*

sirpaabdallah

Voiko enempi olla hölmöläisempää?

On suorastaan surullista vai mitä ilmaisua tässä voisi käyttää, kun puhun vapaaehtoisesta paluusta ja siitä maksettavista rahoista.  

Sisäministeriön sivulla kerrotaan vapaaehtoisesta paluumuutosta ja siitä mitä ryhmiä tuettu vapaaehtoinen paluu  kotimaahan helpottaa.  Sivulla kerrotaan "Tukea voi saada muun muassa kansainvälistä suojelua hakenut kolmannen maan kansalainen, joka poistuu maasta vapaaehtoisesti ja pysyväisluonteisesti peruttuaan hakemuksensa tai oleskelulupahakemuksen tultua hylätyksi.

Lisäksi tukea voi saada muun muassa tilapäisen oleskeluluvan maasta poistumisen estymisen vuoksi saanut henkilö ja ihmiskaupan uhri, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa.

Vapaaehtoisen paluun tuki voi kattaa paluumatkan kustannukset ja taloudellisen tuen, jonka avulla palaaja voi aloittaa elämänsä uudelleen kotimaassaan."

On suorastaan hölmölästä kotoisin oleva järjestelmä, jossa hölmöläisten touhu voitaisiin välttää ottamalla käyttöön sisäisen turvallisuuden nimisssä tilapäinen rajavalvonta, eikä sitä ole otettu vaan on päästetty maahan ilman schengen sopimuksen vaatimia matkustusasiakirjoja. Tästä kirjoitin tässä kirjoituksessani.  Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry on ollut huolestunut sisäisestä turvallisuudesta jo vuonna 2014.  Kaiken järjen mukaan on Sipilän hallituksella pitänyt olla tiedossa maamme turvallisuuden olevan uhattu, kun maahan saapuu jopa ilman minkään valtakunnan matkustusasiakirjoja suuria määriä turvapaikan hakijoina syksyllä 2015. Tuosta huolimatta ei hallituksen kokoomuslaisella sisäministeri Petteri Orpolla ollut minkäänlaista halua osoittaa toimia lain sallimissa puitteissa ja laittaa rajavalvonta kuntoon kuten moni muu jäsenmaa teki.  Samaa rataa jatkaa kokoomuslainen sisäministeri Paula Risikko.

Nyt on käynyt entistä enemmän selville, että 2015-2016 maahan tulleista turvapaikan hakijoista suurin osa on saanut tai saamassa kielteisen päätöksen, eikä osa heistä suostu vapaaehtoiseen paluuseenkaan. Hallitus seisoo ikään kuin tumput suorina, eikä tiedä mitä pitäisi tehdä kieltäytyneille, kun osa heidän kotimaistaankaan ei ole ottamassa heitä takaisin. Näin ilmeisesti on ainakin Irakin kohdalla.  Hallituksen pitäisi miettiä, olisiko pitänyt sittenkin toimia toisin. 

Mikä tästä kaikesta sitten tekee tuon mainitsemani hölmöläisten toiminnan?  No juuri se, kun maahan päästetään tulemaan jopa ilman papereita.  Sitten maksetaan vapaa ehtoisesta paluusta rahaa joko käteisenä tai muina hyödykkeinä.  MTV:n nettisivulla kirjoitetaan "Käteisavustus esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin vapaaehtoisesti palaavalle on nyt normaalisti tuhat euroa ja lapselle 600 euroa.

Esimerkiksi korotettua avustusta oltaisiin Uutissuomalaisen mukaan nostamassa 1500:sta 2500 euroon.

Paluurahaan on tälle vuodelle varattu 8,8 miljoonaa euroa."   Valtion tämän vuoden budjettiin on varattuna mainittu 8,8 milj. euroa ja ensi vvuodelle 6,8 milj. euroa.

On suorastaan käsittämätöntä kuinka hallituksemme ja eduskuntamme houkuttelee maahanmme sellaisia "matkaajia", jotka eivät ole oikeutettuja saamaan turvapaikkaa vaan mitä ilmeisimmin osa turvautuu hakemaan helppoa rahaa ja vielä ilmaisen paluukyydin kotiin.  Nyt tuota paluurahaa vielä on esitetty korotettavaksi nykyisestä, joten lisätään "matkustushalukkuutta".  Osa kielteisen päätöksen saaneista painuu niin sanotusti maan alle.  Osa jää laittomasti maahan.  Näille henkilöille on muutamat kunnat auliisti luvanneet esittää jopa "ohituskaistoja" palvelujen piiriin. Uutisoitu on myös joidenkin tahojen suosivan piilottelua, jottei poliisit voisi pakkopalautta heitä kotimaihinsa.

 

Hölmölässä siis toimitaan näin.  Ensin päästetään vapaasti kulkemaan rajan yli ilman Ulkoasianministeriönkin sivuilla "mainostamia" vaadittavia matkustusasiakirjoja (kolmannen maiden kansalaisilta viisumi ja passi), annetaan vapaa ylöspito ja hieman kuukausirahaa.  Kielteisen päätöksen jälkeen annetaan taas rahaa vapaaseen paluuseen.  Osalle maksetaan sosiaalitukea maassamme asumisesta, vaikka on todettu laittomasti maassa oleviksi. 

Luuleko Sipilän hallitus ja eduskunta, että näillä toimilla ei saada lisää ilmaisen rahan ja ylöspidon havittelevia?  Itse uskon, että tulijoita riittää jatkossakin ja runsaasti, sillä ovathan maamme rajat vieläkin valvomatta.  Tulijoita migrin mukaan on vieläkin tänä vuonna kuukausitasolla 400-500.  Varautukaa kansalaiset suuriin leikkauksiin ja verojen korotuksiin muutoin ei kyllä velkakierre katkea.  Tietenkin verojen korotukset kohdistuvat muihun veroihin kuin ansio- ja pääomatulojen verotukseen, sillä sieltä sitä korotusta haetaan missä on suurin veromäärä saatavissa eli arvonlisvero, kiinteistövero, sähkövero jne.  Koskee siis hurjasti kovemmin pieni- ja keskituloisia.  

 

Mitähän Juncker mahtoikaan aamupäivällä kertoa meille suomalaisille ja ihan omalla äidinkielellämme EU:n tulevaisuussuunnitelmiaan?   

Oikein rattoisaa päivää!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että EU:sta on lähtöisin vapaaehtoinen paluumuutto ja paluuraha, niin tottahan tuon tiedän. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen hölmöläisten toimintaa koko EU:ssa. Annetaan ulkorajojen vuotaa ja sitten yritetään rahan voimalla saada laittomasti jäsenmaihin tulleet palaamaan.

http://www.iom.fi/fi/avustettu-vapaaehtoinen-paluu...

https://www.iom.int/countries

Marko Parkkola

Vaikka saisi 2500€ lapaseen, miten ihmeessä voi palata valtioon, jossa odottaa varma kuolema? Esimerkiksi kaikkia Afganistaniin palaavia odottaa telotus lentoasemalla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Nyt pistit hieman sarkasmia kehiin.

Sanotaan, että yrittänyttä ei laiteta. Kannattaa yrittää jos saisi rahan sijaan loppuelämälle parempaa sijaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Win Win-tilanne shoppailijalle, miten päin vaan. Ei voi hävitä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #5

Juu, ei voi kyllä tässä yhteydessä käyttää sanontaa. Aina ei voi hävitä. Parempi sanonta on, aina voi voittaa.

Eero Mattila

Juurikin näin. Normaalijärjellä ei voi ymmärtää, että laittomasti maassa oleville maksetaan rahaa siitä hyvästä, että suostuisivat poistumaan. Toisaalta heille maksetaan täällä olemisestakin, vaikka ei tiedetä edes henkilöllisyyksiä varmuudella. Meillä on täysin kädetön hallitus.
- Ihmetyttää, miksi noin kyvyttömät ihmiset on jakkaroilleen asetettu, on kai selvää, etteivät he omin avuin asemaansa ole päässeet. Meillä on marionettihallitus.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Eero, kiitos kommentistasi. Eipä minulta löydy kommenttiisi parempaa sanottavaa. Hölmölässä paistaa aurinko jatkuvasti päättävissä pöydissä ja varsinkin kun saa käydä kansalaisten kukkarolla.

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Koskakohan Jussi Halla-aho tulee ulos ja sanoo, että saadaanko me rangaista näitä laittomia raiskaajia, jos päästetään nämä perheelliset laittomat raiskaajat pois pälkähästä TOISTAISEKSI.

Minkä muun rikoksen kun laittoman maahantulon/olon yhteydessä aletaan demokratiassa kansaa lahjoa kun Jeesuksen oikeudenkäynnissä ikään, siitä saako oikeus ja laki toteutua?

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Liittyy tuohon sivukommenttiisi miten jotkut tahot piilottelee paperittomia.
"Kai Sadinmaa kiistää syytökset. Hän katsoo, että avioliitto on luterilaisessa ajattelussa valtiollinen instituutio ja sitä koskevat maalliset lait, eikä pappi voi julkisen vallan edustajana olla noudattamatta lakia. "
Pitää kuitenkin muistaa, että kun kyse on laittomien piilottelusta julkisen vallan edustaja voi olla noudattamatta maallista lakia.
https://yle.fi/uutiset/3-9818777

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Väinö Hirvelä, ei kaiketi Sadinmaa ole yksin tuota mieltä vaan kyllä eilen uutisissa vai oliko joku muu ajankohtaisohjelma, jossa kirkon edustaja nainen (nimi ei tiedossani) kertoi hyvin avoimesti tekevänsä palvelun, jos hänen ovensa taakse tulee avun pyytäjä. Hänkin on valmis ottamaan uskonnolliset ohjaimet Suomen lain edelle.

Katsotaan minkälaisen lakiehdotuksen saa hallitus aikaiseksi piilottelusta. Vai saako minkäänlaista.

Marko Parkkola

Minunkin oven taakse voi tulla laittomasti maassa olevat. Teen myös palveluksen. En vain kerro kenelle.

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Nimenomaan eli jos luterilaisen kirkon yleisiä linjoja pedataan. Niin homo asiassa pitää noudattaa ehdottoamsti lakia. Kun taas maahanmuuttoasiassa ehdottoamsti omatuntoa.

Joka asiassa on ehdottomasti noudatettava punavihreää ideologiaa. Minne se ikinä viekään.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Napakka kirjoitus. Suomihan on hölmöläisten maa joten ainoa ihmetyksen aihe taitaa enää olla, miksi palaajille ei makseta esimerkiksi 50.000 euroa tai enemmän.

Kyllähän jo tuolla 2.500 eurolla kannattaa alkaa matkailla ammatikseen Suomeen. Muutama edestakainen matka Suomeen vuodessa niin sillähän tekee hyvän tienestin jopa suomalaisten elintasoon mitattuna. Jokuhan kohta keksii tästäkin bisnesidean eli myy matkoja Suomeen tonnilla ja ilmoittaa, että Suomesta saa ilmaista rahaa jopa 2.500 euroa per matka + vielä ilmaiset paluulennot.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kiitos pasi majuri kommentistasi. Niin, mikäli tuo korotettu palurahaa ei hallituksen mukaan houkuttele, niin ilmeisesti korottavat sen verran että tuntuu ja houkuttelee. Myös lisää yhä enemmän uusia matkailijoita. Sanotaan, ett' matkailu arvartaa. Mikäpä ettei siinä samalla ottaisi hieman rahaa tulevaan elämäntarpeisiin. Kuten kerrot, niin voihan noita matkoja tehdä useampiakin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ajattelin aivan samaa, kun vielä tietää kuinka usein tullaan väärillä nimillä ja ilman papereita. Ei kai enää "kutsuvammin" voi mikään maa toimia?

Ei se juurikaan muuten meitä pahemmin haittaisi, jos olisimme niin rikas ja omavarainen maa, että selviäisimme näistäkin vain ilman velanottoa. Mutta, mutta nyt jätämme valtionvelkoja surutta lastemme maksettavaksi ja supistamme myös omaa terveydenhoitoamme ja koulutusta ym.

Näyttelemme vain rikasta maata, joka ei tunnu ainakaan pienestä ihmisestä ja pienituloisesta veronmaksajasta oikein viisaalta tieltä. Ainakin oletan niin?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Olipa tuossa uutissivulla sattuvasti Junkcerin mielipide, jonka mukaan: "Ainoastaan 36 prosenttia laittomista maahanmuuttajista palautetaan. On aivan ilmeistä, että meidän pitää vahvistaa toimiamme tässä asiassa".

Maalaisjärki sanoisi, että kun laittomasti maassa olevien palauttaminen on niin vaikeaa, pääosin näköjään mahdotonta, niin sitten asia pitäisi hoitaa rajalla niin, että heitä ei lasketa rajan yli.

Jos veneen tappi on auki ja äyskärillä saadaan lapettua laidan yli vain kolmannes sisään tulvivasta vedestä, niin Juncker ryhtyy pohdiskelemaan, että pitäisi varmaan hankkia tehokkaampi äyskäri. Järkevämpi kaveri laittaisi tapin kiinni tai jos tappi on hukassa, tunkisi ainakin jotain räsyä tapinreikään.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Aivan totta, kun järjellä ajatellaan, niin rajalla maahan päästäminen on hoidettava. Mutta kun ollaan EU:n hölmölässä, niin sitten yritetään hoitaa jokaisessa jäsemaassa rahan voimalla. Ja kun sekään ei tepsi, niin sitten sosiaalituilla.

Sellaista äyskäriä tuskin keksitään, eikä ainakaan EU:ssa tulle keksimään, jolla hoidettaisiin veneeseen tulviva vesi pois tapittomasta veneestä. Tappihan on EU:ssa ollut hukattuna alun pitäen. Järkevä todellakin laittaisi tapin paikalleen, mutta kun EU:ssa sitä ei enää ole. :D

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Sirpan logiikka taitaa pettää, muttei se yhtään yllätä. Rajavalvonnan lisääminen laittamalla yksi rajavartija jokaiselle kymmenelle metrille ulkorajaamme vuorokauden ympäri tai matkustusasiakirjojen puute ei poista yhdenkään ihmisen oikeutta hakea turvapaikkaa Suomesta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Börje on hyvä ja lukee mitä Ulkoasianministeriön sivulla kerrotaan schengenmaista saapuvilta rajavalvonnassa vaadittavan. Turvapaikkaa on muuten haettava Dublin asetuksen mukaan ensimmäisestä EU:n aluen jäsenmaasta jolle saapuu. Tämän on vahvistanut EU tuomioistuin.

Sinäkö määräät rajavartoiden määrän? Rajavartioita voi olla vaikka alle mertin välein, niin halvemmaksi tulee kuin nykyinen systeemi. Ulkoraja jäsenmaiden kirjaamat ja hyväksytyn turvapaikan saaneet voidaan sitten sijoitella jäsenmaihin. Suomesta voisi turvapaikkaa tulla lainmukaisesti hakemaan vain käytännössä kolmansista maista lentoteitse ja Venäjältä.

Minua ei kyllä yllätä Börjen kanta tässä asiassa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tää on sun vakiovastaus, kuitenkaan mikään laki tai kansainvälinen sopimus ei velvoita päästämään maahan yhtään ketään ilman papereita.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?...

Tuolta voi jokainen katsoa miten poikkeuksellinen rajamenettely pitää hoitaa jos aikoo noita direktiivejä noudattaa. Käytännössä on ihan sama ottaa ihmiset pois rajalta ja aloittaa asiallinen turvapaikkamenettely. Sitä olisi toki syytä nopeuttaa, jotta turvapaikkaturismi vähenisi. Sekin lienee resurssikysymys. Kyvykästä henkilökuntaa ei vaan voi värvätä yhtäkkiä. Ei ainakaan työttömistä ja muutenkin yhteiskunnasta syrjäytyneistä rajakkiporukoista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #29

Börje, mitä jos hakisit tuoreimman direktiivin kuin vuoden 2005? Miksi et luota oman maan Ulkoasianministeriön ohjeistukseen/tiedottamiseen schengen sopimuksen noudattamisessa?

Tässä sinulle ja muillekin kiinnostuneille vielä erikoistoimituksena tuo ministeriön ohjeistus, joka nojaa niin EU:n kuin oman maankin lakeihin. Muuten EU antaa jokaiselle maalle lainmukaiset toimet rajavalvonnassaan.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodei...

Tässä on tuoreempaa toedotetta schengen rajavalvonnan toteuttamisesta kolmannesta maista tulleille.
https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffair...

"Rajanylityksiä ja henkilötarkastuksia koskevat säännöt on
koottu Schengenin rajasäännöstöön. Siinä luetellaan mm.
ehdot, jotka EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten on
täytettävä, jotta he voivat tulla EU:n alueelle enintään
kolmen kuukauden ajaksi kuuden kuukauden jaksolla. Niihin
kuuluu voimassa oleva matkustusasiakirja ja viisumi (jos se
vaaditaan) sekä riittävät varat elämiseen kohdemaassa
oleskelun ajan. Lisäksi Schengenin rajasäännöstössä
annetaan Schengen-maille mahdollisuus palauttaa
rajavalvonta sisärajoille poikkeustilanteessa ja rajoitetuksi
ajaksi, jos niiden yleinen järjestys tai sisäinen turvallisuus
on vakavassa vaarassa"

Tuon edellä mainitun lisäksi on EU:ssa näköjääm suunnitteilla kehittää sisärajavalvontaa, josta kirjoitus tässä;
https://eurooppatiedotus.fi/2017/08/10/eue-kolumni...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #32

Siksi, ettei nuo sinun matkustusohjeesi sisällä määräyksiä turvapaikanhakijoiden käsittelystä. Kannattaa tutkia dokumentteja, joissa käsitellään sitä aihetta, mistä nyt on kyse.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #51

Börje, älä viitsi esittää ymmärtämätöntä. Kaikki turvapaikan hakijat kolmansista maista kuuluvat schengen sopimuksen mukaiseen matkustuksen piiriin. On siis oltava voimassa olevat matkustusasiakirjat kunnossa tai että on saanut Dublin asetuksen mukaisen oleskelukortin siitä ensimmäisestä maasta johon saapui. Oleskelukortin perusteella voi oleskella toisessa jäsenmaassa rajoitetun ajan. Turvapaikkaa on haettava siitä ensimmäisestä maasta, johon saapuu. Tuo on EU tuomioistuimen ennakkopäätös.

Käytäntö vain on ollut laisäädännöstä poikkeava, joten hakijat ovat voineet itse valita mistä maasta sitä turvapaikkaa hakevat, vaikka eivät olisi edes siihen oikeutettuja. Osa tekee tämän tieten tahtoen käyttäen hyväksi järjestelmää EU:n suotuisella avustuksella.

Eero Mattila

Onneksi rajavalvonta ei ole vihreiden käsissä;-)
- Heillä järki ei riitä toimivien ratkaisujen keksimiseen. Varmaan lämmittävät taloakin seteleitä polttamalla sen sijaan että ostaisivat polttopuita. "Missä vihreä, siellä ongelma."'

1. Ensinnäkin yksikään "turvapaikkashoppailija" ei ole tullut julkisilla kulkuvälineillä Suomeen. Heille on järjestetty kuljetus. Tässä kuljettelussa on myös suomalaisia mukana, tähän pitäisi puuttua suoraan. Samalla tavalla kuin ihmissalakuljetukseen Libyasta Italiaan puututtiin. Kyse on ihmissalakuljetuksesta, joka on rikos.

2. Jos rajalle tullaan paperit hukassa, tulijat on ehdottomasti pidettävä valvotussa tilassa kunnes heidän oikea henkilöllisyytensä ja muut mahdolliset sivupersoonat on selvitetty. Turvapaikkashoppailijan on itse pystyttävä selvittämään henkilöllisyytensä, se ei voi olla suomalaisten virkailijoiden tehtävä.
- Jos henkilöllisyyttä ei varmuudella tiedetä, ei pitäisi aloittaa turvapaikkahakemuksen käsittelyä, tarjota taskurahaa tai mitään muutakaan. Sitten vaan palautetaan takaisin siihen bussiin mistä on tullutkin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Päättäjät ovat Kummelinsa katsoneet:

"Se on pojat molemmille ilmainen Viking-risteily ja Buickiin vuoden bensat, jos lähdette vapaaehtoisesti"

(Kummeli "Jurismia!" Yle TV2 vuonna 2002)

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Oman maan kansalaisille keppiä ja porkkanat jaetaan laittomasti maassa oleville. Kenenkähän asioita valtionjohdon tulisi ajaa?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mistäs muualta ne rahat tähän politiikan osa-alueeseen otettaisiin, jollei kansalaisilta veronmaksajilta.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Nythän puhutaan niistä Suomeen tulleista kulkijoista, jotka tulivat pääosin maahan 2015 Sipilän kutsumana ? Nekin aiheutuneet pikkukulut sujahtivat sujuvasti maakunnan suuren piikkiin, tottakai. EUn omien sopimusten noudattamisella ei tuolloin ollut mitään kiirettä. muutenhan kyllä soppreista pidetään kiinni. Kaksin käsin.

Menevätkö nämä edellisestä aiheutuvat lisäkulut siihen samaan piikkin ?

Rahaa kun löytyy noinkin reilusti, niin voisiko siihen piikkin laittaa sitten samalla myös muita kuluja ?

Jos noin, niin tulis mieleen ihan pari pikkuhommaa. Toisesta noista maan isä, Sauli Niinistökin oli ihan tosihuolissaan taannoin. Ei kuitenkaan shokissa sentään, kuten Sipilä tapaa olla säännöllisen epäsäännöllisesti.

- Nuorisotyöttömyys
- Vanhusten hoito

https://naurunappula.com/1390692/sipila-shokissa

( tuo twiittauslinkkikuva oli ihan pakko laittaa )

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Astuessani Finnairin koneeseen ulkomailla matkalla kotiin minulla on tapana sanoa vaimolleni, kun saan käsiini pitkästä aikaa päivän kotimaisen sanomalehden: ”Mitähän hullua ne nyt ovat tehneet?”

Tämä paluuraha suunniteltuine korotuksineen kuuluu myös tähän "hulluuden" sarjaan ja siinä ei ole ymmärryksen häivääkään. Samaan aikaan moni kantasuomalainen pitkäaikaistyötön, pieneläkeläinen tai muu pienituloinen voi joutua jo aamu kuudesta lähtien olemaan leipäjonossa, jotta saisi jotain suuhun pantavaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jukka, tuo toinen kappale kommentistasi kertoo totuuden missä kantasuomalaisten kohdalla mennään. Mitä tekee hallitus? Esittää tänne tulleille matkailijoille; luvattomasti maassa olleille, korotettua rahaa käteen kunhan suostuvat poistumaan.
""Takuueläke nousee arviolta 15 euroa kuukaudessa", hallitus kertoo." Tuon kertoo Taloussanomat.

http://www.talouselama.fi/uutiset/hallitus-esittaa...

Tasan ei käy onnenlahjat vai kuinkas sitä sanotaankaan sorrettujen puolesta?

Timo Ala-Harja

Tuollaiset Uimoset ovat suomen tuho.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tarkoitat siis vihreät puoluetta yleensä? Minä lisäisin samaan joukkoon kaikki muut puolueet paitsi PS:n.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Rajakkien logiikka on toisinaan vähän vaikeaa ymmärtää. Ongelma: meillä on maassa ihmisiä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen (ja rajakithan sanovat näiden muodostavan turvallisuusuhka), ja nämä pitäisi mahdollisimman sujuvasti saada maasta pois. Rajakkien ratkaisu: kysellään miksi nämä on yleensäkään päästetty maahan ja vaaditaan rajavalvonnan tiukentamista.

Vähän niin kuin housuihin paskomisen jälkeen keskittyisi syyttämään sulkijalihasta housujen putsaamisen sijasta...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kommenttisi lopussa on sellaista tuubaa, jonka voisi lähettää suoraan hallituksen ministereille kysymyksen kera.

Kuulehan, jos ei ymmärrä jotakin asiaa, niin silloin pitäisi ryhtyä hakemaan lisää tietoa ja kasvattaa omaa kykyä asialliseen mielipiteen muodostamiseen. Tietoa on kyllä netissä tarjolla ihan riittävässä määrin. On lakeihin, direktiiveihin, asetuksiin ja painettuihin tiedotteisiin saatavissa,

Ensi alkuun voit ottaa kommenttiini 32 liitetyt linkit ja lukea ihan virallista tietoa, jottei tarvitse lukea sivullisen kirjoittamaa mielipidettä.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Edelleenkin, kuinka rajavalvonnan kiristäminen auttaa poistamaan maassa JO OLEVAT paperittomat? Voisitko vastata TÄHÄN tuubaan?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #35

Niin, tuosta sopii kysyä Sipilän hallitukselta miten ovat ajatelleet tuon hoitaa. Aikanaan suoritetulla rahavalvonnalla ei ko. ongelmaa olisi ja olisi säästetty rahaakin kasapäin.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #37

Pystyvätkö rajakit vain jossittelemaan? Kyllähän keppikin toimii, mutta kansa tietää kepin ja porkkanan yhdistelmän toimivan vielä paremmin.

Aika heikolla pohjalla on siis nurinasi. Lähinnä kateuttasi huutelet, kun "ne" saavat "ansiotta" "meidän" rahojamme.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #39

Minulla ei ole kateutta tässä asiassa vaan kauhistelen hölmöläisten hommaa jättää rajavalvonnan tekemättä, jolla olisi voitu ja voidaan muuten edelleenkin toimia taloudellisesti eli käyettäisiin nuokin maahanmuutton menevät tarpeettomat rahat paremmin oman maan talouden hyväksi.

Jostain kumman syystä sinulle on vain jäänyt levy päälle tai neula jumittunut yhteen asentoon. Vai onko Sipilän hallitus sinulle lähes "jumalan" asemassa ja tekee kaikki oikein oman maan etu edellä?

Joo, en haluaisi jaella verorahoja perusteettomasti vaan katsoisin mihin ne olisivat paremmassa käytössä. Siis tarpeen.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #41

Jossittelet edelleen. Olisisi pitänyt tehdä niin ja niin, mutta ei tehty! Mitä NYT pitäisi tehdä? Minusta tuo porkkanan tarjoaminen on ihan järkevä osakeino ongelman ratkaisemiseksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #44

Mitä muuta luulet minun voivan tekevän kuin jossitella? En voi mitenkään saada Sipilän ja kumppaneiden päätä käännettyä maamme edun mukaiseen asentoon. Porkkanaa ei tarvis jakaa jos olisi toimittu kuten lakimme sallii. Nyt on vain yritettävä käyttää porkkanaa ja keppiä pakkopalautuksissa. Siinäkin kyyti tarjotaan ilmaisena.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #44

Mitä NYT pitäisi tehdä?

Samaan aikaan, kun Junckerin vaatimuksen mukaan tehostetaan palautuksia, pidetään huolta siitä, että palautettavia ei tule koko ajan maahan lisää.

Eero Mattila Vastaus kommenttiin #35

Täällä viestiketjussa oli hyvä vertaus tapinreiästä vuotavasta soutuveneestä.
- Fiksumpi panee tapin paikalleen ja äyskäröi sen jälkeen veneen tyhjäksi. Eli vielä ykinkertaisemmin, ensin tukitaan vuoto ja sitten tyhjennetään vene.

Tämän yksinkertaisemmin tätä ei kai osaa kertoa..
- Oletkohan sinä niitä äyskärimiehiä, jolla on tappi hukassa?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #43

Jatketaanpa vertausta. Entä jos olet vuotavassa, lahossa veneessä? Keskitytkö silloin äyskäröintiin vai tyydytkö kiroamaan veneen omistajaa sen huonosta hoidosta ( jos minä omistaisin tämän veneen niin tähän ei olisi ikinä päädytty)

Kumpikas se päätyykään ihailemaan auringon kiloa veden alta käsin?

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #35

Rajavalvonta auttaisi estämään ettei niiden poistettavien määrä lisäänny jatkuvasti niinkuin nyt tapahtuu ihan jopa päivä, onko sellainen pikkuseikka vaikea ymmärtää?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

PS hoitaa, ei murhetta :) Tämä muuttuu varmasti vaalien jälkeen.

Ai perkule se olikin unta. :)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Sinä se et osaa keskustella itse asiasta ja asiallisesti vaan olet suutasi soittamassa. Tapasi mukaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tapani tunnetaan juu, ja hyvä niin. :)

Mitäs muuten sitten tehdään, jos(kun) esim. Irak sanoo, että ei tänne ketään takaisin tuoda? Sama juttu Afganistanin kanssa.

Minne sitten palautetaan näitä ihmisiä, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

Rahaahan niille kannattaa tarjota, jos ne sitä kautta lähtee, ne on pikkurahoja tuollaiset valtion budjetissa, eikös se olisi parempi, että lähtevät, vaikka hiukan maksoikin.

Sitä nyt on turha kaivaa sitä, miksi päästettiin, ja miksi otettiin, kaatunutta maitoa ei kannata surra. Laki on melko selvä asia tuossa turvapaikanhakuprosessissa. ja sitä noudattaa ihan kaikki muutkin maat, poislukien tietysti unkarit ja puolat, mutta ne ovatkin kehitysmaita.

Tulevaisuuteen kannattaa katsoa, ja minusta rahalla saa ja hevosella pääsee.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #36

Katso mitä vastasin kommentissani Kari Haapakankaalle (kommentti #37).

Rahaa voi tarjota ja onkin tarjottu. Edelleen esitetään nostettavan taha määrää. Jälkijättöinen tekojen miettiminen hallitukselta on kuin antaisi mennä housuihin koko ajan ja ihmetellä miten saisi kuivaa ja puhdasta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #38

Mä voisin lyödä maallisen omaisuuteni vetoa, että tämä hallitus tullaan vielä muistaamaan erittäin kireän pakolaispolitiikan noudattajana.

Suunta on seuraavalla kaudella veikkaisin vähän eri suuntaan.

Kaikkea voi toivoa ja kaikkea voi vaatia, mutta katotaanpa vaan sitten parin vuoden päästä, että millä kyljellä Suomi makaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #46

Kummallista vedonlyöntiä olet tekemässä. Totta on että maamme poliittisista puolueista ei muutosta ole saatavissa ainakaan parempaan suuntaan, jollei ensi vaaleissa tapahdu jyrkkä muutos aiempiin puolueiden kannatuksiin.

Suomen velkakierre ei ainakaan tule taittumaan. Tuo on jokseenkin varma jo tapahtuneet kehitykset huomioiden.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Junkkarin päivän visiopuheesta :

http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-17-316...

"We will also work on opening up legal pathways. Irregular migration will only stop if there is a real alternative to perilous journeys. We are close to having resettled 22,000 refugees from Turkey, Jordan and Lebanon and I support UN High Commissioner Grandi's call to resettle a further 40,000 refugees from Libya and the surrounding countries.
At the same time, legal migration is a necessity for Europe as an ageing continent. This is why the Commission made proposals to make it easier for skilled migrants to reach Europe with a Blue Card. I would like to thank the Parliament for your support and I call for an ambitious and swift agreement on this important issue."

Saa nähdä mitä tämä nyt sitten tarkoittaa. Solidaarisuutta eli kiintiö sitätätä lisää tottakai ja ilmeisesti eu lainsäädännön kautta tms. pystytään pääsemään eroon Suomea piinaavasta eu:n ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnasta?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juncker "Nyt on aika rakentaa entistä yhtenäisempi, vahvempi ja demokraattisempi Eurooppa vuoteen 2025 mennessä."

Juncker paljastaa tuossa puheessaan myös meidän hallituksen toiminnan luonteen. Hän sanoo Eurooppa on ja sen on pysyttävä solidaarisena mantereena, jossa vainoa pakenevat voivat löytää turvapaikan.

Siinä on mitä ilmeisimmin lausuttu se mistä EU:ssa on niin Sipilä, Orpo kuin Soinikin sopineet vuoden 2015 turvapaikan hakijoiden hallitsemattoman määrän maahan päästämisessä. Jatkuu edelleen solidaarisuuden osoituksena. Kikki tämä ilman kansalaisten tukea, sillä kyselyjen mukaan enin osa kansalaisista on vastustanut hallitsematonta maahanmuuttoa.

Lisäystä; Lännen Median lehdessä kp24 on Junckerin puheesta lyhyt referaatti. Tuosta lyhyt kopio "Parlamentti ruoti Junckerin puhetta kaksisuuntaisesti. Esimerkiksi ALDE-ryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstadt kiitti Junckerin näkemyksiä, mutta EFDD:n englantilaismeppi Nigel Faragen viesti oli toisenlainen.

– En voi sanoa muuta kuin että luojan kiitos olemme lähdössä EU:sta, kuittasi Farage." https://kp24.fi/uutiset/517626/tuuli-on-palannut-e...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu on päättynyt. Kommentointi tällä erää suljettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset