla tuo tehdään. On tehty jo tähänkin saakka.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Saman kyselyn kun tekee ihan minkä vaalikauden aikana, niin vastaukset ovat pitkälti samat, puolueista riippumatta.

Antaa näiden nyt koettaa niin kauan kuin eduskunnan luottamusta löytyy, sitten taas runsaan vuoden päästä saamme uudet tyypit haukuttaviksi, tai sitten samat tyypit. :)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

petteri hei luottamusta hallitukseen löytyy niin kauan kuin on enemmistöhallitus. Se ryhmäkuri pitää aisoissa hallituspuolueiden edustajat aina luommausäänestyksessä. Vain jonkin hallituspuolueen lähteminen hallituksesta ja hallituksen jääminen vähemmistöiseksi muodostaa ilmeisen hallituksen kaatumisen.

Vaalien jälkeen on luonnollisesti uusi tilanne edessä. Saattaa tulla eteen hallituksen muodostamiseen yhtä kiperä tilanne kuin oli vastikään Saksassa. Koskaan ei etukäteen voi tietää mitä tuleman pitää.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Siis ryhmäkuria nakertamaan. Turhakkeita kumileimasimet muutenkin ovat.

Miksi meillä on nyt 200 ns. kansanedustajaa, vaikka EU päättää kaikesta puolestamme ?
Tähän mennessä mitkään leikkaukset eivät ole koskeneet tuota porukkaa.
Eikö olisi jo aika ? Jos emme voi leikata EU-menoista, voisimme ehkä leikata kumileimasimista ?

Olkoon edustajien maksimimäärä edelleen tuo 200, mutta paikat täytetään vain äänestysprosentin suhteessa. Jos siis vain puolet äänioikeutetuista käy äänestämässä, valitaan eduskuntaan vain 100 pyrkijää. Kun edustajien tulot vastaavat nyt reilusti yli puolen miljoonan euron vuosipalkkaa jo säästökin olisi melkoinen. Lisäksi olisi oikeudenmukaista, että säästäjät itsekin säästävät.

Edelleen 100 edustajan seuraaminen olisi paljon helpompaa kuin 200. Puolueiden ryhmäkuri ja kellokkaathan kuitenkin määräävät mitä kukin sanoo ja tekee. Rahaakin säästyisi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kunhan lainlaatijat ja päättäjät ensin katsoisivat itsensä perustuslain mukaisesti yhdenvertaiseen asemaan muiden kansalaisten kanssa, niin oltaisiin jo saavutettu päänavaus. EU:sta todellakin tulee jo valtaosa kansalliseen lainsäädäntöön velvoittavaa lakia ja asetusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset