*

sirpaabdallah

Kokoomuksen ja keskustan likaiset jauhot pussissa

Ensin ajattelin etten sekaannu kirjoittamaan omalla kirjoituksella Perussuomalaisissa tapahtunutta kahteen ryhmäjakoon, mutta tämän päiväisessä Lännen Median Kp23 nettilehdessä oleva kirjoitus sai toisiin aatoksiin.

On poliittinen irvikuva, kun sekä kokoomuksen Orpo että keskustan Sipilä ovat kirkkain silmin väittäneet etteivät ole olleet tietoisia puolueen jakantumisesta ennen PS puoluekokouksen viikonloppua.  Tuossa Lauri Nurmen julkaistussa kirjoituksessa on selvät suunnitelmat sovittu hallituspuolueiden kesken jo paljon ennen puoluekokousta ihan siltä varalta että Halla-aho voittaa puheenjohtaja vaalin.  Siis Sampo Terho häviää, kuten kävi. 

"Tasan kuukautta ennen puoluekokousta kokoomuslaiset viestittivät hallituksessa perussuomalaisten hallitusedustajille, että Petteri Orpo ei tekisi hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa."

"Hallituksessa eri toimintavaihtoehdoista keskustelivat niin perussuomalaiset, kokoomuslaiset kuin keskustalaisetkin. Aktiivisimpia keskusteluissa olivat perussuomalaisten ja kokoomuksen sisäpiirit, mutta myös keskustalaiset, pääministeri Juha Sipilä mukaan lukien, olivat tietoisia mahdollisuudesta, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuisi kahtia."

"Perussuomalaiset laskivat hallituksessa, että uudessa ryhmässä pitäisi olla vähintään 20 kansanedustajaa, jotta se olisi Sipilälle ja Orpolle kiinnostava yhteistyötaho."

Joutuu kirjoituksen luettuaan kysymään oliko Sampo Terho jo suunnitelmissa mukana?  Oli sovittu valmiiksi 20 uuvatit mukana olemisesta hallitusosapuoluena, joka eroaa PS eduskuntaryhmästä.  Nimilista jopa ulosrajattavista henkilöistä oli määritelty. 

Mikä on kansalaisten ja etenkin puolueiden (lähinnä keskustan ja kokoomuksen) äänestäjäkunnan käsitys tuollaisesta valtapoliittisesta suhmuroinnista?  Ovatko Orpo ja Sipilä luotettavia johtajia puolueessanne?  Soinin ja uuden ryhmän muodostaneiden edustajien kohdallahan asia lienee täysin selvä, ainakin äänestäjäkunnalleen.  Salaisten "kassakaappisopimusten" ei pitäisi olla enää tätä päivää.  Näyttää kuitenkin olevan, ainakin suullisin sopimuksin.  

Mitähän muita sopimuksia onkaan tässäkin hallituskuviossa sovittu etukäteen?  Tulivatko "uuvatit" hallituksen kainalosauvoiksi kuten vasemmistosta eilen kuulimme eduskunnassa esitetyn?  Pahasti tuoltahan tilanne näyttää.  "Uuvatit" ovat vain napinpainajan asemassa hallituksen esitsten äänestyksissä, siis joutuvat hväksymään kaiken mitä kokoomus tai/ja keskusta esittävät . "Uuvatit" eivät siis todennäköisesti enää noudatakaan PS:n kanssa sovittua hallitusohjelmaa, vaikka näin Sampo Terhokin antoi eilen ministeriaitiosta ymmärtää. Tuon vanhan hallitusohjelman toteuttamista sellaisenaan on hyvin vaikea uskoa. Ilmeisesti kärkihankkeita lukuunottamatta.

https://kp24.fi/uutiset/513564/operaatio-hallituksen-pelastaminen

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (100 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sirpa syyttää kahta osapuolta mutta unohtaa kolmannen sopijan tarkoituksellisesti.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Miten niin? Olenhan nostanut esiin myös Soinin ja Terhon ainakin yhtenä osapuolena. Toki kysyn vain kokoomuksen ja keskustan äänestäjiltä luottamuksesta, koska pidän itsestään selvänä että uuvattien äänestäjät jo luottamuksen synnyttävät puolueen eduskuntaryhmästä lätkimisestä.

Valehtelu Orpon ja Sipilän toimesta on se joka laittaa kysymään luottamuksen perään.
"On poliittinen irvikuva, kun sekä kokoomuksen Orpo että keskustan Sipilä ovat kirkkain silmin väittäneet etteivät ole olleet tietoisia puolueen jakantumisesta ennen PS puoluekokouksen viikonloppua."

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Unohdat Sirpa jos asiaa suunniteltiin etukäteen, silloin sopimassa olivat Keskusta Kokoomus ja Perussuomalaiset.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #31

Kirjoitinkos jotenkin epäselvästi? Tottamaar Soini (oli tuolloin PS:ää edustava, mutta salaisesti, niin ettei toiset tienneet puoluetoimistossa) on ollut suunnitelmakuvioissa mukana, mutta oliko myös Terho?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Salaisestihan nuo kaikki mainitsemasi toimivat, mutta vain kaksi pääsi likaisine jauhoineen otsikkoosi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #53

Eikös otsikko saa olla provo?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #64

Saahan rapalaa kaikki käyttää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #64

Saahan rapalaa kaikki käyttää.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #64

Saa, mutta se syö kirjoittajan uskottavuutta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #70

Eivätkö mielestäsi Orpo ja Sipilä ole valehdelleet julkisesti ennalta sovitusta hallistusmuodostuksesta? Valehtelu todistaa omasta mielestäni ettei ole puhtaat jauhot pussissa.
Taidatkos hyväksyä valehtelun ihan normaalina tekona?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #74

Missä valehtelivat? Oletat siis ihan oikeasti, ettei Sipilällä ollut aikomustakaan ilmoittaa tasavallan presidentille erosta? Oliko Niinistö mukana juonessa, vai valehteliko Sipilä hänelle tapaamisesta sopiessaan?

Pointtini oli, että perussuomalaisten jättäminen pois otsikosta oli epärehellistä kommunikaatiota. Jos salaliitto oli olemassa, siihen osallistui kolme puoluetta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #76

Soinin osuus kaiketi lienee paivänselvää jokaiselle hiukankaan uutisointia seuranneille. Sen sijaan Orpon ja Sipilän valehtelu tuli ilmi vasta tässä kirjoituksessa esitetystä linkin kirjoituksesta.

Kuulehan, kirjoita sinä otsikot oikeaan muotoon, jotta kaikki olisi hyvin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #77

Luin tuon uudestaan, enkä edelleenkään tiedä mistä väität Sipilän ja Orpon valehdelleen?

Otsikkoon vain perussuomalaiset lisäksi niin ihan kohdillaan on.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #78

Kylläpä näyttää olevan vaikeaa sisäistää uutisointia, joissa sekä Orpo että Sipilä ovat väittäneet ettei heillä ole ollut tietoa pS puolueen mahdollisesta jakautumisesta. Luenhan kirjoituksessa oleva linkin kirjoituskin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #79

Juurihan kerroin lukeneeni, uudestaan. Koska Sipilä ja Orpo väittivät olleensa epätietoisia? Eihän siitä tienneet uuvatit itsekään kuin vasta maanantaina, miten sitten Sipilä ja Orpo olisivat voinneet tietää?

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #80

Ehkä tämä "Sipilä ja Orpo valehtelivat" sopii vain niin hyvin Sirpan itse rakentamaan narratiiviin. Silloin on yleensä melko mahdotonta saada henkilöä muuttamaan mieltään...

Samaan asiaanhan liittyy juuri se, että ulkoistetaan syyllisyys: Kokoomus ja Keskusta ovat pahoja, mutta Perussuomalaiset ei ole tehnyt mitään tyhmää.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #78

"Otsikkoon vain perussuomalaiset lisäksi niin ihan kohdillaan on."

Otsikosta todella puuttuu jotain, ja-sana Kokoomuksen ja Keskustan väliltä.

Kysymyshän on siitä, että kaksi ulkopuolista puoluetta pyrkivät vaikuttamaan kolmannen puolueen sisäisiin valintoihin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #81

Kiitos Harri huomiostasi otsikon virheellisestä muodosta. En tiedä mihin ja-sana on pudonnut. Näppäimistöni ei ole oikein priimakunnossa. Monta kertaa olen huomannut kirjaimia puuttuvan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Niinpä, AL tänään otsikolla Operaatio pelastakaa tämä hallitus:

Halla-aho kuvaili Tampereen puheenjohtajatentissä maahanmuutosta Lapissa käymiään keskusteluja seuraavasti:

Kyse ei ole pelkästään esteettisestä haitasta oman kylän raitilla, vaan kyllä ihmiset näkevät, että tässä kyse on kansakunnallisesta ongelmasta ja kansantaloudellisesta ongelmasta, Halla-aho sanoi 6. toukokuuta Tampereella.

Avoimen rasistista esteettinen haitta -viittausta on kuvailtu hallituslähteistä viimeiseksi sinetiksi Halla-ahon torjumiselle.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Äänestäjäkunnaltaan kyseiset kaupungit eivät ainakaan ole persuja. Kertoo paljon todellisesta arvopohjasta niiden puolueiden suhteen joita kyseisissä kaupungeissa äänestetään. Teot puhukoon puheita enemmän.

http://blogit.savonsanomat.fi/mita-sita-tyhjaa/kui...

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

Jos Halla-aho kertoo Lapissa käymistään keskusteluista, minkä valtakunnan logiikalla se kuvastaa Halla-ahoa, eikä lappilaisia, joiden kanssa keskusteluja käytiin?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #37

Jos Halla-aho kutsuu maahanmuuttajia esteettiseksi haitaksi kylänraitilla, sitä ei voi laittaa lappilaisten syyksi. Ei edes vaikka olisisivat ilmaisun hänelle opettaneet. Halla-aholla on toki täysi oikeus noin sanoa. Itse pidän hyvänä, ettei tuollaisia näkemyksiä kätketä vielä peittelevämpien kiertoilmauksien taakse.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Myös aamulehdessä on sovituista askelmerkeistä kirjoitus, joka on hieman eri sanoin kirjoitettu. Noin pikavilkaisulla.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/perussuomalaisten...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Hallituksen pitää maanpuolustuksellisista syistä torjua erilaista infiltraatiota. Onneksi hallitus oli toimintakylyinen. Soini on tässä pahan juuri kun alunperin otti ääriliikkeet sisäänsä. Kaikki muu on mennyt ääriliikkeen käsikirjoitusten mukaisesti.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Lopeta sonnan puhuminen, kun et ole näköjään kykenevä erottamaan tapahtuneita tosiasioita fantasioista erilleen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #13

Olen huomannut ettei sinulle kannata mitään perustella omiin fantasioihisi, joita jatkat jokaisessa kommentissasi, melkeinpä jokaisessa. Ntkin vetelit esille maanpuolustuksen, josta ei ole mitään näyttöä tehdyssä etukäteissopimuksessa.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Minusta oli kokoomukselta ryhdikästä toimintaa torpata Halla-ahon johtamien persujen hallitus taival. Olisiko jokin muu suomalainen puolue hajonnut vastaavassa tilanteessa? En usko. On aivan turha syyttää kokoomusta tai keskustaa persujen ongelmista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kokoomusta tullaan nyt painostamaan Ruotsin malliin. Kokoomuksen heikentäminen ja sisäinen hajoaminen on nyt fasistisen liikkeen agendalla numero 1. Kaikki matkitaan Ruotsista.
Ruotsissa muuten oli aikoinaan se fasismin sodanjälkeinen säilöntäkokous jossa uusi asu luotiin. Päätettiin vaihtaa roturasismi kulttuurirasismiksi esim. SD on juuriltaan fasistinen. Ruotsissa se paraikaa keskittyy heikentämään kokoomusta.
Suomessakin tullaan yrittämään samaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

En tokikaan syytä persujen ongelmista kahta muuta hallituspuoluetta vaan suoranaisesta valehtelemisesta kansalaisille ettei heillä mukamas olisi mitään tekemistä Uuvattien syntyyn, joka kuitenkin on selvästi osoitettu olleen kokoomuksen aloitteesta.

Hallitus olisi pitänt hajoittaa, jos kerran eivät keskusta ja kokoomus halunneet yhteistyötä PS Halla-ahon kanssa tehdä. Mahdollisuus oli neuvotella kunnolla RKP:n ja KD:n kanssa, jota ei kuitenkaan tehty kun oli ennalta sovittu kuviot kuntoon.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Tämä toteutunut tapa oli mutkaton Kokoomuksen ja keskusta kannalta katsottuna. KD ja RKP oli varmasti pitkä lista asioista joita heidän pitäisi saada suosuakseen hallitukseen. Persuista eronneilla sellaista ei ollut kuin tuo 5 ministerin paikkaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #10

Siis hyväksyt kokoomuslaisena, että 20 irtioton porukka sai 5 ministeriä pitää, vaikka määrä ei sitä edellyttäisi? Tyypillistä kokoomuslaista suhmurointipolitiikkaahan tuollainen on. Toki keskusta on pettänyt aina, joten siltä suunnalta katsottuna, ei erikoista.

Valhtelua sekä Orpolta että Soinilta kirkkain silmin, etteikö ole ollut sopimusta asiasta. Se on ollut pöydällä jo monta viikkoa ennen kokousta. Molempien arvomaailma näyttäytyy tuossa valossa varsin köykäiseltä. Heidän on aivan turhaa puhua kenenkään toisen arvomaailmasta enää tämän jälkeen.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #11

Ministerien määrällä varmistettiin hallituksen säilyminen ja että yhteistyö jatkuu hyvässä hengessä. Kokoomuksella ja keskustalla on omat tavoitteena hallituksessa, se miten persuilla siinä käy, on jokseenkin toisarvoista. Se, että PS hajosi kuin korttitalo oli yllätys. Ilma on nyt sakeana erilaisia salaliittoteorioita, niistä voi kukin valita mieleisensä. Kokoomuksen kannalta hallituskriisi ratkaistiin siististi ja nopeasti.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

tuosta siisteydetä sopii olla vahvasti eri mieltä kanssasi. Ymmärrän että kokoomuslaiset ja keskustalaiset eivät arvosta totuutta. Vahinko.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #29

Kokoomuksesta oli ajoissa viestitetty persuilla, ettei yhteistyötä tehdä H-a johtaman puolueen kanssa. Loppu on persujen sisäistä pöhinää, joka ei muille kuule. En tiedä mitä oletat Orpon kertovan julkisuuteen persujen sotkuista. Tässä vaiheessa "totuuksia" taitaa olla jo aika useita.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #39

Käytät viestittely-sanaa, kun pitää käyttää sovittu. Olihan sovittu jo 20 uuvatin ryhmästäkin. Halusi on kova puolustella puolueesi kokoomuksen toimia. Sen huomaan.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Ennenaikaisille eduskuntavaaleille olisi nyt kuuluisa sosiaalinen tilauksensa.

Mitä itse blogitekstiin tulee, niin jo hyvissä ajoin talvella oli tiedossa, etteivät muiden puolueiden eduskuntaryhmät tule tekemään yhteistyötä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.

http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Onko tuo sitten salaisten sopimusten tekemisen peruste kahden hallituspuolueen kesken? Tuosta on kyse demokraattisessa yhteiskunnassa, jos siinä on enää Suomi mukana. Pahalta näyttää.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jos ääriliikkeet aiheuttivat PSssä polarisaatiota niin luonnollisesti toiset puolueet keskustelivat heidän selkänsä takana. Hyvä niin. Pystyivät toimimaan kun persukaappaus oli tosiasia ja sitä automaattisesti seuraava puoluerepeämä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Valtiosääntönormistoa tuossa ei olla rikottu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #24

Olen lukenut joidenkin valtiosääntöoppineiden olevan kanssasi eri mieltä. Katsotaan ryhtyykö joku taho asettamaan hallituksen muodostamisen lainvastaiseksi.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #28

Lain vastaisuutta hallituksen kokoamisessa ei ole tapahtunut, vaikka se toteutuikin nyt epätyypillisellä tavalla demokratian karkeimpien piirteiden suojissa. Kokoomuksen ja keskustapuolueen kannatus on edelleen vankkaa eikä suurta osaa väestostä juurikaan kiinnosta muu kuin arjen sujuva jatkuminen.

Mielestäni ennenaikaiset eduskuntavaalit selkeyttäisivät tilannetta,,,

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #45

Mieltä saa olla, mutta mikä olisi mielestäsi se laillinen peruste?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #28

Eihän puolueilla ole minkäänlaista juridista asemaa valtioneuvoston muodostamisessa, miksi jokin puolueessa tapahtuva muutos edellyttäisi jotain toimia hallituksen suhteen? Miten ihmeessä voisi olla laitonta, että nimitetty hallitus jatkaa, vaikka jostakin eduskuntaryhmästä joku tai jotkut lähtee. Lähtihän perussuomalaisista jo aiemminkin kansanedustaja, eikä silloin edes kai tarkistettu luottamusäänestyksellä onko hallituksella vielä eduskunnan tuki. Sen pääministeri lupasi nyt fiksusti tehdä, kun muutos oli vähän isompi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #63

Tuohon en enää jatka perustelujani. Odotan josko joku taho kyseenalaistaa tämän hallituksen muodostamisen.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Niin. Kyllähän tässä sopassa on sattumia aivan liikaa, joten eiköhän se resepti oltu kirjoitettu jo hyvissä ajoin,

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jopa suoranaista valehtelua ja perustelematonta syyttelyä. Rehellisempää olisi ollut kertoa, että Halla-ahon valinnan jälkeen tapahtuu ryhmän hajoaminen eduskunnassa ja siitä on jo sovittu hallituskumppaneiden kesken. Mutta eihän tuollaista voi julkikertoa vaan valehtelu kuuluu niin Orpon kuin Sipilänkin arvomaailmaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Persujen pitäisi olla tyytyväisiä. Meillä on sellainen hallitus että persut sekä ovat siellä että eivät ole.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Persut vain eivät vaikuta kovin tyytyväisiltä. Luultavasti heiltä jäi omasta mielestään Soinin ja muun puolue "eliitin" nöyryyttäminen kesken.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Taas vääristelet asiassa. Persut nimenomaan eivät ole hallituksessa vaan uuvatit. Emme tiedä mikä heidän todellinen poliittinen ohjelmansa on, koska eivät ole vielä poliittinen puolue. "Sylikoiriako" vai "kävelykeppejä"?

Heippa, en jaksa Sini enää keskustella kanssasi.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Timo Soini on uusi Jeesus. Soini kuoli lauantaina, nousi (tiistaina) kolmantena päivänä kuolleista ja pelasti Juha Sipilän hallituksen.

Nyt meidän on mietittävä, mikä tälle kirkkopyhälle (13.06) nimeksi ja onko Laura sittenkin enkeli!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Otit esiin raamatullisen vertauskuvan. Mikäs siinä, jos niin katsot.

Soini kuitenkin hännystelijöineen on Sipilän hallituksen pelastaja, ainakin toistaiseksi. Suunnitelmat toteutettiin sovitun mukaisesti.

Enkeliksi kuitenkaan en kutsuisi tässä yhteydessä ketään.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Jos tuo ei kelpaa, pannaan runollisesti:

Päätti joukko vallan laho
valtaan nouskoon Halla-aho
Vaan HOMMASTA, kun tuli tieto
loppui Soinin Timon siihen sieto

Ja vaikka tuli asiasta vähän hoppu
tehtiin vallasta Halla-ahon loppu
Rauhassa levätköön Jussin kehto
meill tarjota on uusi vaihtoehto.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #51

Paremmin keksityltä sanomaltahan tuo runon muodossakin vaikuttaa. Mielipiteensä kullakin. Sinulla tuollainen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Luku 13 on numerologisesti kiinnostava, mutta ei lähdetä sille linjalle.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Eiköhän tapahtuma ole kirjattu jo ajat sitten sporologian karttoihin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #27

Spåra-logian, ottamatta kantaa siihen onko vai ei.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

älykäs voi selvitä ongelmista nokkeluudellaan
viisas ei niihin edes joudu
miten älykäs mestari loppujen lopuksi on, selviää parin vuoden kuluessa.

Blogin aiheeseen viitaten, normikansalaisia (ja elinkeinoelämää) kiinnostaa ensi sijaisesti se, onko leipä turvattu ja välillä voi osallistua sirkuhuveihin - vaikkapa matkailun ja kulttuurin parissa. Kiinnostaa, että hallitus on toimintakykyinen. Talous kasvaa. Palvelut säilyvät ja kehittyvät. Reunakuntien kyliin pysyy tie aurattuna.

Pikkkukahnauksia on politiikassa ollut niin kauan kuin muistan. Onneksi nyt ei sentään Neuvostoliiton ohjauksessa. Blogisti voi laittaa vastakommentin, että "EU:n ohjauksessa". Tulee paljon tykkäyksiä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kasvua mitä ilmeisimmin odotetaan keskustan uusilla bio- ja energiatalouden kasvavalla tukipolitiikalla, johon kokoomus ja Soini kumppaneineen mielellään yhtyy. Väliähän ei ole miten heikompiosaiset kansalaiset pärjäävät. Tuulivoimatuetkaan eivät työpaikkoja luo.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706162200212...

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Todella mielenkiintoisia vaaleja luvassa vaikka lähtisi siitä ettei mikään ole typerämpi kuin riviäänestäjä jonka poliittinen muisti on kolme sekunttia. Tämän näytelmän kun luulisi iskevän jatkavan veijarihallituksen kannatuksen nollaan ...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juuri noin se taitaa olla. Tuohon kaiketi perustanevat Orpo ja Sipiläkin valehtelunsa ja seläntakana tehdyt salaiset sopimukset.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #42

Mikko kiitos linkistä. Luin kirjoituksen ja täytyy todeta kirjoituksen olevan mitä mainioin perusteluin esitettynä.

Kirjoituksen loppukaneetti kertoo tilanteen missä ollaan;

"Kysymys on siitä, kuka enää uskoo poliittiseen järjestelmään. Usko katosi Soinin loikan mukana monelta hänen kannattajaltaan. Se on vakavampi juttu kuin yhden puolueen tulevaisuus."

Tuosta on kyse ja katson että etenkin kokoomuksessa ja keskustassa pitää herätä katsomaan oman puolueensa arvomaailmaa politiikan tekemisessä. Millä arvoilla sitätehdään. Tehdäänkö puhtain purjein vai valehtelemalla silmtä ja korvat täyteen, kuten nyt on tapahtunut. Uuvateille en itse anna tapahtuneen jälkeen minkäänlaista arvoa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Turha syytellä Orpoa ja Sipilää jos omat loikkasivat uuvateiksi. Syytä rehdisti heitä jos kerran syyttää pitää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #71

Aijaa, kiellätkö Ari minua syyttelemästä Orpoa ja Sipilää valehtelusta, kun kumpikin julkisesti kertoivat etteivät ole tienneet asiasta mitään kuin vasta puoluekokouksen jälkeen. Osotettu on Lännen Median toimesta että tiesivät ja olivat suunnittelemassa hallitusministerin säilyvän samoina. Näin vaikka uuvatteja on vain 20, joka määrä sekin etukäteen sovittu.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #73

Niin tämähän on Sirpan blogin pointti: mitkä ovat Orpon ja Sipilän arvot, kun ovat olleet yhdessä juonimassa Soinin kanssa koko kuvion ja sitten esittävät asian kuin parasta tosi-tv-draamaa. Kommenteista päätellen tuntuu hyvin kelpaavan kokoomuksen ja keskustan edustajille: tarkoitus pyhittää keinot. Mutta katsokaapas parin vuoden päästä: kyllä kansa tietää, sanoi Vennamo.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

https://www.suomenuutiset.fi/tavio-hallituksen-lai...

Tämä uutinen nyt ei ihan suoranaisesti kuulu kirjoitukseen, mutta lähelle menee.

Tästäkin seuraa varmaan jonkinlainen kädenvääntö, tosin vaikuttaako se mitenkään niin jää nähtäväksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Suomen politiikan jatkumo on turvattu hyvävelikerhoin ja salaisin sopimuksin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kyllä tiukasti Juha Sipilän komennossa mennään, vaikka puolin ja toisin vähän kirjelmöitäisiinkin. Eduskunta kärsii tappion, kun Alexander Stubb jättää kansanedustajan tehtävät.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Nämä nöyryytetyt äänesti Soinin pois vallasta.

Vallasta on vaikia luopua kun on 20- vuotta sitä rakentanut muutoksia lupaamalla . Opposiossa oli hyvä arvostella olemassa olevaa hyvä-veli järjestelmää, kun pääsi vallan huipulle takinkääntö tapahtui totaalisesti, kaikki vaalilupaukset köyhän asialla unohtui, hyvä- veli verkosto teki tehtävänsä, Soini loisti vallansa huipulla kaksi vuotta, kun äänestäjät tipautti todellisuuteen, mutta Soini ei olisi Soini, etteikö vielä puoluetta möisi "Isänmaan" hyväksi, eliitin valta saa jatkua kansakunnan "arvot "on taas kunnossa , valtakunnassa kaikki hyvin taas, Presidenttiä myöten.

Nyt oli kentän vuoro ilmaista Soinin tapa tehdä politiikkaa, joka oli "nöyryyttänyt" satoja tuhansia äänestäjiä", lupauksia pettämällä, vain päästääkseen itse vallan "hillotolpalpalle"Lopuksi ei tässä paikalla olevia jäseniä voi syyttää vaalin lopputuloksesta, jos ei puolueen johdolla ole kykyä neuvotella keskenään puheenjohtajan vaihdosta ja vallan jakamisesta sekä seurauksista, muuta kuin neuvottelemalla kilpailevien puolueitten kanssa.

Myös Soini on vuosikausia päästääkseen tekemään "jytkyjä" käyttänyt hyväkseeen myös näitä niin" sanottuja" Halla-ahon siiven kansanedustajia, ilman näitä "Hillotolppa olisi jäänyt saavuttamatta".

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Noin näen itsekin tapahtuneen. Se mikä tässä sopimuskuviossa on hieman hämärän peitossa, on se, oliko Sampo Terho puheenjohtajaehdokkaana ollut salaista sopimusta solmimassa tai ainakin tiennyt siitä. Jos noin oli, niin täydellinen petturi mielestäni ollut PS puolueessa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Sipilä ja Orpo ei usko itsekään, että kansalaiset uskoisivat heidän selityksiä, jotain vain pitää nyt mediaan selittää.

Päivässä ei suunnitella askelmerkkejä Soinin, Sipilän ja Orpon kesken. Heidän pitää käydä ne läpi oman eduskuntaryhmänsä ja muiden asian kannalta tärkeiden henkilöiden kanssa, koska edsukuntaryhmiltä edellytetään myös toimintaa asian suhteen. Tietenkin on muitakin vaihtoehtoja, mutta tämä vaihtoehto on suunniteltu, ei tietenkään yksityiskohtaisen perusteellisesti, mutta sillä tasolla, jossa puolueet kerkeävät varautua. Ei tietenkään kaikkien asianosaisten kanssa ole yksityiskohtaisesti käyty läpi, vaan joiltakin on kysytty lähtevätkö mukaan.

Sipilälle kynnysarvo on ollut siinä kuinka paljon lähtee mukaan uuteen ryhmään ja syntyykö sellainen. Totta kai lähtee hoitamaan omia asioita ja tekee sitten tarvittaessa matkalla U-käännöksiä, koska ei ole asiat täysin varmoja.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Samoin ajttelen itsekin tapahtumaketjusta ajallisesti katsottuna.

Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää mihin on tuolla ennenaikaisella sopimuksella pyritty ja tavoiteltu. Etu on ajateltu kokoomuksessa ja keskustassa kanavoituvan heille ja heidän politiikkansa toteuttamiseksi.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Jännityksellä odottelen, hyväksyykö Suomen kansan tämän sorttista valehtelevaa ja totuutta vääristelevää ja manipuloivaa hallitusta.

Toivottavasti ei. Maan korruptoitumisessa, joka on juuri sitä, että aletaan hyväksyä epärehellisyys maan tapana, ei ole kerta kaikkiaan mitään hyvää. Se on niin pahaa itse asiassa, että mieluummin vaikka kuka hallitukseen kuin tälle linjalle.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Anne, tuota samaa odotan itsekin. Toivon hartaasti että vihdoin viimein kansalaiset heräisivät tällaiseen vääristelevään ja salassa tehtyihin sopimuskuvioihin perustuvaan politikointiin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tuskin oli sopimusta, vaan oli keskusteltu scenariosta. Sipiläkin olisi varmasti ojentanut eroilmoituksen presidentille, ellei olisi tullut valmista. Lähti vielä lentäen, vaikka se ei juuri säästä aikaa, jotta uuvattien epäilevät tuomaat ymmärtäisivät totuuden hetken koittaneen. Kyse ei siis ole mistään kassakaappisopimuksesta, vaan taitavasta ohjailusta.

Jos mitään, tämä kasvatti uskoa Sipilään ja Orpoon päättäväisinä ja luovina johtajina jotka uskaltavat ottaa riskejä. Kaikkia noita attribuutteja olin aiemmin epäillyt. Olen pitänyt Orpoa pelkkänä politiikan jeesmiehenä, mutta kaverillahan on kuin onkin selkäranka.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #58

Eikös suullinen sopimuskin ole verrattavissa viralliseksi sopimukseksi? Luottivathan Orpo ja Siplä Soinin sanaan ennenkin. Sipilän lentäminen oli osa suunniteltua kuviota, jolla vain laitettiinpökköä pesään Soinille ryhmän kasaamiseksi niin suureksi kuin olivat sopineet.

Sinulla näyttää olevan erilainen käsitys kähminnästä, kun oikeampi tapa toimia demokraattisessa maassa on käydä oikeat hallitusneuvottelut, eikä sopia jo viikkoja ennen kuvioita valmiiksi, jolla torpataan uuden puheenjohtajan puolue hallituksesta. Uuvatit olivat käytännössä puolueesta eronneita.

Toki saat olla sitä mieltä kuin haluat. Itse olen tätä mieltä mitä olen asiaan liittyen kirjoittanut.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #61

Niin kuin toisessa kommentissa totesin, ei puolueella ole minkäänlaista juridista asemaa valtioneuvoston muodostukseen liittyen. Minä en aidosti näe miksi Sipilän tai Orpon pitäisi välittää perussuomalaisista tuon taivaallista. Hallitus tarvitsi tuekseen riittävän suuren eduskuntaryhmän tai useamman. Miksi muuttaa toimivaa hallituskokoonpanoa, jos sillä on eduskunnassa riittävä tuki?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #65

Ovat kuitenkin sekaantuneet viikkoja ennen persujen hallituksen jatkon mahdollisuuteen. Siis sopimalla torppaavansa Halla-ahon uutena puheenjohtajana, jonka sitten toteuttivat mukamas hallitusneuvotteluilla. Arvot eivät kuulemma kohdanneet mutta itse herrat saivat valehdella ja se on sitten heidän arvomaailmaansa sopivaa.

Jatka vain puolusteluasi kokoomusta ja keskustaa kohtaan. Minä en kuitenkaan tule koskaan hvväksymään valehteluun perustuvaa politikointia.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #85

Olen ainakin kolmesti jo kysynyt, missä valehtelivat. Osoita väitteesi oikeaksi, niin koko homma on selvä. Luen liian vähän lehtiä, joten en muista nähneeni tuota väittämääsi valhetta. Ei minulla ole mitään syytä ketään puolustella, kunhan pistän kampoihin kun toisia kutsutaan valehtelijoiksi esittämättä mitään todistetta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #88

Koita itse googlaamalla hakea se videotallenne, jossa hän kertoo hallituskriisistä. Siinä hän sanoo yhdessä Orpon kanssa etteivät olleet tietoisia ennen viikonloppua persujen jakaantumisesta.

Tässä yksi videotallenne, josta en ole varma, onko ko. tallenne.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253170.html

Tässä on ylen uutinen, jossa kirjoitetaan "klo 20:40: Pääministeri Juha Sipilä Yle Uutisten pääuutislähetyksessä: oli vihiä ja liikkui huhuja, että osa perussuomalaisten kansanedustajista koki pjvaihdoksen hyvin voimakkaasti." https://yle.fi/uutiset/3-9665938
Siis jotain huhuja, vaikka oli selvästi sovittu jopa mikä määrä pitää eroavassa uuvattien ryhmässä olla jne.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #89

Paha hakea, kun ei tiedä mitä hakee. Yleensä syytöksen esittäjällä on todistustaakka. Mielestäni se on kohtuullinen periaate.

Mitä tuossa kommentissasi esittämään tulee, minulla on aivan sama käsitys tapahtuneesta. Eivät voineetkaan olla tietoisia ennen viikonloppuna, kun päätös on tehty vasta sunnuntaina. Silloinkin piti vielä saada riittävä porukka suostuteltua mukaan. Vihiä oli suunnitelmasta koska hallituskumppanit olivat informoineet.

Kysymys kuuluu edelleen, mistä valehtelivat?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #90

Kannattaako tätä keskustelua jatkaa, kun näyttää siltä, että uskot Sipilän ja Orpon tunnustaneen julkisesti suunnitelman olossa olon, johon ovat olleet osallisina?

Valehteleeko myös Enbuske blogikirjoituksessaan? http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706162200213686...

En itse jatka enää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #91

Tuo Stenbäck on sellainen pilkunviilaaja ja saivartelija että väsyy siinä kovakuntoinenkin kynäilijä. Yleensä ottaen nämä internatsit perustavat näkemyksensä pelkkiin huhuihin ja suoriin valheisiin, natsitervehdyksiä siellä ja rasismia bussipysäkillä. Tappaminen, terrorismi ja raiskaukset ovat heille normaalia toimintaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #93

Se on tätä oikeassa olemisen tuskaa. Raskastahan se on, mutta jonkun senkin on hoidettava.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #91

Paha sanoa missä määrin Enbuske valehtelee tai puhuu totta. Ei minulla ole syytä olettaa etteivätkö käytännössä kaikki perussuomalaisten puoluekokousosallistujat ole olleet kännissä, kun hän kerran niin sanoo. En minä pysty kiistämään etteikö perussuomalaiset vilisisi rasisteja, kun hän kerran niin sanoo. En osaa kyseenalaistaa etteikö Halla-aho olisi naisten raiskauksia toivova kengänkärkiä tuijotteleva beta-mies, kun hän kerran niin sanoo. Ei minulla ole vasta-argumentteja etteikö perussuomalaisten menestys perustuisi rasismin normalisointiin ja muukalaisvihalla ratsastamiseen, kun hän kerran niin sanoo.

Enbuske ei tosin, sinun laillasi, myöskään kertonut mistä Sipilä ja Orpo valehtelivat. Kai sekin on uskottava, jos kerran kaikki Enbusken tekstissä on mielestäsi totta. Ilmeisesti erehdyin, anteeksi että kyseenalaistin väitteen. Nyt kun sen on Enbuske esittänyt Iltalehdessä, ymmärrän että sen on oltava totta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #97

Kuulehan Max, olen huomannut tapasi piruiluun. Niin tässäkin kommenteissasi, monissa minulle kirjoiteuissa. Tuossa viimeisessäkin olet sitten repostellut muita Enbusken kirjoituksessa kirjoittamia, mutta et suvainnut ottaa esiin tätä kohtaa ".....Ja ministerit Orpo ja Sipilä valehtelivat olevansa yhtä tietämättömiä. Miestrio puhui muunneltua totuutta yhtä hyvin kuin kevätjuhlissa näytellään keijukaista. Itsetietoisesti ja äidille välillä vilkuttaen."

Enbuske on ilmeisesti kuullut saman suoran lähetyksen, jossa kumpikin ministeri "vakuutteli" etteivät tienneet ps:n jakautumisesta ja jopa niin että irtautuneita on 20.

Tuskinpa tuossa mainitussa kohtaa Enbuske kertoilee satuja, vaikka muutoin kirjoituksensa sisältää värittynyttä kerrontaa, tapansa mukaan.

Arto Granlund

Ns, "muunneltua totuutta" jota myös jotkut valheeksi kutsuvat, puhuvat tässä epsodissa kaikki tahot. Halla-aho puhuu muunneltua totuutta siinä, ettei mitään junttausta ja puolueen valtaamista tapahtunut. Sipila, Orpo, Soinista puhumattakaan, että kysymys oli spontanisesta tapahtumaketjusta vaikka kaikilla heillä kolmella oli hyvissä ajoin tiedossa mitä tule tapahtumaan jos Halla-aho valitaan. Sipilän, huolellisesti rakennettu sädekehä rapistuu päivä päivältä, lestaadiolaisen ulkokuoren alta on paljastunut piinkova omaa etuaan ajava liikemies/politiikko kuten Seura-lehden artikkelista on luettavissa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Usko sinä mitä haluat. Selvitett on toisenlaiset kuviot, jotka kertovat politiikan mädännäisyyden ja suoranaisen valehtelun.

Todellakin Sipilän sädekehä rapistuu, mutta samalla rapistuu kyllä omasta mielestäni myös Orpon. Tosin kokonaisuutta katselle toisilla syillä. Arvot ovat kummallakin sellaisella tolalla, ettei heidän kyllä oikein kannattaisi puhua ja kyseenalaistaa yhtään kenenkään toisen arvomaailmaa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kirjoitin tuonne toisaalle, mutta laitan aatokseni myös tähän:

Mina ainakin olen vihainen ja pettynyt siitä petoksen ja kusetuksen määrästä mitä tässä tehtiin monelle hyvälle ihmiselle.

20 loikkaus oli sovittu viimeistään (3.6. lehtivuoto) jos Halla-Aho valiltaan.

Tämän lisäksi oli päätetty, että kun/jos puheenjohtajistoon tulee ns. "soinilaisia", niin puoluehallituksen voimasuhteiden (kaikki puheenjohtajat menevät puoluehallitukseen) voimalla uudesta vaihtoehdosta tehdään persujen virallinen ryhmä -> puoluetuet sinne ja jätetään jäsenistön valitsema puheenjohtaja puolueeseen jolle ei tule rahaa.

Tämän lisäksi ryhmään 20 ennalta hyväksyttiin vain sellaiset jotka sitoutuivat olemaan kunnioittamatta puoluekokouksen päätöstä jos päätös oli väärä. Härski soinilainen manooveri jotta ministeripaikat saatiin pidettyä ja eduskunnasta luopuvat saavat kenties vihreät oksat.

Erityisen paljon minulle aiheuttaa elämäntuskaa se asioiden selittäminen parhain päin siten, että muka puoluekokouksessa spontaanisti tämä tehtiin ja se, että selkävoittoja ei kannata ottaa. Selkävoitto olisi tullut jos loikarit olisivat saaneet oman henkilönsä puheenjohtajistoon. Se olisi mahdollistanut melkoisen ryöstön puoluehallituksen kautta.

EDIT:
Ja se kuuluisa arvopohja, Halla-Ahon opetuslapset Simon Elo (homma-aktiivi) ja nuiva Maria Lohela ovat nyt aivan puhtoisia. Simonkin muuttui ihan viikonlopussa, vaikka mainosti hommassa minkä kerkesi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arvaa ottaako minua päähän (tekisi mieli sanoa ruma san) tuollainen suoranainen kusetus. Toit esille vielä lisää salassa sovittuja kuvioita, joita ei minulla ollut tiedossa. Härskiä peliä kaikkinensa.

Muuten Sampo Terho on mitä ilmeisimmin ollut yksi ns. takapiru tuossa kuvioiden suunnittelussa? Tuohon päätelmään tulee lukiessa Lännen Median julkaisemia kirjoituksia.

Uuvattien puolelta tulleet syyttelyt ovat naurettavia, kun samaan aikaan on joukossa nuivia edustajia.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Sampo varmasti on ollut, mutta tietääkseni Jussi Niinistö avustajineen on myös ollut kovasti aktiivinen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #67

Onkohan kaikki ministerit? Näin varmistivat omat salkkunsa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mitä merkitystä tällä nyt sitten on, kaksi puoluetta tulee, ja sanoppa politikot, ketkä ei harrasta sisäpiirisuunnittelua. :)

Turhaa vatvomaista, mikä ei miksikään enää muutu, ja kannattaisi keskittää se tarmo nyt niihin Halla-Ahon linjauksiin, niissä riittä varmasti hommaa.

Esim. tämä Halla-Aho kuolematon lause turvapaikanhakijoista toukokuulta sopii hyvin persujen vaalimainoksiin:

"Kyse ei ole pelkästään esteettisestä haitasta oman kylän raitilla"

Parasta oli kyllä eilisellä kyselytunnilla Toimi Kankaanniemen puheenvuoro pienen ihmisen puolesta. Kaksi päivää sitten hallitusohjelma oli hyvä, nyt huono. Siinä on hyvä esimerkki, miten poliitikot toimivat, kun tuuli kääntyy, kääntyy myös poliitikon mieli.

Ei tämä ole niin iso asia, kuin katkerille ihmisille, tehtyä ei tekemättömäksi saa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Meillä jokaisella on tai paremminkin näyttää olevan eri arvomaailma. Valehtelua en hväksy normaalioloissa, enkä politiikassa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Luin IL:stä Tuomas Enbusken blogikirjoituksen, joka kannattaa jokaisen lukea. Saa hyvän kuvan ulkopuolisen henkilön näkökulmasta poliittiseen henkilöön Timo Soini. Hän vertaa Soinia pahemman luokan koulukiusaajaan perustellen millä perusteilla.

Enbuske kirjoittaa blogissaan mm. "Ministerin valintaehdoissa sanotaan, että ministerin on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Silti ulkoministeri Soini valehteli avoimesti viikkoa ennen persujen puoluekokousta, ettei mitään suunnitelmaa persujen hajottamisesta ole luvassa ja kuvasi loikkareita luusereiksi.”Uuden vaihtoehdon” loikkaussuunnitelma oli silloin täydessä käynnissä. Ja ministerit Orpo ja Sipilä valehtelivat olevansa yhtä tietämättömiä. Miestrio puhui muunneltua totuutta yhtä hyvin kuin kevätjuhlissa näytellään keijukaista. Itsetietoisesti ja äidille välillä vilkuttaen."

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706162200213686...

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä, kun tarkastelee henkilökuvaa näin jälkijättöisesti eri tapahtumat niputtaen. Uskon varjolla monet kuvittelevat saavan paljon anteeksi. Kuvottavaa.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Ehkä kaikkein kuvottavinta oli tuo arvopuhe - arvopuhe valehtelijoilta... Joku sanoi FB:ssa, että puhuivat politiikan sisältöjen arvoista, mutta entäpä politiikan tekemiseen liittyvät arvot? Valehdella saa sumeilematta ja tarkoituksella hyväksi käyttäen sitä vielä pientä luottamusta ihmisen vankkaan sanaan. Se oli Soini.

Käyttäjän luomu65 kuva
Eero Mattila

Onko juolahtanut mieleen millainen katalysaattori raha voisi tässä draamassa olla. Sipilä pystyisi henkilökohtaisesti maksamaan esim. 500 000 euroa jokaiselle loikkarille. Valtion yhtiöiden myyntiä sopivasti alihintaan junaillen tuon summan saa helposti takaisin...
- Suuri yleisö ei todellakaan taida ymmärtää millaisia mahdollisuuksia globaalitalous tuo korruptiolle. Ulkomaisia rahansiirtoja on mahdoton Suomesta käsin selvitellä...
- Miksipä muuten valtion yhtiöitä myytäisiin alihintaan Kemira, Fortum sähköverkot jne.
- Joku motiivihan tähän hallituksen väkisin kasassa pitämiseenkin täytyy olla. Isänmaallisuuteen ei oikein jaksa uskoa;-)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Eero, esität suuren luokan spekulaatiota. Tosin kaikkihan tässä yhteiskunnassa näyttäisi olevan kaupan ja mahdollistakin. Tämän ovat muutamat lähikuukaudet osoittaneet. Niin median toimesta kuin eri tahojen kertomana.

Itse näen motiivina hallituksen kokoonpanon pitämiseen täysin samana olevan kokoomuksen ja keskustan ohjelmien maaliin saattamisen, johon joutuivat uuvatin ministerit sitoutumaan. Maakuntauudistus keskustalle ja kokoomukselle vapaavalinta, jollei sitten perustuslaki tule hankaloittamaan pyrkimyksiä. Niin ja humanitääriseen maahanmuuttoon tulee lievennyksiä välittömästi. Johan migri alkoi perustamaan uusia VOKkeja. Energiatukeen tulee lisää tukea, jokseenkin varmasti. Jne

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu on päättynyt ja kommentointi suljettu. Kiitokset runsaasta mielenkiinnosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset