eukriitikko

Valehteleeko pääministeri Sipilä edelleen?

Vielä kerran viikon uutisaiheena olleista uutisista.

Kovaa keskustelua on käyty pääministeri Sipilän tietämyksestä sinisen eduskuntaryhmän eroamisesta PS:n eduskuntaryhmästä ennen PS:n puoluekokousta. Myös eilen nähtiin jälleen eduskunnassa eräs teatteriesitys tapahtumien tiimoilta. Pääministeri Sipilä väittää edelleen, ettei ole tiennyt suunnitelmista mitään, eikä sinisten eroamisesta omaksi ryhmäksi.

Sipilä ei tietenkään ole voinut olla viimeisen päälle vakuuttunut eroavan ryhmän koosta, mutta väitän hänen olleen tietoinen, ihan samoin kuin toimittaja Nurmi on todennut, eroamisten tapahtuvan sen jälkeen kun Halla-aho on tullut valituksi PS:n puoluejohtajaksi. Se oli kuitenkin epäselvää kuinka suuri on eroavan ryhmän koko. Ryhmän koko lienee Sipilän, Orpon ja Soinin kesken sovittu ennakolta noin 20 suuruiseksi, jotta PS:n ministeripaikat 5 voivat ylipäänsä säilyä uudella ryhmällä. Tuo ministerimäärä ei kyllä ole missään suhteessa ryhmän kokoon, joka sekin jo puolestaan antaa aiheen epäilylle järjestelylle.

Koska eroavan ryhmän koko oli epäselvä Sipilälle, halusi hän ainakin epävirallisesti aloittaa neuvottelut hallitukseen mahdollisesti otettavalla kahdella uudella puolueella KD:llä ja RKP:llä. Tämä sitten kariutui, kun selvisi sinisten ryhmäkoon olevan riittävä enemmistöhallituksen koossa pitämiseen.Sipilän väite ettei ole ollut suunnitelmia ennen PS:n puoluekokousta on ”tuulesta temmattu hätävale”. Perustelen näkemystäni sillä, että jo tammikuusta lähtien on kokoomuksen puheenjohtaja Orpon taholta selväsanaisesti kerrottu, ettei Halla-ahon johtaman puolueen kanssa voida olla samassa hallituksessa. On perin kummallista jollei Petteri Orpo olisi tällaisessa tilanteessa käynyt keskusteluja ja suunnitelmia läpi pääministeri Sipilän kanssa. Myös Soini halusi säilyttää ulkoministerin salkkunsa ja olla vallan kahvassa kiinni, joten totta kai hän oli myös kiinnostunut sopimaan tulevista kuvioista hallituksen koossa pitämiseksi. Hallituksen koossa pitäminen on ollut Juha Sipilälle myös kunnian kysymys. Onhan hän selkeästi ilmoittanut, jos ei tule tulosta, niin ulos.

 

Miksi Sipilä ei sitten ottanut minkäänlaista kantaa peräkonttiin ahtautuneeseen Virtasen käyttäytymiseen, Soinin ”apulaiseen”, Li Anderssonin eilen esittämän kysymyksen johdosta? Sipilä sanoin nauraen ”lähti ihan omin jaloin hänen luotaan”. Miten muutoin hän olisi ylipäänsä voinut lähteä huoneesta sisältä? Kantaenko? Tuskin ainakaan peräkontissa. Vain salaisten tapaamisten poistumiset tapahtuvat ko. tavalla piilottelemalla toimittajilta. Tämän tietää varmasti myös Juha Sipilä. Luulevatko arvon ministerit/kansanedustajat kansalaisten olevan liian tyhmiä uskoakseen kaiken suoranaisen irvailun ja valehtelun, jota yrittävät syöttää? Siltä tämän hallituksen toimintatapa on alkanut näyttämään.

 

Uskooko joku vielä ettei kokoomuksen ja Soinin painostuksesta Sipilää ole ”vedätetty” pitämään hallitus koossa ja samalla luonnollisesti Sipilän oma kunnianhimo (työttömyyden lasku, velan taittuminen esim.) pidettyä yllä? Itse en usko Sipilän kertoneen muuta kuin muunneltua totuutta, suoranaista valehtelua jättäen kertomatta kaikki tapahtumat aukottomasti oikein. Kertovan siis vain osan ja senkin vajavaisesti ilmaisten.

 

Arvon toimittajat voisivat ottaa tutkinnan alle ministeri Petteri Orpon ja pääministeri Sipilän keskinäiset neuvonpidot hallituskoalition säilyttämiseksi jo ennen PS:n puoluekokousta ja sen aikana. Tämä vain vihjeenä siihen, oliko Sipilällä ja Orpolla Soinin ohella suunnitelmia jo ennakkoon.

 

Lähteitä;

https://kp24.fi/uutiset/520605/oppositio-hiillosti-sipilaa-perakonttijup...

https://www.suomenuutiset.fi/kyselytunti-meni-parodiaksi-sipila-kiistaa-...

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711092200523062_pi.shtml

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711102200523416_pi.shtml

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kokoomuksen ja Orpon toiminta on tämän Sipilän hallituksen koossa pysymiseen avain. Vielä tultanee näkemään ryskymistä soten kevään lakiesitysten tiimoilta. Pysyneekä hallitus koossa kevään jälkeen, on arvoitus vielä. Rehellisyys näyttäisi olevan jokseenkin kaukana hallituksen toiminnan suhteen.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hallitus pysyy kasassa soterautalangalla ja maakuntapurkalla.

Kummatkaan ” uudistukset ” eivät toteudu, jos / kun hallitus hajoaa. Siinä kun menee Kepuleilta liikaa suojatyöpaikkoja ohi suun ja Kokkareilta jää miljoonat kotiuttamatta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouko, olen tässä päivien aikana miettinyt itsekseni jotta onko meillä hallituksella edes hallitusohjelmaa, sillä eihän ohjelmaa hyväksymässä ollutta PS puoluetta ole enää hallituksessa ja tuo samainen ohjelma on viimeinen, joka netistä löytyy. Sipilä vetäneekin hallitusta kokoomuksen toiveiden mukaan ihan mutu-tuntumapohjalta. Tämä lienee se paljon mainittu ArvoPohja.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka Vastaus kommenttiin #6

”…olen tässä päivien aikana miettinyt itsekseni jotta onko meillä hallituksella edes hallitusohjelmaa…” Kyllä niillä hallitusohjelma on, se sama, jonka toteuttamista Halla-aho vaati, ja jonka vuoksi häntä ei voitu hyväksyä hallituskumppaniksi. Meillä on siis hallitusohjelma, jonka toteuttamista hallitus kynsin hampain vastustaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #21

Sakari, paperilla netin mukaan on hallitusohjelma, mutta kuten kirjoitat Halla-ahon esittämää ko. hallitusohjelman noudattamistahan eivät Sipilä ja Orpo hyväksyneet viitaten erilaiseen arvopohjaan ja viittasivat nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaan ja eu-politiikkaan. Miten niitä sitten nykymuotoinen hallitus ajaa, kun ei noudata hallitusohjelmaa? Eikö tällöin ole perusteltua sanoa, ettei ohjelmaa sintujen mukaan tulon jälkeen ole laisinkaan vaan ohjelma "vedetään hatusta" osin ja osin edellisen ohjelman mukaan, kuten maakuntahallinnon ja soten uudistamishankkeita.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #22

Noin ne varmaan tulkitsivat myös perussuomalaisten tilanteen, että uskoivat puolueohjelman tosiasiallisesti muuttuneen vaikka samat dokumentit ovat esillä.?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #26

Ketkä ne tulkitsivat? Miksi sitten samat puolueohjelmat ovat esillä, eikä sellaista ohjelmaa, jota on tarkoitus noudattaa? Hämääkö hallitus mielestäsi näin kansalaisia?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #32

Noinko vaikeaselkoisesti esitin asian? Sovelsin omaa tulkintaasi hallirusohjelman noudattamattomuudesta. Sipilä ja Orpo ehkä ajattelivat laillasi ja epäilivät ettei Halla-aho noudata puolueohjelmaa? Sinä olit se joka esitit ettei julkaistuja ohjelmia edes aiota noudattaa, en minä. Tuhon hämäämiseen lienet siis sinä kykenevämpi vastaamaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #33

Max, mielestäni noudattamatta jättämisestä puhui Sipilä vedoten juuri eri arvopohjiin, kun siitä kysyttiin. Eikös ole ennen aikaista Orpon ja Sipilän vedota sellaiseen kuin mitä esittivät? Halla-aho on kertonut olleensa valmis noudattamaan sovittuja ohjelmia. Onko joskus aiemmin hallituksesta poistettu puolue syystä ettei ole hyväksynyt hallitusohjelmassa sovittua? Ei tietääkseni vaan noissa tapauksissa on puolue itse eronnut, kun on todennut ettei ohjelmaa noudateta.

Tällä PS:n syrjäyttämistoimella Sipilä ja Orpo vain osoittivat ettei sovittu hallitusohjelma ole enää voimassa. Siniset kun ovat mitä ilmeisimmin luvanneet hyväksyä kaikki mitä kokoomus ja keskusta haluavat. Haluan nähdä sellaisen päätöksen joka on nimenomaan sinisten vaatimuksesta toteutettu.

Sipilän eilinen vastaus keskustelussa pitää sisällään myös erikoisen väitteen, joka on ristiriidassa siihen miten Halla-aho oli luvannut samaa.
Sipilän vastauksessa edustaja Elon kysymykseen ".....saimme hallituspuolueina, eduskuntaryhminä, kokoomus ja keskusta, vakuutuksen siitä, että nyt tämä uusi, muodostunut ryhmä tulee seisomaan hallitusohjelman takana ja antaa hallitukselle, sen ministereille, täyden tukensa. Se oli se vaatimus, jota odotin silloin kun nämä tiistaipäivän tapahtuvat olivat."

Mika Niikon puheenvuoroon Sipilän vastauksessa "Mutta keskustelimme valtiovarainministeri Orpon ja puheenjohtaja Halla-ahon kanssa myöskin arvoista ja siitä, löytääkö tämä hallitus uuden perussuomalaisten johdon kanssa sellaisen arvopohjan, että selviämme eteen tulevista kysymyksistä, puhuttiin sitten maahanmuutosta, puhuttiin EU-politiikasta, puhuttiin niistä eteen tulevista kysymyksistä, ja tästä asiasta [Puhemies koputtaa] emme tulleet vakuuttuneiksi ja sen takia päätimme yhdessä lopettaa yhteistyön perussuomalaisen eduskuntaryhmän kanssa. [Leena Meri: Mistä ihmeen arvoista?]"

Sipilän ja Orpon puhehöpinät arvopohjasta nimenomaan viittaavat hallitusohjelmaan tehtävistä muutoksista noiden kahden politiikan osalta. Muutoksiin olivat siniset valmiita kun saivat säilyttää ministerisalkkunsa. Lähde eduskuntakeskusteluun kirjoituksen linkkinä PS

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #36

En ymmärrä logiikkaasi ollenkaan. Arvot ovat arvoja ja ohjelma on ohjelma. Jos vaikka keskustellaan arvoista ja kysytään, kunnioitatko korkeimman oikeuden tuomioita, vastaukset kyllä ja en ovat merkki erilaisista arvopohjista. Ei se tarkoita automaattisesti että kumpikaan on konkreettisesti muuttamassa oikeuslaitoksemme toimintaperiaatteita.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #40

Ei haittaa, jos et ymmärrä logikkaani sillä kerroinhan vain miten Sipilä on vastannut ko. arvoihin liittyen. Tuo on siis tulkintani Sipilän antamasta vastauksesta. "....löytääkö tämä hallitus uuden perussuomalaisten johdon kanssa sellaisen arvopohjan, että selviämme eteen tulevista kysymyksistä, puhuttiin sitten maahanmuutosta, puhuttiin EU-politiikasta, puhuttiin niistä eteen tulevista kysymyksistä, ...." Siinähän Sipilä juurikin puhuu arvopohjastavedoten tuleviin kysymyksiin maahanmuutosta ja EU-politiikasta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #44

Juuri näin. Koska kaikkia asioita ei voi etukäteen kirjata pitää olla myös usko siihen että näkemykset ovat samansuuntaisia. Ei se kuitenkaan tarkoita ettei ohjelmaa aiota noudattaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #45

Aikahan tuon näyttää noudatetaanko vai ei. Tosin maahanmuuton päivitettyä ohjelmaa ei ole kaikilta osin noudatettu ja Orpon ja Sipilän kertoman mukaan lisää ei siitä toteutetakaan. Katsotaan mihin suuntaan keskusta ja kokoomus vie SU integraatiota, josta päätökset tullee sen jälkeen eteen kunhan Merkel saa parlamenttinsa koottua.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tämän päivän IL:n kirjoituksessa kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokiselta tunnustus hallituksen huonosta ilmapiiristä ja siitä että hallituksessa onkin todellisuudessa vain keskusta ja kokoomus.

"Vaikka hallituksella on haasteita ilmapiiriongelmien ja työskentelymahdollisuuksien suhteen, silti keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyö sujuu Jokisen mielestä hyvin."
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711102200523...

Sipilä taas eilen kertoi ettei ongelmia hallitustyöskentelyssä ole. Kuka siis puhuu totta?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Jaa-a. Hyvä kysymys kyllä ja kukapa sen totuuden taaskaan tietää.

- Terrafame, Katera Steel, maahankutsutuille valehtelu oman kodin luovuttamisesta, Chempolis, byrokratian purkutalkoot, vakuuskuoret.

Nämä pompsahtivat kummasti mieleen, kun tuon valehtelun otit puheeksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Siinäpäs niitä tuli alkupaloiksi. ;)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Byrokratian purkutalkoot olisi syytä aloittaa Ympäristöministeriön lakkauttamisesta ja ympäristöasiat Maa-ja Metsätalousministeriöll, kovinpaljon tulee ympäristöministeriön virkamiehiltä perättömiä lausuntoja.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Valehteliko Sipilä?

Avasiko hän suutaan ja tuliko hänen suustaan sanoja? Jos vastaus oli kyllä, hänen voi suurella varmuudella uskoa valehdelleen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Samaa mieltä olet siis kanssani.

Hannu Töyri

Tämä ei politiikan arvostusta paljon lisää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Sitä se ei todellakaan tee. Kysymys kuuluu myös, onko Sipilä pehmo vai pyrkyri?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Sipilällä on kuitenkin selvä käsitys valehtelemisesta. Siis omasta mielestään toimii lahkonsa oppien mukaan ja oikein ?

https://yle.fi/uutiset/3-9725356

Mahtaako se Jeesus laittaa sitten myllynkiven valehtelijan kaulaan, tai iskeä salamalla päähän ?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kas vain. Tuo kirjoitus on Sipilän sanomien eli tunnustaminen on jäänyt itseltäni paitsioon.

"Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä poliitikot syyllistyvät jatkuvasti tahalliseen väärinymmärrykseen ja sanovat näin väärän todistuksen lähimmäisestä, eli arkikielellä sanottuna valehtelevat."

Tuossa hän tunnustaa politiikkojen valehtelevan ja kun on itse myös pääministerinä politiikko mitä suuremmassa määrin, niin valehtelee muiden mukana.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Otsikon kysymykseen, ei valehtele. Pääministerit Suomessa puhuvat niin totta kuin osaavat.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

:D Osaamisen tahtotila vain vaihtelee pääministerittäin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Saattaa valehdella, tai sitten ei, se jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Jos se liikkuu kuin ankka ja kvaakkuu kuin ankka, niin on mahdollista että se todella on ankka. Joskus on niin miltä näyttää.

Mutta mitä valehteluun tulee, niin tämän takia vältetään todellisissa paikoissa viestejä tai pöytäkirjoja ja puhutaan kasvokkain. Äänestejät sitten antavat luottamukset tai eivät anna.Keskustan Kaikkonen on saanut vankeustuomion luottamusaseman väärinkäytöksestä ja täten ei ole ministerilaissa vaadittu rehelliseksi tunnettu, mutta uskokaa täi älkää, vielä se joskus on ministeri. Keskustan Kauko Juhantalo teki melkoisia rötöksiä ja sai seuraavalla vaalikaudella taas luottamuksen. Keskustassa ainakin on anteeksiantavaista porukkaa. Vain sillä on lopulta merkitystä mitä äänestäjät ajattelevat.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Äänestäjät todellakin viime kädessä päättävät kansanedustajista, joista useimmiten ministerit valitaan. Tällä haavaa emme voi kuin odottaa seuraavien vaalien tulosta ja katsella minkälaiset päättäjät saadaan. Tuskinpa kovinkaan suurta muutosta valehtelijoiden sakkiin saadaan. Avoimmuus on hyvin kaukana Sipilän hallituksen viime aikaisista toimista. Enemmänkin on lisääntynyt salailun kulttuuri.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sipilä ja Orpo miettivät taatusti sitä vaihtoehtoa, että hallituksen tueksi jää osa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Oikeastaan vaatisin, että he ovat miettineet tätä vaihtoehtoa jopa etukäteen.

Vaikka en politiikasta juuri mitään ymmärrä, minulla tuo vaihtoehto tuli välittömästi yhtenä vaihtoehtona mieleen. No, toisaalta minä ihmettelen aina sitäkin, miksi jääkiekon peluutuksessa maalivahti otetaan pois viime minuuteilla tappioasemassa. Minusta yhtä loogista olisi käyttää sitä milloin tahansa pelin aikana, jos on mahdollisuus saada 6-3 ylivoima kentälle.

Kaikkien (kuviteltavien) vaihtoehtojen huomioonottaminen on minusta perustoimintaa...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Joo, minäkään en käsitä miksi Sipilä niin kiivaasti kiisti kaiken varautumisen ja pohdinnan.

Olisi sanonut että "tottakai olemme valmistautuneet perussuomalaisissa vallan vaihtumiseen, koska tilanne on uusi ja mahdollisesti arvaamaton kun pitkäaikainen puheenjohtaja vaihtuu."

Noin sanottuna Sipilä olisi saanut varmasti kaikkien kunnioituksen, sillä suomalaiset kuitenkin pitävät suoraselkäisestä ja rehellisen näköisesta toiminnasta.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Niin että Suomen hallitus on tehnyt suunnitelmia Halla-ahon mahdollista valintaa silmällä pitäen.

Itse en ole huomannut että sitä pohdintaa kukaan on kieltänyt mitä on tapahtunut sisällä puolueiden, vai onko?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Orpon ja Sipilän puhe "arvopohjasta" söi koko heidän operaationsa pohjan ja siten se syö koko ajan myös heidän selityksiltään uskottavuutta ja kunnioitusta.

Miten he aikovat saada menettämänsä takaisin ennen vuoden 2019 vaaleja (EK ja EU), jos PS osaa hyödyntää selkeästi tämän vinksahtaneen kuvion mahdollisuudet?

Orpolta taisi mennä ns. kansan luottamus jo sisäminsiterinä toimiessaan. Nyt maksellaan kiltisti sen laskuja.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juho, jos luin kommenttisi tarkoituksen siten kuin tarkoitit, niin olisit samaa mieltä kirjoituksessa esittämäni kanssa. Ainakin siltä osin, että mitenkään ei ole selitettävissä se etteikö Sipilänkin tarkoituksena ja halu ole ollut pitää kokoomuksen kanssa hallitus pystyssä. Näin ollen myös niitä suunnitelmia on alettu tekemään hyvissä ajoin. Se kuitenkin lienee itsestään selvää,, ettei sinisten varmaa erovan ryhmän kokoa ollut tiedossa kuin vasta paperille kirjoitettuna. Oliko Virtasella jo jonkinlainen lista nimistä esittää sunnuntaina päivällä Sipilälle? Tuota emme ilmeisesti koskaan saa tietää, jollei Sipilä kerro mistä Virtasen kanssa keskusteltiin.

Miksi Sipilä ei kertonut avoimesti valmistautumisesta etukäteen? Rehellisyys maan perii.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sipilä vastasi kysymykseen, oliko valmistauduttu etukäteen pelastamaan hallitus perussuomalaisista eroavan ryhmän avulla. Totuus on varmasti, että ei. Sen sijaan on varmaan mietitty sitäkin vaihtoehtoa, että osa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä voisi jäädä (muuttuneen) hallituksen taakse. Eron nopeus ja eroavan ryhmän suuruus yllätti ja toi tavallaan ihan uuden mahdollisuuden.

Kuten tapahtumat todistivat, perussuomalaiset oli kahtiajakautunut puolue. Kyllä se oli sitä sisältä jo ennen puoluekokoustakin.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Ilman muuta valehtelee, varsinkin silloin kun vaihdetaan alkuperäinen väittämä toiseksi, kuten nyt tuntuu olevan kovasti tapana.

Alkuperäinen väite kertoi että hallituksella olevan valmis suunnitelma persujen hajoamista varten. Tähän mennessä tuo väitettä ei ole kukaan oikeaksi todennut.

Se mitä eri puolueiden johdot ovat miettineet ja suunnitelleet ovat täysin toinen asia, mutta jostain syystä halutaan nuo kaksi asiaa kovasti toisiinsa sekoittaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mitähän yrität kertoilla? Kyse on käsittääkseni alunperinkin ollut siitä, tiesikö Sipilä PS puolueesta olevan irtautuva ryhmä eli edustajia. Kovin on Sipilä poikkeava normaalista tavasta suunnitella hallituksen toimintakykyä eteenpäinkin, sillä olihan Orpo jo kertonut ihan median kautta ettei kokoomus ole hallituksessa kerrotuin edellytyksin. Täysin ulalla on pääministeri jollei ole ryhtynyt alustaviin suunnitelmiin. Soini on absoluuttisen varmasti ollut tukemassa Sipilää hallituksen enemmistöisenä pitämiseksi. Miksi Virtanen kävi salaa tapaamassa Sipilää samaan aikaan kun PS puoluekokous oli vielä menossa? Kyselehän Sipilältä tästä.

Kommentoija voi olla ihan mitä mieltä haluaa. Tämä vain taitaa olla realismia Sipilän toimien suhteen ja nimenomaan kokoomuksen painostuksesta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kyllä alunperin oli kyse siitä oliko hallituksella etukäteen [sovittu] suunnitelma sellaisesta keikauksesta joka nyt on nähty. Ennemminkin ihmettelyn aihe on, miksi ihmeessä mitään tapaamisia tarvittiin viikonloppuna, jos kerran asioista oli jo sovittu?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #34

Epäiletkö ettei Orpo ole ollut asialla Sipilän kanssa jo ennen PS:n puoluekokousta? Kova on luottosi kokoomuksen toimintaan ja eritoten keskustan. Viikonloppuna piti silloisten uuvattien esittää nimilistaa tai ainakin tietoa mahdollisesta ryhmän koosta jotta Sipilällä oli jotain tietoa tulevasta. Sovitusta 20 edustajan eroamisesta saattoi olla muutama vielä avoinna ja se sitten selvisi maanantain-tiistain aikana.

Mutta kuten sanottua, jokainen saa muodostaa oman näkemyksensä tapahtumista. Itse en koskaan, en missään tilanteissa tule kannattamaan kokoomusta enkä keskustaa. Sen verran härskiä on noiden puolueiden toiminta. Sinisistä ei kannata kantaa huolta, sillä tullee olemaan "kaatuvaa" politiikkaa harjoittava. Kokoomuksen ja keskustan äänetön yhtiömies.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #37

Olen aivan varma että herrat ovat spekuloineet vaikka millä. Hallituksen suunnitelma tai käsikirjoitus edellyttää kuitenkin että askelmerkit olisi sovittu etukäteen. Minulla ei ole aavistustakaan oliko näin, mutta jos oli en ymmärrä miksi piti ehdoin tahdoin suututtaa presidentti Niinistö?

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Realismia on huomata että nämä vierailut osoittavat enemmän sitä että ennakkosuunnitelmia ei ollut olemassa kuin sitä että ne olisivat olleet olemassa.

Mikset kysy Virtaselta miksi hän kävi Sipilää tapaamassa? Koska onhan paljon todennäköisempää että halu vierailuun on tullut häneltä.

Miksi kukaan ei kysy irtautuneilta tiesivätkö he kesäkuun alussa että he tekevät oman ryhmän?

Nämä kyselyhalut on vähän sen suuntaisia että naapurin pitäisi tietää miksi minä kävin tänään kaupassa ja ostin mitä ostin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #51

Juha Salmi, ei oikein kannattaisi sepitellä tuollaista tarinanpoikasta, sillä yleinen elämänkokemus osoittaa kyllä muuta kuin mitä kirjoittaja kuvittelee. Etenkin politiikassa tapahtuvan. Sanotaan vaikkapa näin, kyllä elämä opettaa tai ainakin pitäisi.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Pertti Rönkö Saksanmaalta sanoo.
Jos Saksassa paljastuisi, että valtiosihteeriä kuljetetaan kanslerin luota auton takakontissa, niin hallitus eroaisi välittömästi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tottamaar tuollainen tapa selittyy hallituksen taholta salaisesta sopimisesta tai tapaamisesta ylipäänsä, jonka tiimoilla on herännyt epäilys pääministerin luottamusta kohtaan hänen antamistaan lausumista. Täytyihän Sipilän olla myös tietoinen salaisesta tapaamisesta, vaikka ei tiennyt peräkontin poistumistapaa. Eduskunnassa pisti Sipilä tapaamisesta poistumisen nauruksi. Siinä meillä todellinen pääministeri.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Virka-auton kuljettaja avasi kohteliaasti takaluukun valtiosihteeri Virtaselle, joten henkilökohtaisesti pidän tätä merkkinä siitä, ettei kyseinen valtiosihteeri suinkaan mennyt sinne ensimmäistä kertaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Saattoipa olla aiemminkin tapahtunut alkukuljetustapa. Median hämäämiseksi. ;) Kaikkeen ne virkamiehet alistuvatkin käskyläisinä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #31

Sitä ne budjettileikkaukset teettävät. Ei ole enää varaa tummennettuihin laseihin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #35

Parempi olisi ehkä käyttää naamiota. Tosin silloin vasta toimittajat alkaisivat kyselemään perään. :D Kyllä se peräkontti kuitenkin on parempi piilopaikka.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Enpä totuutta tuossa asiassa tiedä.
Ajattelen kyllä , että tuon asian vatvominen ei suuresta maan tilannetta paranna.
Minusta tuo poliittinen keskustelu eduskunnassakin on mennyt lillukan varsien käsittelyyn. Pitäisi keskittyä asioihin, joista meille peruskansalaisille olisi todellista hyötyä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Itse olen sitä mieltä, ettei kansalaisten pidä kaikkea hyväksyä politiikkojen tekeminä. Tarkoittaa sitä että asiat nostetaan esiin keskusteltaviksi. Tällä toivotaan saatavan päättäjien huomio etteivät kansalaiset ihan kaikkea purematta niele.

Aiemmin, ennen nettiaikaa, kansalaisilla ei ollut näin hyviä keinoja esittää omia mielipiteitään päättäjien nurinaa aiheuttamista tekemisistä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kuka on todistanut Sipilän valehdelleen? Todistanut siis.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ei kai kukaan ole väittänyt todistaneen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Valehteleeko pääministeri Sipilä edelleen?"

Pitäisi ensinnä tietää onko Sipilä puhunut joskus totta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kaiketi on jossain vaiheessa puhunut tottakin. Tuskin kukaan osaa jatkuvasti valehdella. Aina väliin lipsahtaa totuus. :D

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu päättynyt joten kommentointi suljettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset