*

sirpaabdallah

Demareiden vaihtoehtobudjetissa hämäystä lomarahaleikkausten purkuun

On aika ottaa käsittelyyn SDP:n julkaisema 2018 vaihtoehtobudjetti ja siitä tässä vain yksi kohta ”Puretaan lomarahaleikkaus”.

Perusteluna tuohon ehdotukseen on selityksenä esitetty ”Talous kasvaa, mutta julkisen sektorin lomarahaleikkaukset jatkuvat. Eniten leikkauksesta kärsivät pienipalkkaiset naiset. Tavalliset sairaanhoitajat, keittäjät, lastentarhanopettajat ja kirjastonhoitajat. Kun muiden ansiot kasvavat, heidän ostovoimansa polkee paikallaan. Monelta perheeltä jää kesälomat tekemättä. Leikkauksen peruminen olisi ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisuutta. Se loisi tunnetta luottamuksesta,

Julkisen sektorin lomarahat tulee maksaa normaalisti vuosina 2018-2019. Nettokustannus 150 miljoonaa euroa vuodessa.”

 

Noin siis kosiskellaan SDP:n taholta em. naisvaltaisia valtion tylntekijöitä. SDP näyttää kuitenkin unohtavan jälleen kerran, kuten aiemminkin eduskunnassa puolueen edustajien käyttämissä puheenvuoroissa, ettei eduskunta voi yksipuolisesti muuttaa työmarkkinajärjestöjen yhdessä sopimaa kilpailukykysopimusta. Tuon sopimuksen ehtona on, että hallitus

  1. vetää valmistelemansa pakkolait pois,

  2. peruuttaa hallitusohjelmassa sopimuksen vaihtoehtona olevat 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset ja veronkorotukset ja

  3. toteuttaa hallitusohjelmassa mainitut tuloveronkevennykset

Kiky-sopimuksessa yhtenä sopimuskohtana on (SDP:n vaihtoehtobudjetissa ehdotettu purkamistoimi) ”Julkisen sektorin lomarahat pienenevät väliaikaisesti”

  • Julkisen sektorin lomarahat pienenevät 30 prosentilla vuosina 2017–2019.

Sipilän hallitus on toteuttanut kiky-sopimuksen ehtovaatimukset, jotka 3 kohtaa esitetty yllä.

 

Demarit tuolla varjobudjetissa esittämällään lomarahaleikkausten purkamisella näin haluaa näköjään puuttua työmarkkinaosapuolena, vaikka ei sitä ole, sopimusten yksipuoliseen muuttamiseen. Näin kaiketi tuo budjettiesitys on miellettävä. En malta olla huomattamatta tässä yhteydessä siitä kuinka puolueen monet edustajat suorastaan mylvivät ja moittivat hallitusta sen puuttumisesta suunnitelmissa olleella pakkolakiluonnosesityksellä ay-järjestöjen sopimuskentälle yksipuolisesti, demareiden mielestä jopa laittomasti. No, toki demareilla on jokseenkin kiinteät suhteet ay-kenttään kuten tiedämme, mutta siitä huolimatta lomarahaleikkausten purkamisehdotus on puuttumista ammattiyhdistysten sopimuksiin yksipuolisesti, sopimattomalla tavalla. Voitanee tulkita tällainen ehdotus vain valtion pienipalkkaisten kosiskeluna puolueen kannattajakuntaan.  

Tämä vain yhtenä osoituksena siitä ettei ihan kaikkea pidä kansalaisten niellä karvoineen päivineen mitä puolueista kulloinkin esitetään.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tässä luettavaksi, jos kiinnostaa, yksi eduskunnan täysistunnon pöytäkirja, jossa on lomarahaleikkauksista käytetyt puheenvuorot kirjattuna.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiako...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä hallitus voi halutessaan, ilman, että kikysopimukseen puututaan, palauttaa leikatut lomarahat julkiselle sektorille. Hallitus voi korvamerkitä budjettiin tuon 150 milj.€ jolla korvataan menetetyt lomarahat julkisen sektorin työntekijöille.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Mitä tehdään kikyyn liitetyllä veronalennuksille?

Nostetaanko veroja vai ei?

Pakkohan niitä on nostaa paitsi jos ei haluta kuntien taloutta tietoisesti heikentää

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Demareiden pyrkimys pitää julkisen puolen (usein naisvaltainen) matalapalkka-alojen epäoikeudenmukaista kohtelua esillä, on ihan oikein. Edes kokoomus ei tällä kertaa ollut hoitajien asialla. Välillä luvataan mannaa ja sitten toisessa kohdassa viedään vähästäkin. Porvarihallitusten tavaramerkki on kautta aikojen ollut se, että kenellä vähän on, siltä eniten otetaan. Persut yhtenä miehenä hyväksyivät tuon periaatteen.

Mutta ei hätää persujen kannalta. Jos demarit onnistuvat saamaan ääniä päähän potkituilta naisvaltaisten alojen äänestäjiltä, se ei ole pois persujen matalasta kannatuksesta, koska persu puolueena on miesten puolue.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Niinpä, sillä niiltä joilla on ei voi ilman yleislakko uhkaa ottaa mitään pois.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kommenteissa ei ole ruodittu sitä miten hallitus/eduskunta voi juridisesri puuttua ay-järjestöjen solmimien sopimusten sisältöön. Nimittäin nuo kaikki järjestöjen kesken tehdyt sopimukset koskevat myös julkista sektoria tarkoittaen kansantalouden osaa, joka on valtion tai kuntien omistuksessa.

Olen jokseenkin vakuuttunut, ettei SDP hallituspuolueena ollessaan myöskään tulisi esittämään lomarahaleikkausten purkamista. Eri asia olisi (nytkin), mikäli hallitus olisi pitäytynyt pakkolaissa, jolloin lakia olisi voitu muuttaa. Tosin kiky-tulosten aikaansaannos on mielletty näkyvän kokonaisuutena pidemmän ajanjakson jälkeen kuin yhden vuoden. Kyllä julkisen velan taittaminen näyttää vieläkin olevan työn ja tuskan takana.
Eikä talouden piristyminenkään ole vielä täysin selvää, sillä markkinoilla voi tapahtua äkkikäännös huonompaan. Myös mahdollinen äkillisesti syntyvä hallituskriisi voi johtaa entistä huonompaan tilanteeseen (sote/maakuntahallinto).

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu tästä kirjoituksesta päättynyt. Kommentointi suljettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset