*

sirpaabdallah

Vasemmiston vappupuheen höpinää - varsinkin Antti Rinteen

Vappupuheissa on kuultu mitä eriskummallisimpia puheenpärinöitä.  Näin vasemmisto ainakin demaripuolueen johdolla näyttää olevan suoranaisessa paniikissa Sipilän hallituksen aikaansaannoksista puolivälin krouvissa.  Antti Rinne (SDP) kun on uutisoinnin mukaanTampereen Vappupuheessaan haukkunut hallitusta heikosta työkunnosta ehdottaen eroa "Olisiko Sipilän aika tehdä johtopäätöksiä?"  Rinne muistutti tuolla vaatimuksellaan pääministeri Juha Sipilää (kesk.) hänen tulos tai ulos -puheistaan.

Onko Antti Rinne jälleen kerran tehnyt vasemmistolaista toisinajattelua uskovan Sipilän antaneen hänelle oikeuden esittää sen milloin Sipilä itse katsoo hallituksen epäonnistuneen tavoitteissaan? Eikös Sipilä itse sanonut tekevänsä tuon johtopäätöksen, jos sen aika tulee eteen ja on ylipäänsä tullakseen.  Pääministeri Sipilähän on julkisesti todennut oman toimintansa lähtökohdaksi sen, että tavoitteen mukaisia tuloksia saavutetaan tai sitten siirrytään syrjään.

Muuten jälleen kerran Rinne kyllä puhuu epäonnistuneista ratkaisuista, mutta niitä demarin ratkaisuja ei sitten olekaan esittää.  Kovin typillistä vasemmistopolitiikkaa.  Kuten myös vasemmistoliitolta ja vihreiltä.

Vasemmistopuolueiden soslidaarisuuspolitiikka kun hellii maailmoja, mutta ei ota ratkaisuissa ja kannanotoissa huomioon oman maan vähävaraisten toimeentuloa.  On itsestään selvää ettei sosiaalitukipolitiikkaa voi tehdä jatkuvasti sosiaalitukia, veroja ja julkista velkaa kasvattaen.  Kyllä se pää tulee ns. vetävän käteen ennen pitkää ja se näytti tulleen jo kylläkin edellisen hallituksen aikana. Tuolloin ei vasemmistopuolueiden hallituksessa ollen ollut aiettakaan korjata tilannetta.  Sipilän hallituksen on ollut pakkosauma ryhtyä purkamaan joltain osin myös sosiaalipolitiikan tukia.  Suurempi remontti on vielä edessäpäin kunhan asiantuntijaryhmä antaa oman esityksensä. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Myös demariedustaja Guzenina on puhunut tavalla, joka sekin on tyypillistä vasemmiston aatteeseen sopivaa. Tuosta vappupuheesta on kirjoittanut Janne Muhonen.

http://jannemuhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23643...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Toveri Rinteen puheet "todelliseen uudistamiseen ja tulevaisuuspolitiikkaan suuntautuneista voimista" kuulostavat lähinnä surkuhupaisilta. Ainakin mikäli hän tarkoittaa lukea demarit osaksi näitä voimia.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kari, en mitenkään voi käsittää dearipuolueen ja lipäänsä vasemmistolaista politiikkaa, kun ei esitetä itse mitään konkreettisia ratkaisuja. Vielä siten ettei nosteta veroja ja lisätä julkista velkaa. Tuota itse odottaisin ihan vesikielellä. Ei vaan kuulu. Kylläkin tukia nostetaaisiin ja siten lisättäisiin velkaa tai osin nostettaisiin veroja.

Vasemmistolaisella politiikalla vain näytetään halattavan koko maailmaa kaikilta osin unohtaen oman maan ensisijaisuus.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

No jaa, onhan se veronalennus, jonka hallitus teki ensi töikseen. Sen SDP on peruuttanut ja jakanut muihin tarkoituksiin ainakin nelinkertaisesti...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #5

Niinpä Kari. Kyllä vasemmispuolueet ovat innolla jakamassa ja moninkertaisesti sen missä Sipilän hallitus on onnistunut esim. veronalennuksissa ja pienituloisille hyväksymissä ylen-pakkoverojen poistossa ja muissa pienissä tulokorotuksissa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
Elä jo muuta virka. Komeita sanoja ja kovasti mielikuvaretoriikkaa kuten mainosnikkarien aito luonnontuote -fraasit, mutta se "mitä se on ja miten se tehdään" jää kokonaan puuttumaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Professorin ajatuksia-kirjoituksessa on sanottuna "Siksi sosiaalidemokratian suosion laskussa ei ole mitään ihmeellistä. Niin kauan kuin politiikka ei tarjoa uskottavia ratkaisuja, ei sen kannatuskaan voi kasvaa. Tämän tosiasian eteen ovat nyt joutuneet myös demarit." Näin taitaapi olla. Uskottavat ratkaisut puuttuvat.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

"Vasemmistopuolueiden soslidaarisuuspolitiikka kun hellii maailmoja, mutta ei ota ratkaisuissa ja kannanotoissa huomioon oman maan vähävaraisten toimeentuloa."

Persut ovat systemaattisesti heikentäneet oman maan vähävaraisten toimeentuloa. Onhan sekin huomioimista, mutta tuskin sellaista mitä äänestäjät odottivat. Siksipä persut ovatkin romahtaneet marginaalipuolueeksi. Ei äänestäjät tyhmiä ole.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ihanko tosissasi heittelet tuollaista heittoa? Onko todellakin PS yksin hallituksessa tekemässä päätöksiä? Mieletäni pääministeripuolue on suurin ja määräävässä asemassa hallitusohjelmaa hyväksyttäessä.

Koville näyttää ottavan vasemmistolaisuutta kannattavissa tuo maailmaa hellivä solidaarisuus oman maan edellä. Mitä vasemmisto sai aikaan Kataisen-Stubbin hallituksessa? Ei niin mitään muuta kuin lisää töttömyyttä ja omien päätösten kumoamista loppupeleissä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Edellisellä hallituksella oli se linja, että leikkauksia ei kohdisteta vain kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja pidetään huoli myös vähäosaisista. Hallitus vahvisti perusturvaa 100 euron korotuksella. Vasemmistoliittohan lähti sen vuoksi hallituksesta, kun tuo linja alkoi pettää ja pian sen jälkeen myös Vihreät. Persut leikkaavat köyhimmiltä surutta, antavat rikkaimmille helpotuksia ja virittelevät kaiken maailman hämärärekisterejä.

Puolueissa on totisesti eroja. Turha valittaa, että persut ei voi mitään kun ovat siunaamassa vääryyttä ja sortoa. Jos olisi vähänkään selkärankaa, persut voisivat katkaista hallituksen järjettömän ja epäoikeudenmukaisen politiikan lähtemällä hallituksesta, mutta tunnetusti sitä selkärankaahan ei ole kun se on korvattu seteleillä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #13

Niin ja mitenkäs tuo perusturvatuki 100 euroa maksettiin? Lisävelanotolla. Taloudellistako? Jokin järki pitäisi olla valtiontaloudessakin.

Kunkin hallituksen, joka vähänkään ajattelee taloudelliselta kannalta valtionkin taloutta on jossain vaiheessa katottava mihin varat riittävät kohtuullisella verotuksella ja ilman että noita kaikenmaailman tukia maksetaan ottamalla lisää velkaa. Kova olisi tarve saada aikaan tukiremontti.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #16

Nykyinen hallitus ottaa saman verran velkaa mutta jakaa sen rikkaille ja suuryrityksille samalla leikaten vähäosaisilta :D

Varat riittää persujen mielestä vain siis rikkaiden tukemiseen, hyvä kaikkien äänestäjien tietää.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Höpinöillä sitä ennenkin on oppositiossa pärjäilty, ja hyvin on pärjäilty.
Höpinöitä pitää vain vielä terävöitää ja kyllä siihen on vielä varaa.

Muistellaas vähän niitä kaikkia Soinin ja muiden persujen oppositiohöpinöitä.
Hyvin nekin höpinät toi persuille ääniä.
Persut vapisee nyt, mutta vapiskoon vain.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arto ei kuules Rinteen höpinöillä tule kannatus kasvamaan. Tämä on minun mielipide, sillä en ainakaan itse misään tilanteessa kannata hänen puheidensa antia. Jos joku vapisee, niin se tulee olemaan itse Antti Rinteen äänensävy. ;)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Arto ei kuules Rinteen höpinöillä tule kannatus kasvamaan."

Jos ei Rinteen höpinöillä tule ääniä, niin pitää sitten vaihtaa toisenlainen höpisijä.

Se on koettu tosiasia ettei vaaleja voi voittaa muuten kuin höpisemällä joutavia, siitä on osoituksena vaikkapa vihreiden menestys vaaleissa. Vihreät siis höpisi, demarit eivät höpisseet tarpeeksi.

Kyllähän se on nyt nähty ulkomaillakin, että mitä höperöimmät höpinät, sen paremmin kansa sitä uskoo.

Le-Pennilläkin on puheissaan aivan sama nuotti kuin Suomen persuilla ennen jytkyjä. Nythän ne persujen nuotit on täysin muuttuneet.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #14

Rinteen vaihtaminen tuskin tulee kyseeseen vähään aikaan, sillä juurihan hänelle jatkokausi myönnettiin. Puolueen jäsenet ovat valintansa tehneet, joten nauttikoot hedelmistä. ;)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #17

Rinne oli tavallaan hätäratkaisu, kun piti saada se edellinen höpisijä pois. Se edellinen höpisijä nimittäin höpisi siihen malliin että äänet siirtyivät SDP:ltä persuille.

Nyt SDP on saanut tämän äänivirran kääntymään toiseen suuntaan ja tarvittaisiin taas erilaista höpisijää, jotta ääniä tulisi muitakin puolueita äänestäneiltä. Nyt vain näyttää siltä että SDP:ssä on pulaa sopivista höpisijöistä.

Politiikka on politiikkaa ja siinä tarvittaisiin Suomessakin SDP:tä. Kaikissa menestyvissä talouksissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa, on vahvat SDP- puolueet.

Valitettava tosiasia on että äänten kerääminen on ihan eri asia kuin politiikka. Äänten keräämiseen tarvitaan niitä höpisijöitä ja muilla puolueilla kuin SDP:llä on Suomessa paremmat höpisijät.

Minun mielestäni SDP:n kannattaisi valita nyt Rinteen jälkeen höpisijäksi taas nätti nuori nainen, tarkoitan sitä Tampereen ääniharavaa, jonka nimeä en nyt muista.

Vihreiden taas kannattaisi valita kauniin naiden sijasta höposijäksi pitkä ja ruma mies, tarkoitan Jyväskylän ääniharavaa, sitä Touko Aaltoa.

Vihreiden äänestäjät ovat nimittäin SDP:n äänestäjiä fiksumpaa porukkaa, mutta SDP:n kannattajakunta on Suomen tärkein ihmisryhmä, he tekevät Suomessa kaikenlaiset työt, kun taas vihreiden äänestäjät viihtyvät kaikenlaisissa herraskaisissa touhuissa ja ajankuluharrasteissa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #19

SDP kannattajakunta on eläkeläisissä ja julkisten töiden tekijöissä. Tärkeitä ryhmiä kuitenkin. Tyhminä pitämäsi ihmiset ovat pääosin tehneet ratkaisunsa ja jättävät äänestämättä tänä päivänä. SDP:tta äänestämällä he kaivaisivat vain omaa kuoppaansa. Se porukka ei heidän etujaan aja millään tavoin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #27

"SDP:tta äänestämällä he kaivaisivat vain omaa kuoppaansa. Se porukka ei heidän etujaan aja millään tavoin."

Työväen etujen ajaminen ei ole millään tavoin ollut SDP:n etuoikeus. Omia etujaan ajaessaan lakkoon menvät yhtä helposti muita puolueita lähellä olevat liitot, tarkoitan nyt lähinnä niitä "herrojen" ammattiliittoja joiden jäsenistön ajatukset liippaavat läheltä kokoomuspuolueen näkemyksiä. Maajussit on vielä asia erikseen.

Ei Kokoomuslaisten ammattiliittojen edunvalvonta lakkoineen ole maalle yhtään sen vähemmän turmiollista kuin SDP:tä lähellä olevien ammattiliittojen lakkoilut ja edunvalvonta.

Oikeastaan yhteiskuntaluokkien rajat näkyvät tänä päivänä siinä mitä ammattiliittoa kukin edustaa ja työnantajat, omistajat, kapitalistit ovat näiden molempien yhteiskuntaluokkien vastapuoli.

Kokoomuslaisia ammattiliittoja edustavat lääkärit, lentäjät, professorit ja kaikenlaisten "hienojen" ammattien edustajat, sellaiset joita duunari katsoo ylöspäin ja pitää herrona, kun taas SDP:läiset ammattiliitot edustavat hitsareita, sorvaajia, sähkömiehiä, putkimiehiä, kirvesmiehiä ja esimerkiksi autotehtaiden kokoonpanolinjojen työntekijöitä.

SDP:llä ja kokoomuksella ei varsinaisesti ole tämän edunvalvonnan suhteen muuta tekemistä kuin että kumpikin puolue pyrkii haalimaan äänestäjiä lähinnä niitä omia ammattiliittojaan lähellä olevista ihmisistä ja politiikka on sen mukaista.

Jos SDP:tä lähellä olevat ammattiliitot lopettaisivat edunvalvontansa, se tarkoittaisi luokkajaon repeämistä siksi etteivät kokoomusta lähellä olevat liitot omaa edunvalvontaansa suinkaan lopettaisi ja niin lääkärit, upseerit, lentokapteenit ja muut "herrat" nostaisivat elintasoaan hitsareiden ja kirvesmiesten ja muiden duunareiden kustannuksella.

Kummmankin ryhmän, sekä kokoomuslaisten että SDP:läisten edunvalvojien on kuitenkin pakko, (tai ainakin se olisi suotavaa), kumartaa pääomaa, koska pääoman liikkeistä riippuu sekä kokoomuslaisten että SDPläisten "työläisten" toimeentulo. Jos edunvalvonta on liian tehokasta, pääomat siirtyvät jonnekin muualle Suomesta ja niin sekä kokoomuslaiset "herrat", että myös SDP:läiset "duunarit", kärsivät tästä.

On siis täysin mieletöntä väittää että SDP kantaisi kaiken vastuun Suomen kilpailukyvyn puutteesta. Jos SDP:tä lähellä olevat liitot lopettaisivat edunvalvontansa, Suomen herrat veisivät kaikki pelimerkit itselleen, duunarit köyhtyisivät, eikä Suomen kilpailukyky siitä edes parantuisi.

Käyttäjän JukkaTuunanen1 kuva
Jukka Tuunanen

Antti Rinne on hävinnyt kaikki vaalit. Olisiko aika Antti Rinteen todeta; tulos tai ulos.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Ei missään nimessä! Niin kauan kun demarit jatkavat häviämistä, Suomella on vielä toivoa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jukka T. Annetaanhan Antin näyttää mihin vielä pystyy. Vielä on vähän matkaa pieneksi puolueeksi muutaman eurooppalaisen maan tapaan.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Eiköhän asia ole niin, että siellä missä demareilla menee hyvin niin myös taloudessa menee hyvin, kuten Saksassa ja Ruotsissa. Niissä maissa, missä populistit ovat vieneet demarien kannatusta, menee taas huonosti. Onneksi ainakin Suomessa on tilanne kääntynyt ja ehkä täälläkin päästään vielä nousuun, kun päästään tästä SOS-hallituksesta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #20

Juu, siellä missä oikeat populistit ovat päässeet valtaan, ollaan palaamassa pimeälle keskiajalle, kuten Puolassa ja Unkarisssa. Se on sitä rautaesiripuntakaisen ajan nostalgiaa varmaan.

Onneksi nämä Länsi-Euroopan populistit ei oikeasti useinkaan kannata niitä aatteita millä paltaan pyrkivät, vaan valtaan päästyään kääntävät kiltisti takkinsa, niinkuin persut Suomessa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #22

Toisaalta piilo-oikeistona tekevät myyräntyötä tuhoten toimivan hyvinvointiyhteiskunnan jäänteet ja ajavat isänmaan kurjuuteen. Eipä siitä suurta kiitosta voi antaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #23

"Eipä siitä suurta kiitosta voi antaa."

Eipä siitä suuremmin voi valittaakkaan, että kun kansalaisissa elää tämä suuri nostalgia, eli kaipuu menneeseen ja sitä kautta saatavaksi kuviteltu turvallisuuden tunne, niin jotkut käyttävät sitä kansalaistunnetta hyväkseen, pyrkiessään valtaan populismin konstein.

Siellähän ne ovat valmiina, uivat kuin kalat vedesä, populistin kalastamat äänestäjät, tarvitsee vain heittää verkko veteen.

Eli ei tässä auta populistipolitikkojakaan kaikesta syyttää, populistien äänestäjiä pitäisi kouluttaa paremmin, etteivät olisi niin helppoja saaliita.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #24

Siksi varmaan oikeistohallitus leikkaa juuri koulutuksesta eniten.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #25

"Siksi varmaan oikeistohallitus leikkaa juuri koulutuksesta eniten."

Niin, ehkä siellä koulussa opetellaan paljon sellaista mikä on turhaa. Ainakin ennen opiskeltiin Jaakobin poikien nimiä ja suomen vesireitit piti osata ulkoa.

Kyllä opetuksesta voisi nyt kuukkelin aikakaudella jotain karsia, mutta ehkä olisi opetettava jotain realitaloudesta ja kansantaloudesta, se olisi hyödyllistä, lisäksi pitäisi kai kehittää joku "rokote" näiden populistien, eli politiikan helppoheikkien viehätysvoiman torjumiseksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Keskustelu on päättynyt tästä aiheesta. Kommentointi suljettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset